Hankkeen esittely
Yhdenvertaiset lapset -hanke
Forssan varhaiskasvatuksen toimintayksiköissä toteutetaan Yhdenvertaiset lapset –hanke 1.8.2021 - 31.12.2022. Hankkeen kokonaistavoitteena on opinpolun turvaaminen yhdenvertaisesti kaikille lapsille varhaiskasvatuksen toimintakulttuuria kehittämällä.
Hankkeella halutaan edistää pysyviä toimintakulttuurin muutoksia ryhmien arjessa kunkin ryhmän / päiväkodin tarpeista käsin. Tarkoituksena on arvioida ja kehittää lasten kehityksen ja oppimisen tuen menetelmiä, erityisesti tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä itsesäätelyn tukemisen keinoja, osana kaikkea arjen toimintaa. Toisekseen tarkoituksena on edistää lasten yhdenvertaisuutta ja kokonaishyvinvointia kehittämällä vanhemmuuden tukemisen tapoja. Huomiota kiinnitetään erityisesti monikulttuuristen ja vuorotyötä tekevien vanhempien tukemiseen ja osallistamiseen.
Hankkeessa tulee työskentelemään 6 hanketyöntekijää: varhaiskasvatuksen sosionomit Kurjenpesän 2 – 5 -vuotiaiden ryhmässä ja Pihakoivun 1 – 3 -vuotiaiden ryhmässä, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Augustinan 1 – 3 -vuotiaiden ryhmässä sekä kaksi menetelmäohjaajaa kolmen päiväkodin yhteisenä resurssina. Lisäksi hankkeessa työskentelee konsultoiva pedagoginen asiantuntija tukemassa, seuraamassa ja koordinoimassa hankkeen etenemistä kokonaisuutena. Hanketyöntekijät tuovat ulkopuolista näkökulmaa ja oman osaamisensa tiimin kehittämispohdintoihin, mutta he ovat myös lisäresurssi, joka antaa päiväkotien henkilöstölle mahdollisuuden kehittää omaa työtään aiempaa täysipainoisemmin osana jokapäiväistä työtä. Hanketyöntekijät mahdollistavat uusien menetelmien kokeilemista ja juurruttamista ryhmien arjessa sekä toimimisen esim. entistä pienemmissä pienryhmissä. Moniammatillista näkökulmaa hankkeeseen haetaan myös yhteistyöllä perhetyön ja kotouttamispalvelujen toimijoiden kanssa.
Hankkeen etenemistä tullaan dokumentoimaan Pedanetiin, jossa saadut kokemukset ja uudet ideat ovat koko varhaiskasvatushenkilöstön hyödynnettävissä jo hankkeen kuluessa. Hankkeen vaikutuksista tehdään lopuksi monitahoarviointi, ja keskeiset kokeilut ja tulokset kootaan loppuraporttiin.