Projektit

Perheillat keväällä 2022

Järjestimme hanketiimillä perheiltoja niihin päiväkoteihin, joissa kukin meistä työskentelee. Iltojen sisällöt muotoutuivat jokaiseen taloon hieman erilaisiksi. Hankkeen tavoitteet ovat tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen sekä vanhemmuuden tukeminen. Lasten ja vanhempien yhteinen aika perheilloissa tukee näitä tavoitteita ja lisäksi jokaisen talon toisen illan ohjelmana oli rastirata, josta löytyi liikunnallisten pisteiden lisäksi myös tunnetaitotehtäviä.  



Hanketiimi: sosionomi Johanna Ylikarhu Taikatuulesta (vas. ylä), koordinoiva pedagoginen asiantuntija Sanna Hintsala (vas. ala), lastenhoitaja Virva Heikkilä Augustinasta (oik. ylä) ja sosionomi Elli Lukander Kurjenpesästä (oik. ala). 


Augustinassa aloitimme tapahtumat kevätkylvöjen ja laululeikkien merkeissä pienten ryhmän lasten ja heidän perheittensä kanssa tiistaina 19.4. Aurinkoinen sää helli ja perheitä tuli paikalle mukavasti. Ensin laulettiin ja leikittiin yhdessä, minkä jälkeen osa lapsista lähti vanhempineen kylvämään auringonkukansiemeniä ja muut leikkivät, potkivat palloa ja ajelivat mopoilla vuoroa odotellessaan. Mehutarjoilu kruunasi mukavan illan. Koko talon perheilta järjestettiin tiistaina 26.4. Väkeä saapui paikalle paljon ja sää oli viileästä tuulesta huolimatta hyvä ja aurinko paistoi. Rastiradan pisteet olivat täynnä koko illan ja niiden välissä herkuteltiin mehulla ja kekseillä. Tunnetaitopisteet sijaitsivat Kutojien pihalla ja isolta pihalta löytyi toiminnallisia rasteja, kuten suihkepullomaalausta, tasapainoilua ja sanomalehtimiekkailua. Lapsilla näytti olevan hauskaa ja vanhemmat kiittelivät mukavasta tapahtumasta.



Mehutarjoilu oli lasten mieleen.

 
Kurjenpesän Muksula 1 ja 2 –ryhmien perheilta pidettiin keskiviikkona 4.5. Ensin laulettiin ja leikittiin muun muassa Bussilaulu, Värilaulu ja Metrolla mummolaan, minkä jälkeen aloitettiin herneiden kylväminen. Lisäksi tarjolla oli erilaisia toiminnallisia pisteitä, kuten purkkijaloilla kävelyä, rengasrata ja jalkapallon pelaamista. Mehutarjoilun ansiosta jaksettiin touhuta koko ilta. Koko talon perheiltana keskiviikkona 11.5. oli ohjelmassa rastirata tunnetaitotehtävineen ja toimintapisteineen. Tunnetaitotehtävissä muun muassa tunnistettiin tunteita, harjoiteltiin rauhoittumisen keinoja ja kerrottiin toisesta kivoja asioita. Hernepussin heitto, saippuakuplat, keppihevosrata sekä muut toiminnalliset rastit olivat lapsille, ja tietysti myös aikuisillekin, mieluisia. Pillimehut maistuivat ja aurinko paistoi koko illan. Lapset vanhempineen tuntuivat viihtyvän ja kaikki olivat illan päätteeksi iloisella mielellä. 



Kurjenpesän perheillan tunnelmia.

 
Taikatuulen ensimmäistä perheiltaa vietettiin maanantaina 23.5. Pihalla oli kaksi kylvöpistettä ja muutama toiminnallinen piste, muun muassa jalkapallon pelaamista ja frisbee-golfia. Sää oli aurinkoinen ja todella lämmin. Aluksi lauloimme ja leikimme yhdessä Bussilaulun ja Värilaulun sekä laululeikit Pää olkapää peppu, Lintu lensi oksalle ja Tule ystäväksi näin. Laululeikkien jälkeen päästiin kylvämään ja touhuilemaan. Mehupisteellä tankattiin, jotta jaksettiin lämpimässä säässä. Viimeinen perheilta pidettiin tiistaina 31.5. Taikatuulessa. Sateisen sää vuoksi tunnetaitopisteet siirrettiin sisälle ja ulkona olevat kolme pistettä laitettiin katoksen suojaan. Pisteet oli laitettu saliin sekä Minttujen ryhmään ja niitä olivat muun muassa yhdessä puuhailun sopimus, rauhoittumisen keinojen harjoittelu, susikortit sekä rentoutumishetki satuhierontahuoneessa. Paikalle tuli mukavasti perheitä ja ilta oli leppoisa ja onnistunut.  



Laululeikit olivat hauska lisä perheiltoihin.

 
Perheillat onnistuivat kokonaisuudessaan hyvin. Koronan vuoksi hanketiimimme ei ole juurikaan päässyt työskentelemään käytännössä yhdessä eikä vastaavanlaisia tapahtumia ole voitu järjestää. Jatkossa on varmasti pienemmän työn takana järjestää perheiltoja, mikäli niille on kysyntää, sillä runko on nyt valmiina ja tiedämme, mitä kaikkea tarvitaan ja mitä täytyy ottaa huomioon. Perheiltojen kaltaiset tempaukset tukevat vahvasti hankkeemme pääsisältöjä eli lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistamista ja vanhemmuuden tukemista. Tunnetaitotehtävien kautta lapset ja vanhemmat saattavat pohtia asioita, joita ei arjessa ehkä tule mietittyä. Tunteiden tunnistaminen ja sanoittaminen vahvistuu ja keskinäinen keskustelu helpottuu, mitä enemmän sitä tekee. Lapsen ja vanhemman yhteinen aika perheillassa on tärkeää ja lapsen elämän kaksi tärkeää tekijää - koti ja päiväkoti - tulevat siinä yhteen. Se on parhaimmillaan lapselle hyvin merkittävää ja lapset esittelevät usein mielellään omaa arkiympäristöään vanhemmilleen. Olennaisena osana perheiltoja on myös vanhempien tapaaminen keskenään sekä mahdollisuus keskustella henkilökunnan kanssa. Mitä tutummaksi työntekijät tulevat, sen matalammaksi kynnys ottaa asioita puheeksi tulee. Ennaltaehkäisyn mahdollisuus kasvaa ja kasvatuskumppanuus vahvistuu – suuria vaikutuksia arkisilla keinoilla.