viikko 37
12.8.25 pienryhmien jälkeen tutustuttiin erikokoisiin palikoihin ja lieriöihin, sekä mummoihin.
Juurekset tutuiksi päiväkodin juuresviikolla
10.9.2025 Juoksupäivä iloa, liikettä ja onnistumisia
📸 Juoksupäivä Akvarellissa
Eilen koko päiväkoti lähti ulos juoksemaan Kaikki juoksee-tapahtumaan. Tapahtuman aluksi koko päiväkoti sekä mukaan kutsutut Akvarellin koulun ekaluokkalaiset kokoontuivat alkulämmittelyyn. Lämmittelyn jälkeen kannustimme pihaa ympäri juoksevia pienten ryhmiä railakkain taputuksin ja kannustushuudoin. Pienten juoksemisen jälkeen isommat siirtyivät juoksemaan läheiselle lenkkipolulle merkitylle reitille.
Lapset juoksivat toiveensa mukaan 4–6 kierrosta yhdessä, kannustaen toisiaan ja nauttien liikkumisesta ulkona. Juoksupäivä tarjosi mahdollisuuden harjoitella kestävyyttä, rohkeutta sekä ryhmässä toimimista.
Liikkuminen yhdessä vahvistaa lasten hyvinvointia ja iloista asennetta terveellisiin elämäntapoihin.
Maatuskanukeilla havainnollistettiin käsitteitä suuri ja pieni
9.9.2025
Tänään tutustuimme käsitteisiin suuri ja pieni maatuskanukkejen avulla. Lapset seurasivat kiinnostuneina, kun avasin nuken ja sisältä paljastui yhä pienempiä nukkeja.
Yhdessä vertailimme kokoja ja järjestimme nuket kokojärjestykseen. Toiminta tuki loogista ajattelua, hienomotoriikkaa ja käsitteiden ymmärtämistä konkreettisella tavalla. Samalla myös harjoittelimme laskemista ja lukujonoa.






