viikko 43

Tänään muskarissa vauva kertoi syyslomastaan.

Lapset muskarissa
Syyslomalla vauva oli käynyt ostoksilla ja ostanut vaatteita ja liikkumisia, joiden avulla voi esitellä ostoksiaan. Yhdessä harjoittelimme laulua hanskoista ja taputuksista, paidoista ja pyörimisestä, housuista ja marssimisesta, hatuista ja nyökytyksestä, kengistä ja tömistämisestä, herkuista ja maiskutuksesta. Kun vauva oli laitettu nukkumaan ja vaatteet palautettu vaatekaappiin saapui huoneeseen kissa unilleen. Kissan unta häiritsi kuitenkin rohkea hiiri, joka nipin napin ehti piiloon kaapin taakse! Ensi viikolla jatketaan näiden laulujen opettelua yhdessä.

Keskiviikkona oli noppajumppa 🎲

Noppajumpan rekvisiittaa
Viskarimuskarin jälkeen lähdimme noppajumppaan. Jumpassa laskettiin yhteen kahden nopan silmölukuja etsittiin juosten niitä vastaavat numerosymbolit. Juoksemisen jälkeen loimme oman jumpan noppaa heittämällä. Heittojen jälkeen asetimme lukumääriä vastaavat jumppaliikkeet oikeaan järjestykseen ja jumppasimme ne yhdessä.