Syyskuun viimeinen kokonainen viikko aloitettiin vaihtelevissa sääolosuhteissa. Maanantaina vielä keinuttiin, haravoitiin, pyöräiltiin, leivottiin hiekkalaatikolla kakkuja ja leikittiin lasten toiveesta hippaa ulkona, vaikka kova myrskytuuli meitä yrittikin riepotella. Ohjattua ulkoliikuntaa on mukava toteuttaa lasten toiveista, silloin saadaan kaikki innolla mukaan. Mutta tiistaina aktiviteettia jouduttiin hakemaan sisätiloista, kun sade rummutti ikkunaa ja lätäköt levisivät leikkipaikoille. Onneksi laululeikit innostivat liikkumaan monipuolisesti ja niinpä kierittiin, ryömittiin, kontattiin ja tietysti myös juostiin ja hypittiin, ja ihan luvallisen turvallisesti sisätiloissa. 

Päästimme myös luovuuden valloilleen ja maalasimme syksyisen puun, jonka värikkäät lehdet olivat selvästi joutuneet myrskypuhurin kouriin. Aikuinen maalasi lapsen käden ja osan ranteesta ruskealla värillä, jonka jälkeen yhdessä painettiin käsi paperiin. Hienosti suhtautuivat pienet maalarit, ei ollut huolta käden likaantumisesta, kun heti tehtiin selväksi, että maali pestään pois. Puusta pudonneet lehdet sai lapsi painella omin sormin ihan itse.

Tiistai-iltana oli vanhempien vuoro, kun tapasimme oman päiväkodin vanhempainillassa. Tiedottaminen tapahtumasta jäi harmillisesti liian myöhäiseksi, mistä otamme opiksemme ja mikä varmasti näkyi osallistujamäärässä. Parasta oli kuulla, että siellä kotona ollaan toimintaamme tyytyväisiä. Luottamus ja lempeys, mutta myös säännöt ja rajat tuovat turvaa lapselle. Omia rajoja kokeillaan ja huomiota haetaan, sitä myös tietysti tasapuolisesti saadaan. Harva työ tarjoaa näin paljon halauksia ja mahdollisuuksia sylittelyyn, voi meitä onnekkaita aikuisia!

Tällä viikolla on vietetty Hävikkiviikkoa ja keittiöstä saimme pari tuntuvaa todistetta kuinka paljon hukkaan heitetty ruoka oikeasti painaa. Kokeilimme vedellä täytettyjä maitopurkkeja ja mietimme, että kannattaa kuitenkin syödä se pyydetty lisäannos ruokaa ja päälle päätteeksi toivottu näkkäri. Muuten se menee roskikseen ja ihan hukkaan. 

Perjantaina oli syksyn ensimmäinen koko talon lauluhetki. Helmililjojen emännöimässä laulutuokiossa harjoittelimme paitsi penkillä istumista salissa myös tuttuihin ja uusiin lauluihin osallistumista. Kiinnostus kaveriin on usein isompaa kuin itse ohjelmaan ja ryhmässämme on myös paljon pieniä "opettajia", jotka herkästi ojentavat kaveria tämän käytöksestä. Mutta niin hienosti jaksoimme kokonaiset 45 minuuttia ihmetellä ja osallistua mukaviin ja tarttuviin laululeikkeihin! Esiintyminen ison joukon edessä saattaa hämmentää, mutta reippaasti osallistuimme ihan jokainen. Omilla lauluhetkillä lauletaan lasten toiveita ja opetellaan myös uusia lauluja. Sydän pakahtuu, kun pienet kädet nousevat pupun korviksi tai painavat bussiauton torvea. Suosikkilauluja ovatkin Pikkuiset kultakalat, Bussilaulu (Pyörät pyörivät), Pikku jänö nukkuu sekä aina ajankohtainen Tuiki, tuiki tähtönen.