Poissaoloihin puuttuminen

Poissaoloja selvitettäessä ja niihin puututtaessa on erityisen tärkeää muistaa seuraavat asiat: 

  • Yksilökohtainen puuttuminen – puuttumisen tapa ja keinot riippuvat oppilaasta yksilönä, hänen henkilökohtaisista haasteistaan ja vahvuuksistaan sekä poissaolojen luonteesta 
  • Työtä tehdään ketään syyllistämättä ja syytelemättä, avoimesti keskustellen ja kuunnellen 
  • Luottamuksen rakentaminen sekä oppilaan että perheen kanssa on hyvin tärkeää 
  • Ensisijaista on tuen tarjoaminen 
  • Oppilaan tulee aina kokea olevansa tervetullut kouluun: Tärkeää on positiivinen tapa ottaa oppilas vastaan kouluun silloinkin kun poissaoloja tai myöhästymisiä on paljon 
  • Oppilaan koulunkäyntikyvyn ja terveydentilan ei tule vaikuttaa hänen arvosanoihinsa, arviointi perustuu oppilaan osaamisen tasoon eikä oppilaita saa vertailla toisiinsa 

Koulupoissaoloihin
 puuttumista on mallinnettu portaittain siten, että puuttuminen on sitä intensiivisempää, mitä enemmän poissaoloja on. Poissaolojen lisääntyessä, yleensä myös tarve koulun ulkopuolisten toimijoiden tuelle ja perheen kanssa työskentelylle kasvaa. 

Poissaolojen seuranta on lainsäädännön muutoksen myötä tiukentunut ja koskee kaikkia poissaoloja (myös myönnetyt ja terveyssyyt). Opettajien vastuulla on poissaolojen tarkka kirjaaminen ja seuraaminen. Mikäli poissaoloa ei ole selvitetty, kotiin ollaan yhteydessä ensisijaisesti puhelimitse jo samana päivänä.


Vuosiluokkakohtaiset tuntimäärät ja niiden prosenttiosuudet:

Hyväksi havaittuja ja toimivia apukeinoja: 

 Kouluun tuleminen luotetun aikuisen, ”tukihenkilön” kautta: opettaja, erityisopettaja, koulukuraattori, koulupsykologi tai kuka tahansa  

  • Pitkän poissaolojakson jälkeen aloittaminen ”helpoimmasta” tai vähiten ahdistusta tuottavasta oppitunnista / koulutehtävästä 
  • Tukihenkilö tavoitettavissa myös koulupäivän aikana 
  • Säännölliset välituntitapaamiset ja kuulumisten kyselyt tarpeen mukaan 
  • Lupa poistua tunnilta (esimerkiksi ahdistuksen tms. kasvaessa liian suureksi) 
  • Rauhoittumispaikka 
  • Ruokailutilanteiden tai välituntitilanteiden uudelleen järjestäminen 
  • Järjestelyt haastavien oppituntien ajaksi (omassa rauhassa/ työtilassa työskentely tms.) 
  • Kokeiden karsiminen tai kokonaan pois jättäminen  
  • Kotona tehtävän työn rajaaminen: Läksyjen karsiminen tai kokonaan pois jääminen 
  • Kouluun palaaminen suunnitellusti asteittain tunteja lisäämällä pikku hiljaa 
  • Lyhennetty koulupäivä tai viikko 
  • Kotiin viety ohjaus/opetus 
  • Etäohjaus, verkko-opetus, oppituntien striimaus, etätukiopetus, verkkomateriaalit ja -palaverit 
  • Opiskelu kotona, koulutehtävien ja töiden suorittaminen itsenäisesti, tehtävien antaminen ja vastaanotto koululla, kokeet tai muut näytöt sovitusti 

Mikäli oppilaan poissaolot ovat jatkuvia ja
  • koulun tukitoimet eivät riitä
  • oppilas / vanhemmat eivät sitoudu tarjottuihin koulun tukitoimiin
  • oppilas / vanhemmat eivät ole motivoituneita tarjottuihin koulun ulkopuolisiin tukitoimiin
  • mikäli oppilaan hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä on koulu velvollinen tekemään lastensuojeluilmoituksen.
Jos oppilaan huoltaja ei valvo oppivelvollisuuden täyttämistä (POL 45§) asiasta on tehtävä ilmoitus poliisille.

Liite 7: Poissaolot - vinkkejä yhteydenottoon

Esimerkkejä erityisistä opetusjärjestelyistä 

Kun oppilaan tuen tarpeita ja poissaolojen taustalla olevia syitä on kartoitettu, voidaan koulunkäynnin mahdollistamiseksi luoda tarvittavia tukimuotoja ja erityisjärjestelyjä. Päätöksen erityisistä opetusjärjestelyistä tekee aina rehtori, joka pohjaa päätöksensä usein esimerkiksi lääkärin antamaan lausuntoon. 

Laajemmin, koko verkoston työskentelyyn liittyvistä interventioista löytyy tietoa esimerkiksi taulukkomuodossa: 

http://www.socca.fi/files/7926/Koulupoissaolojen_interventiotaulukko_perusopetusikaisille.pdf