Lukuvuosisuunnitelman käsittely
TAVOITE: lukuvuosisuunnitelma on koko kouluyhteisön käsikirja sekä suunnitteluun osallistumisen ja kuulemisen väline.
Koulun lukuvuodensuunnittelu on koko yhteisön asia - henkilökunta, oppilaat, huoltajat ja erilaiset sidosryhmät. Suunnitelmatyötä johtaa koulun rehtori. 1.8.2025 voimaan astunut opetussuunnitelman uudistus velvoittaa mm. tuen suunnitteluun entistä tarkemmin. Lisäksi lukuvuosisuunnitelman merkitys arjen työkaluna korostuu entisestään. Suunnittelun ja arvioinnin aikataulu lukuvuonna 25-26:
|
Ajankohta |
Aihe |
Toteutustapa |
|
Kevät -25 |
Yleinen tulevan lukuvuoden suunnittelu kouluilla. |
Koulujen henkilökuntakokoukset, perusopetuksen esihenkilöpalaverit, huoltajille ja oppilaille toteutettavat kyselyt ja muu osallistaminen. Esim. tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely. |
|
Kesä -25 |
Suunnitelman pohjan laatiminen |
Perusopetuspäällikkö laatii kouluille yhteisen suunnitelmapohjan. |
|
4.8.2025 |
Suunnitelman pohjan hyväksyminen sekä lukuvuoden koko kaupungin teemojen valinta. |
Rehtorikokous. |
|
5.8.2025 |
Opettajien info uudesta suunnitelmasta. |
Veso-päivä. |
|
Elo-syyskuu |
Suunnitelman laatiminen yksiköissä. |
Käsittely vähintään seuraavissa kokouksissa (suluissa esimerkkiaiheita):
|
|
Syyskuu |
Sivistyslautakunnan hyväksyntä |
Huomioitavaa, että lukuvuosisuunnitelma ei ole lukkoon lyötävä asiakirja vaan toiminta tulee, esimerkiksi tuen osalta, suunnitella ja arvioida läpi vuoden. |
|
Syyskuu |
Huoltajien ja oppilaiden tiedottaminen. |
Lautakunnan käsittelyn jälkeen suunnitelma julkaistaan Wilmassa sekä tiedotetaan niin oppilaille kuin huoltajille mistä suunnitelma löytyy. Rehtori vastaa tiedottamisesta. |
|
Loka-maaliskuu |
Seuranta ja päivittäminen tarvittaessa |
Suunnitelman toteutumista etenkin tuen osalta seurataan aktiivisesti ja päivitetään mahdollisten muutosten ilmaantuessa. Rehtori vastaa päivittämisestä. |
|
Huhtikuu |
Suunnitelman toteutumisen arviointi. |
Vähintään edellä suunnitteluvaiheessa mainitut ryhmät arvioivat oman toimintansa toteutumisen sekä kirjoittavat tästä toimintakertomukseen. Oppilaiden ja huoltajien kuuleminen suunnitelman toteutumisessa, esim. kysely. |
|
Huhti-toukokuu |
Uuden lukuvuoden suunnitelman laatimisen aloitus. |
Yhteistyössä aiemmin mainittujen ryhmien kanssa. |