Kurinpito ja puuttumiskeinot
Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestyssääntöjä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä puhutteluun. Puhuttelun pitää asiasta tiedon saanut opettaja. Mikäli oppilaalle kertyy runsaasti puhutteluja ilman vaikuttavuutta hänen käytökseensä, rehtori tai tarvittaessa joku muu oppilashuoltoryhmän jäsen pitää hänelle kasvatuskeskustelun mikä kirjataan Wilmaan. Kasvatuskeskustelusta ilmoitetaan soittamalla huoltajalle. Sääntöjen vastaisen toiminnan edelleen jatkuessa järjestetään rehtorin kutsumana moniammatillinen palaveri, mihin huoltajan lisäksi kutsutaan tapauskohtaisesti muita koulun toimijoita. Perusopetuslain nojalla rehtori voi antaa kirjallisen varoituksen ja sivistyslautakunta voi erottaa oppilaan korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi.
Koulun oppilaan syyllistyessä toisen oppilaan häirintään, kiusaamiseen tai muuhun vahingontekoon toista osapuolta kohtaan koululla tai koulumatkalla, asia käsitellään koulun henkilökunnan johdolla, esimerkiksi KivaKoulu-tiimin kautta. Pyrkimyksenä on varmistaa kaikille oppilaille niin fyysisesti kuin henkisesti turvallinen koulunkäyntiympäristö. Tilanteen rauhoittamiseksi voidaan hetkellisesti käyttää poikkeavia opetusjärjestelyitä, esimerkiksi opetuksen järjestämistä eri opetusryhmissä osapuolten kesken tai välituntitilanteen järjestämistä väliaikaisesti toisella tavalla.
Rehtori tai opettaja voi poistaa oppilaan luokasta enintään jäljellä olevan oppitunnin ajaksi, jolloin oppilas ei saa poistua opetustilan välittömästä läheisyydestä.