Toinen maailmansota 1939-1945

Toisen maailmansodan esinäytöksiä

Ennen toisenmaailman sodan alkamista oli joukko konflikteja, jotka enteilivät maailmanpaloa. Niissä oli nähtävissä toiselle maailmansodalle tyypillisä piirteitä ja mukana sodissa oli valtioita, jotka taistelivat maailmasodassa. Jotkut näistä yhteenotoista sulautuivat osaksi toista maailmansotaa.

Italian hyökkäys Etiopiaan eli Abessiniaan

Mussolinin johtama fasistinen Italia haaveili imperiumin rakentamisesta. Hän ihaili Rooman valtakuntaa ja halusi lisätä Italian vaikutusvaltaa Välimeren alueella. Italian mahdin laajentuminen Välimerellä oli vaikeaa, koska Englanti ja Ranska olivat suunnitelmien esteenä. Mussolini saattoi loppuun Libyan kukistamisen 20-luvun lopulla. Sisämaan heimot pakotettiin alistumaan Italian herruuteen. Vastarinta kukistettiin brutaalein keinoin. Kyliä pommitettiin ja siviilejä suljettiin vankileireille. Libyan ja Egyptin rajalle rakennettiin aitoja, joiden tarkoituksena oli estää ”kapinallisten” ase ja ruoka hankinnat Egyptistä.

Afrikasta löytyi toinenkin alue, jonka valloittaminen tyydytti fasistien kunnianhimoa. Etiopia eli Abessinia oli välttynyt 1800-luvulla joutumasta eurooppalaisten siirtomaaksi. Itse asiassa etiopialaiset olivat aivan 1800-luvun lopulla lyöneet italialaisen sotajoukon ja estäneet valloituksen. Vuonna 1935 Mussolini päätti korjata tämän ”kansallisen häpeän”. Fasistien itsetunnon ja Italian kunnian korjaaminen vaati etiopialaisten verta. Hyökkäys oli myös helppo toteuttaa, koska Italia hallitsi Etiopian naapurimaata Somaliaa.

Italia oli sotilaallisesti täysin ylivoimainen. Etiopialle ei käytännössä ollut nykyaikaisia aseita, ei lentokoneita ja panssareita. Tykistöäkin oli todella vähän. Aseistus oli lähinnä kiväärejä. Armeijan koulutus ja organisaatio oli vähintäänkin puutteellinen. Vastakkain oli moderni eurooppalainen armeija ja kehitysmaa. Italia valloitti Etiopian nopeasti. Jos etiopialaiset ryhtyivät avoimeen taisteluun, italialaisten tulivoima kukisti heidät. Italialaiset käyttivät myös sinappikaasua etiopialaisia vastaan. Vaikka Etiopian valloittaminen onnistui suhteellisen helposti, maasto ja huonot kulkuyhteydet olivat suurin ongelma, ei Italia koskaan onnistunut saamaan koko maata hallintaansa. Etiopialaisten sissisota jatkui vaikeakulkuisilla seuduilla. Etiopia joutui kohtaamaan Italian hyökkäyksen yksin. Kansainliitto tuomitsi hyökkäyksen ja puuhaili joitakin pakotteita Italiaa vastaan, mutta konkreettista apua Etiopia ei saanut. Englantilaiset joukot kukistivat italialaiset toisen maailman sodan alussa 1941 ja palauttivat Etiopian valtaistuimelle keisari Hailese Lassien, Juudaan leijonan. Hänet syöstiin vallasta ja surmattiin vasemmistolaisessa sotilasvallankaappauksessa 1974.

Espanjan sisällissota 1936-1939

Espanjalainen yhteiskunta oli jyrkästi jakaantunut kahtia 1920 ja 30-luvulla. Toisen ryhmän muodostivat vasemmistolaiset puolueet esim. kommunistit ja sosialistit (punaiset). Toisella puolella olivat konservatiivit ja liberaalit (valkoiset). Espanjan kuningas luopui kruunusta ja maasta tuli tasavalta, mutta vastakkain asettelu kärjistyi. Ryhmittymät olivat yhtä vahvoja. Poliittista umpisolmua pahensivat joidenkin alueiden esim. Katalonian ja Baskimaan halu saada lisää valtaa paikallistasolle tai irtaantua Espanjasta. Kun vasemmistolaiset voittivat vaalit 1936, he aloittivat laajat uudistukset, jotka pelästyttivät konservatiivit ja liberaalit. Näillä ryhmillä oli laaja kannatus armeijassa. Marokkoon sijoitetut joukot nousivat kapinaan kenraali Francon johdolla.

Espanjan sisällissodassa taistelivat vastakkain tasavaltalaiset ( vasemmistolaisia eli punaisia, maltillisia liberaaleja ja katalonialaisia sekä baskeja) ja kansallismieliset (konservatiivit, osa liberaaleista, kuningasmieliset ja falangistit eli espanjalaiset fasistit). Sodan alussa Espanjan armeija ja puolisotilaalliset poliisijoukot hajosivat. Enemmistön liittyessä kapinallisten eli kansallismielisten riveihin. Hyvin nopeasti ulkovallat varsinkin Italia, Saksa ja Neuvostoliitto sekaantuivat tapahtumiin. Espanjan sisällissota muuttui espanjalaisten keskinäisestä välien selvittelystä fasismin ja kommunismin väliseksi kamppailuksi. Englanti ja Ranska pyrkivät estämään ulkovaltojen puuttumista sotaan, mutta huonolla menestyksellä. Niiden toimet vaikeuttivat tasavaltalaisten aseiden hankkimista.

Jo sodan alussa Italia ja Saksa olivat auttaneet kansallismielisiä kuljettamaan joukkoja Pohjois-Afrikasta Etelä-Espanjaa. Sodan aikana Italia toimitti aluksi aseita kansallismielisille, mutta myöhemmin Italia lähetti kymmeniätuhansia sotilaita rintamalle. Saksa aseisti myös kenraali Francon joukkoja. Saksalaisista lentäjistä ja muista asiantuntijoista muodostettiin Condor legioona, joka lisäsi merkittävästi kansallismielisten taistelutehoa. Varsinkin ilmavoimissa saksalaisten panostus oli merkittävä. Neuvostoliitto toimitti tasavaltalaisille aseita ja neuvonantajia. Tasavaltalaisten puolella taisteli myös kansainväliset prikaatit, jotka koostuivat eri maista tulleista vapaaehtoisista. Joukossa oli myös suomalaisia.

Espanjan sisällissota toimi saksalaisille harjoitusalueena, jossa voitiin kokeilla uusia aseita ja taktiikoita. Se oli eräänlainen salamasodan ja toisen maailmansodan esinäytös. Condor legioonan lentokoneet pommittivat espanjalaisia kaupunkeja ja löivät hajalle tasavaltalaisten hyökkäyksiä. Neuvostoliittolaiset asiantuntijat keskittyivät usein varmistamaan kommunistien johtoasemaa tasavaltalaisten joukossa. He vainosivat vasemmistolaisia ryhmiä, jotka eivät tunnustaneet kommunistien johtoa. Tämä johti hajaannukseen tasavaltalaisten keskuudessa, jopa suoranaisiin taisteluihin. Neuvostoliittolaiset sotilasneuvonantajat eivät myöskään osanneet hyödyntää panssarivaunujensa teknistä paremmuutta. Vaunuja käytettiin jalkaväen tukena.

Espanjan sisällissodassa molemmat osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin esim. vankien ampumiseen ja siviiliväestön murhaamiseen. Sodan jälkeen satojatuhansia tasavaltalaisia virui vankileireillä tai lähti maanpakoon. Kansallismieliset voittivat sodan ja kenraali Franco nousi maan johtoon. Kansallismielisten voiton syynä oli Saksan ja Italian massiivinen tuki. Francon johdolla kansallismieliset olivat myös yhtenäisempiä kuin keskenään taistelleet tasavaltalaiset. Toisen maailmansodan aikana Espanja pysyi puolueettomana, vaikka Hitler houkutteli Francoa valtaamaan Gibralttarin. Espanja oli sisällissodan jälkeen raunioina ja Franco halusi keskittyä jälleenrakennukseen. Franco oli Espanjan johdossa aina kuolemaansa saakka vuoteen 1975 asti.

Japanin hyökkäys Kiinaan 1937

Japanin valloituspolitiikan takana olivat sen teollisuuden tarpeet. Japani tarvitsi raaka-aineita. Se oli laajentanut valtaansa Korean niemimaalle 1900-luvun alussa. Myöhemmin Japani kiristi Kiinalta yhä uusia taloudellisia etuja. Yhdysvalloista 20-luvun lopulla alkanut lama koetteli pahoin Japanin taloutta. Vastauksena taloudellisiin ongelmiin pidettiin Japanin vaikutusvallan laajentamista Kiinassa. Japani valloitti Matsurian ja perusti sinne nukkehallinnon vuonna 1931. Sisällissotaa käyvä Kiina ei kyennyt estämään Japanin laajentumista. Kiinalaiset yrittivät boikotoida japanilaisia tuotteita, mutta Japanin pommitettua Shanghaita, siitä jouduttiin luopumaan. Koko 30-luvun ajan Japanissa äärinationalistien vaikutusvalta kasvoi. Massiivisella propagandalla japanilaisia suostuteltiin hyväksymään maan agressiivinen laajentuminen.

Japanin ja Kiinan kiristyneet välit leimahtivat avoimeksi sodaksi heinäkuussa 1937. Japanissa uskottiin helppoon ja nopeaan voittoon. Japanin armeijan aseistus, koulutus ja organisaatio olivat selvästi kiinalaisia parempia. Erityisen selvästi ero tuli esille ilmavoimien määrässä ja laadussa. Kiinan armeija kärsi korruptiosta. Komentajat myivät aseita ja muita varusteita. Joukkojen huolto oli hyvin heikkoa. Yksiköt joutuivat turvautumaan pakko-ottoihin ja paikallisiin mahtimiehiin. Komentajat olivat usein riidoissa keskenään ja yhtenäinen sodan johtaminen oli vaikeaa. Kansallismielinen puolue oli 30-luvulla saanut suurimman osan maasta haltuun, mutta se kävi katkeraa sisällissotaa kommunisteja vastaan. Sodan aikana sattui välillä niin että, joukkoja, joita olisi tarvittu japanilaisten pysäyttämiseen, siirrettiin kommunisteja vastaan. Myös kommunistit luopuivat välillä taistelusta japanilaisia vastaan säästääkseen joukkoja kansallismielisten varalle.

Huolimatta kiinalaisten sitkeästä vastarinnasta japanilaiset etenivät. He valtasivat Kiinan tiheimmin asutetut ja vauraimmat rannikkoseudut. Avoimessa taistelussa japanilaisten tulivoima toi heille usein voiton. Kiinalaiset pyrkivät hyödyntämään maastoa ja ryhtymään taisteluun heille edullisessa tilanteissa. Tällöin japanilaisille voitiin aiheuttaa miehistö tappioita ja kuluttaa heidän voimiaan. Ongelma oli, että Japanin armeija kesti paremmin tappioita kuin eurooppalaiset armeijat ja myös kiinalaisten tappiot olivat hyvin suuret. Lisäksi kiinalaiset joutuivat luopumaan arvokkaista alueista saadakseen japanilaiset sopiviin maastoihin. Kiinalaisten vastarinta kuitenkin huolestutti japanilaisten johtoa. Erityisesti laivasto ei olisi halunnut sitoa voimavaroja Kiinan sotaan. Japanilaiset pyrkivät vakiinnuttamaan valtansa valloittamillaan alueilla ja katkaisemaan kiinalaisten yhteydet ulkomaihin valtaamalla rannikon. Suurista operaatioista luovuttiin, koska Japani tarvitsi voimavaroja muualla.

Japanin hyökättyä Kiinan johto oli toivonut Kansainliiton auttavan Kiinaa, mutta Kiina sai apua sangen vähän. Neuvostoliitto toimitti Kiinalle aseita esim. lentokoneita, koska se oli huolestunut Japanin laajentumisesta Aasian mantereella ja halusi pitää Japanin kiireellisenä. Kun NL ja Japani saivat sovittua erimielisyytensä, Kiinan auttamien ei enää kiinnostanut Stalinia. Lisäksi Neuvostoliiton apu uhkasi tulla Kiinalle kalliiksi. NL tavoitteli Kiinalta alueita ja Stalin halusi tukea Maon johtamia kommunisteja. Yllättävää kyllä Hitlerin johtama Saksa toimitti Kiinan kansallismielisille aseita ja neuvonantajia. Syynä oli kansallismielisten kommunismin vastaisuus. Kun Saksa ja Japani löysivät toisensa ja solmivat liiton, Hitler lopetti Kiinan tukemisen.

Yhdysvalloissa yleinen mielipide oli Kiinan puolella, mutta virallisesti maa oli puolueeton konfliktissa. Amerikkalaisista vapaaehtoisista koottu lento-osasto, Lentävät tiikerit muodostettiin kiinalaisten avuksi. Kun Japani hyökkäsi Pearl Harbouree, USA ja Kiina olivat samalla puolella. USA alkoi aseistaa ja kouluttaa kiinalaisia. Japanin katkaistua Burman kautta kulkevan huoltoreitin, amerikkalaiset kuljettivat tarvikkeita lentokoneilla Himalajan yli Intiasta. Amerikkalaiset olivat pettyneitä yhteistyöhön kiinalaisten kanssa. Heidän mielestään kansallismielisten armeijan korruptio ja tehottomuus haittasivat taistelemista japanilaisia vastaan. Lisäksi kansallismielisten epäiltiin säätävän joukkojaan sodan jälkeiseen sisällissotaan kommunisteja vastaan.

Amerikkalaiset perustivat Kiinaa lentotukikohtia, joista vointiin pommittaa Japania. Kesällä 1944 useita vuosia jatkunut hiljaiselo kiinalaisten ja japanilaisten välillä rikkoutui. Japanilaiset päättivät tuhota amerikkalaisten lentotukikohdat. Huolimatta siitä, että japanilaiset olivat siirtäneet parhaat joukkonsa Tyynellemerelle, onnistui heidän aiheuttaa kiinalaisille raskaita tappioita. Aivan sodan lopulla NL hyökkäsi Matsuriaan ja murskasi siellä olleet japanilaiset joukot. Yhdysvaltojen pudotettua atomipommeja Japaniin, Kiinassa olleet japanilaiset joukot antautuivat muiden japanilaisten sotilaiden tavoin. Toisen maailmansodan jälkeen Kiinassa puhkesi sisällissota kansallismielisten ja kommunistien välillä. Kommunistien joukoilla oli parempi taistelutahto ja johto, kun taas kansallismielisillä oli parempi aseistus. Kommunistit saivat myös paremmin tavalliset kiinalaiset tuekseen. Sota päättyi kommunistien voittoon 1949 ja hävinneet kansallismieliset pakenivat Taiwanin saarelle. Syntyi kahden Kiinan ongelma, joka vielä nykyäänkin luon jännitteitä Aasiaan.

Japanilaiset kävivät sodan alusta lähtien hyvin brutaalia sotaa, jossa ei piitattu mistään sodankäynnin säännöistä. Sodan aikana miljoonia kiinalaisia kuoli japanilaisten murhaamina tai ilmahyökkäyksissä. Tuhoa pahensi nälänhätä. Japanilaiset käyttivät nälkää aseena ja he ryöstivät kiinalaisilta viljelijöiltä heidän satonsa. Turvautuivatpa japanilaiset jopa biologiseen sodankäyntiin. He yrittävät levittää kiinalaisten keskuuteen esim. paiseruttoa. Sodan yksi pahimmista ja tunnetuimmista verilöylyistä tapahtui, kun japanilaiset joukot valtasivat Kiinan silloisen pääkaupungin Nakingin vuoden 1937 lopulla. Japanilaiset sotilaat saivat ryöstää, raiskata ja murhata vapaasti kiinalaisia siviilejä. Upseerit jopa yllyttivät joukkoja väkivaltaan. Verilöylyssä kuoli noin 300 000 kiinalaista siviiliä. Kiinan johto ei myöskään piitannut kiinalaisten kärsimyksistä. Kesällä 1938 se tuhosi Keltaisen joen tulvavallit. Tarkoitus oli hidastaa japanilaisten etenemistä tulvan avulla. Siviilejä ei varoitettu. Satojatuhansia kiinalaisia kuoli ja miljoonia joutui kodittomaksi. Kansallismieliset joukot myös kiristivät ja ryöstelivät talonpoikia.

Nomonhan (Halhin-Golin) 1939

Japanin laajentuminen Kiinassa 1930-luvulla huolestutti Neuvostoliittoa. Se ei ollut unohtanut keisarillisen Venäjän nöyryyttävää tappiota vuosisadan alussa. NL vastasi Japanin toimiin vahvistamalla joukkojaan Kaukoidässä ja lähettämällä sotilaita Mongoliaan. Japanilaisten äärinationalistien mielessä välkkyi laajentumin Kiinan ohella myös Mongoliaan ja Siperiaan. Japanialaisia joukkoja oli ollut Siperiassa Venäjän sisällissodan aikana. Venäläisten ja Mantsuriaan sijoitettujen japanilaisten joukkojen välillä sattui usein yhteenottoja rajalinjalla. Pienenmillään yhteenotot olivat sotilaiden satunnaista ammuskelua suurimmillaan tuhansien sotilaiden viikkoja kestäneitä taisteluja. Jännitystä lisäsi epäselvyys rajalinjasta ja japanilaisten upseerin omatoimisuus.

Keväällä 1939 japanilaiset etenivät Matsuriasta Mongoliaan. Japanilaisten toiminnasta seurasi viisi kuukautta kestänyt taistelu, joka päättyi heidän tappioonsa. Operaation alussa Japanilla oli menestystä ja se sai vallattua alueita. Neuvostoliiton tilanne parani kun paikalle saatiin lisää vahvistuksia ja uusi komentaja kenraali Georgi Zukov. Japanilaisten eteneminen pysähtyi ja heille tuotettiin kirveleviä tappioita. Elokuussa neuvostoliittolaiset käynnistivät vastahyökkäyksen ja uhkasivat saartaa japanilaiset joukot. Japanilaisten uudet hyökkäykset torjuttiin. Neuvostoliitoon joukkojen menestyksen syynä oli Zukovin päätös keskittää panssarivaunuja suuriin yksiköihin hyökkäyksen sivustoille. Neuvostoliittolaiset panssarivaunut olivat myös teknisesti parempia kuin japanilaiset ja niitä oli enemmän. Neuvostoliittolaisilla joukoilla oli myös tehokkaampi tykistö. Japanilaiset menettivät Nomonhan taistelusssa yli 40 000 tuhatta miestä kaatuneina ja haavoittunein. Mongoliassa käydyt tappiolliset taistelut vaikuttivat japanilaisten suunnitelmiin. Laajentuminen pohjoiseen hylättiin ja Japani suuntasi huomionsa Tyynellemerelle ja Eteläiseen-Aasiaan, kuten laivasto ehdotti. Japani ja NL vahvistivat hyökkäämättömyyssopimuksen. Kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä 1941, ei Stalin pelkäämää hyökkäystä Siperiaan tapahtunut. NL saattoi siirtää Kaukoidästä joukkoja Moskovan puolustukseen. Neuvostoliiton ja Japanin välillä vallitsi rauha aina kesää 1945 asti, jolloin NL hyökkäsi ja valloitti Mantsurian. Se valloitti myös Sahalinin saaren sekä Kuriilien saariryhmän Japanilta ja liitti nämä alueet osaksi Neuvostoliittoa. Japani ei ole koskaan hyväksynyt saarten menetystä ja tämä kysymys rasitti Neuvostoliiton ja Japanin suhteita. Siitä kiista on siirtynyt hiertämään Venäjän ja Japanin välejä.