Minä - eurooppalainen
Minä - eurooppalainen
Vuosiluokka: 8
Vähimmäistuntimäärä: 29
Oppiaineet: vieraat kielet, maantieto, kotitalous, historia, uskonnot ja elämänkatsomustieto
Tavoite: Oppilas arvostaa suvaitsevaisuutta ja kokee itsensä eurooppalaiseksi.
Keskeisiä sisältöjä
Oppilas tutustuu ihmisoikeuksien julistukseen.
Oppilas tutustuu tapakulttuurien eroihin ja yhtäläisyyksiin.
Oppilas valmistaa ryhmänsä kanssa tuotoksen jostain Euroopan valtiosta.
Oppilas tutustuu Euroopan historiaan
Oppilas osallistuu koulunsa Eurooppa-tapahtumaan.
Hyviä käytäntöjä
Oppilas voi tutustua vähemmistöjä käsittelevään musiikkiin, kirjoihin ja elokuviin. Esimerkiksi äidinkielessä voidaan tehdä tätä tukevia kirjavalintoja.
Kouluruokailuun voidaan tuottaa koulun ruokalistat käännettyinä niille kielille, joita koulussa opiskellaan tai joiden edustajia koulusta löytyy. Mahdollisesta kouluruokailun Eurooppa-teemasta sovitaan ruokapalveluiden kanssa ajoissa.
Valinnaisessa kotitaloidessa voidaan tutustua eurooppalaisiin ruokakulttuureihin.
Lähikoulun neljäs vuosiluokka voidaan kutsua vieraaksi Eurooppa-tapahtumaan, sillä Eurooppa on nelosen maantiedon sisältö.