Oppimisen arviointi

Oppimisen arviointi UKK

Mihin arviointi perustuu?
Monipuolinen arviointi perustuu tavoitteisiin. Oppiaineiden kunnalliset tavoitteet on opetussuunnitelmassamme hajautettu suoraan kunkin keskeisen sisällön alle. Monipuolista arviointia tulisikin pitää osana opettamisen ja oppimisen "ekosysteemiä", eikä nähdä sitä erillisenä toimenpiteenä.

Miten sitten huomioidaan hyvän osaamisen kriteerit?
Huomaa, että hyvän osaamisen kriteerit eivät ole tavoitteita vaan eräänlaisia mittatikkuja. Tavoitteet ja kriteerit ovat siis täysin eri asioita. Tavoitteet ovat johtotähtiä, joita kohti pyritään, vaikka ei aina päästäisikään. Hyvän osaamisen kriteerit sen sijaan näyttävät sen tason, jolla kuudennella vuosiluokalla sekä päättöarvioinnissa saa lukuvuositodistuksen arvosanaksi 8 eli hyvä. Niitä ei kunta saa peukaloida.

Joissakin keskeisissä sisällöissä on suuri määrä tavoitteita. Eikö se tee arvioinnista raskasta?
Tekee. Siksi tavoitteita onkin hyvä karsia. Sujuvan arvioinnin kannalta niitä voisi yhdessä keskeisessä sisällössä olla 1-3. Tietenkin täytyy pitää huoli, että kaikki perusteiden tavoitteet tulevat arviointiin jonkin keskeisen sisällön kautta.

Voiko koulu tai opettaja asettaa lisätavoitteita?
Se on mahdollista. Lisätavoitteet tulee kuitenkin tiedottaa oppilaille ja huoltajille ennen opetusjaksoa.

Miten työskentelyä arvioidaan?
Työskentely on osa numeroarvosanaa. Sanallisessa arvioinnissa se voidaan arvioida erikseen. Jos sisällöt ja tavoitteet on kirjattu hyvin, työskentelyn tavoitteet paljastuvat niistä. Ennen keskeiset sisällöt kirjattiin vastauksena kysymykseen MITÄ?, mutta nyt ne pitäisi kirjata vastauksena kysymykseen MITEN?

Miten arvioidaan laaja-alaisen osaamisen tavoitteita?
Joissakin kunnissa on otettu kanta, että niitä ei edes arvioida. Meidän opetussuunnitelmassamme ne arvioidaan, mikäli ne on kirjattu keskeisen sisällön yhteyteen. Ne eroavat T-merkillä kirjatuista oppiainetavoitteista L-merkinnällä. Jokaisessa keskeisessä sisällössä olisi hyvä olla yksi laaja-alaisen osaamisen tavoite. Tässä riittää vielä paljon hommia. Opettaja tai koulu voi niitäkin lisätä, kunhan vain tiedottaa oppilaalle ja kotiin.

Pitääkö formatiivisessa arvioinnissa käyttää tietotekniikkaa?
Ei ole tarkoituksenmukaista, että formatiivisesta arvioinnista pitäisi aina saada näkyviin jotain häkkyröitä (Wilma, Tabletkoulu, Pedanet, Skilli). Oleellista on se, mitä formatiivisen arvioinnin nimissä tapahtuu oppitunnilla eli keskustelua, osallistamista, kyseenalaistamista, analysointia, perustelua, määrittelyä, rohkaisua ja tukea. Toki opettajan tehtävänä on kirjata ainakin itselleen ylös formatiivista arviointia summatiivisen arviointityön perustaksi jonkinlaiseen portfolioon.

Miten koulu voi täsmentää arviointiaan?
Jokaisessa koulussa on hyvä miettiä ja kirjata ylös koulun oma arviointikulttuuri. Kirjaaminen tehdään kunnan opetussuunnitelman työversion koulukohtaiseen toimintakulttuuriin.

Mistä selviää, millä vuosiluokilla lukuvuosiarviointi tehdään sanallisesti?
Kuntakohtaiset ohjeet löytyvä opetussuunnitelmasta. Käytä mieluiten jatkuvasti päivittyvää työversiota.