Innoissaan lapset ja Quy olivat huomaamatta näpeltäneet pädiä koko aamun. Joka kerta, kun joku heistä oli irrottanut silmänsä ja korvansa sen lopputtomasta välkkyvien kuvien, houkuttelevien pelien ja iloisten ääntelyjen virrasta, toiset kieltäytyivät jättämästä laitetta sikseen. Niinpä aurinko oli jo kiertänyt korkealle taivaankannelle ja alkanut hitaasti matkustaa taas länttä kohti painuakseen mailleen, eivätkä he olleet saaneet sille päivää yhtäkään askelta astuttua. Revontulirosvot olisivat ehtineet saada vaikka kuinka paljon etumatkaa!

Yhtäkkiä Kaarnan vatsassa muljahti kaiken näpyttelyn ja pimputtelun keskellä. Muljahdus oli niin selvä nälän kurnahdus, että hän havahtui melkein hypnoosista, johon tuo lumoava laite oli hänet vanginnut.

”Kaverit! Kauanko me oikein olemme pelailleet ja katselleet?”

”Voihan hileiset hillat, varmaan aika kauan! Aurinkohan on jo matkannut pitkälle iltapäivään. Meidänhän piti päästä revontulirosvojen jäljille! Minä aivan unohdin sen, kun tuo ihana pädi antoi aina uuden kivan pelin ja tunsin olevani kaikissa voitolla ja taitava.”

”Oui, tämä on kyllä aika irrésistible! Mutta nyt minun täytyy lähteä etsimään électrique, sähkö! Akku on aivan tyhjä. Kuulkaa, ottakaa tämä! Käytin sitä ennen pädiä, siitä voi olla teille apua!” Quy kaivoi laukustaan paksun, nahkakantisen kirjan, ojensi sen Kaarnalle ja kurottautui suikkaamaan kaikille nopeat poskisuudelmat kummallekin poskelle. ”Au revoir!” jahän lähti kipittämään kiireesti metsäpolkua pois päin.

Kaikki kumartuivat katsomaan Kaarnan käpälissä olevaa kirjaa. Se oli paksu ja vanha ja sen sivut olivat jo selvästi kellastuneet aikain saatossa. Siinä oli pehmeä, himmeästi hohtava, pähkinänruskea kansi, johon oli kirjailtu kultakirjaimilla ZOOLOGIA – eläintiede.

”ZOO-LO-GI-A”, Kristalli tavasi, sillä hän oli taitava yhdistämään kirjaimia toisiinsa ja selvittämään siten sanoja, ”E-LÄ-IN-TIE-DE”. Hän avasi kirjan umpimähkää ja näki upean ja yksityiskohtaisen kuvan raidallisesta seeprasta. Toisella sivulla oli elefantti ja sen jälkeen fasaani. Jokaiselle aakkosen kirjaimelle oli eläinkirjassa oma eläimensä! Lopuksi Kristalli avasi eläinkirjan ensimmäisen sivun ja huomasi siinä kauan sitten haalistuneen tikkukirjaimilla haparoiden laaditun nimikirjoituksen: Gert 7v.

”Tämä kirja on kuulunut jollekin Gertille! Mitähän kaikkea täältä löytyy… HEI!” Ja yllättyneenä Kristalli nosti kirjan välistä lennähtäneen taitellun paperin. ”Mikäs tämä on?”

He taittelivat paperin auki ja huomasivat, että se oli lapsen piirtämä kuva talosta suurten kuusten varjossa. Tummalla taivaalla loimusivat kirkkaat revontulet ja talon eteen oli piirretty kaksi iloista lasta ja hymyilevä aikuinen, jotka pitivät kaikki toinen toisiaan kädestä. ”Tässä on varmaan Gert, hänen veljensä ja heidän vanhempansa! Mutta hetkonen…” Ja äkkiä Kristalli vetäisi peilin esille ja kuiskasi sille kiihtyneenä ”Näytä revontulirosvojen mökki!” Peili näytti tismalleen saman maiseman kuin lapsen piirustuksessa! ”Arvasin sen!” Kristalli henkäisi kiihtyneenä. Gangsterien majalle johti kartta ja suoraan talon edessä komeili suuri ja jykevä raksi: X.

Kaarna oli katsellut tapahtumia kiinnostuneena ja innoissaan. Hän oli ehtinyt samalla mutustaa kokonaisen pienen pinon lättyjä ja nuoli nyt hilloa käpälistään. ”Eiköhän mennä!” hän hihkaisi innoissaan ja iltapäivän lämpimässä auringonvalossa lähdettiin kulkemaan yhä vain kohti pohjoista.

Pikku hiljaa kevään merkit kävivät vähemmälle, mitä pidemmälle pohjoiseen he etenivät. Lumikinoksia alkoi taas näkyä siellä ja täällä ja puista silmut kutistuivat vasta aavistuksiksi. Kukkia ja ruohonkorsia ei enää kohonnut maasta, vaan päin vastoin täällä päin kevät vasta teki tuloaan ja pajunkissat unissaan kurkistelivat oksien haaroista. Lopulta peilin kartalla välkähti suuri punainen X, he olivat perillä!

Tulipa äkkiä vilu Puro hytisi ja alkoi hyppiä lämpimikseen rytmikkäitä X-hyppyjä. 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10 kertaa hän hypähti! ”Kun seisot X-asennossa, olet kuin roomalainen numero kymppi!” Kristalli kikatti, ”Lumimummo on opettanut sen minulle!”

”Vai roomalainen kymppi…” hihitti Puro, vaan äkkiä Kaarna suhahti terävästi ”Shh!” oltiin tultu sen pensaan taakse, jos näkymä Gangstereiden mökkiin aukeni. Jännittyneinä ystävykset tiirasivat oksien raosta liikettä mökin ikkunoissa. Mökin ikkunoista loisti valoa ja savupiipusta alkoi kohota kirkkaana välkkyvä ja väreilevä revontulilangan säie ylös taivaalle. Vielä toinen ja toinen, kunnes koko taivas hehkui revontulten valoa ja taianomaista tanssia.

”Onpa se ihmeellisen kaunista!” huokaisivat Kaarna ja Puro yhdestä suusta.

”Ihanaa. Lanka on vihdoin löytynyt!” Kristalli huokasi huojentuneena. Hiljaa ystävykset hiipivät lähemmäs kohti mökkiä. Aivan ikkunan alla he kurkistivat sisään. Pöydän ääressä istui kaksi isoa korstoa, jotka molemmat olivat kumartuneet pöydän keskelle… kohti siinä silkkityynyllä lepäävää hopeakettua, Repolaista! Repolainen nautti silmät puoliummessa olostaan, kun toinen gangstereista kampasi sen häntää pienellä hopeaisella kammalla ja toinen syötti sille kiiltävän rasvaisia, selvästikin herkullisia kanansuikaleita.

”Olet sinä kaunotar”, rosvot lepertelivät yhdestä suusta, ”Niin viisas eläin!” Toisella rosvolla oli punainen villapipo ja ruskea risuparta ja toisella sininen pipo eikä parrasta tietoakaan.

Enempiä miettimättä Kristalli syöksyi mökkiin jääpuikkomiekka ojossa ja kiljaisi hurjalla äänellä: ”tuo on minun kettuni ja minä pelastan sen! Te gangsterit olette ryöstäneet minun Lumimummoni langat ja hän on kauhean surkeana! Tämä peli ei kertakaikkiaan vetele!”

Rosvot säikähtivät äkillistä huutamista ja välkehtivää jääpuikkomiekkaa ja syöksyivät siltä istumalta pöydän alla kyyhöttämään. Pöytä kohosi ilmaan jaloiltaan ja heittelehti villisti Repolainen kyydissään, korstot olivat näet liian suuria piiloutumaan pöydän alle.

”A-a-armoa, älä s-s-satuta meitä! Me annamme s-s-sinun lankasi kyllä takasin”, he änkyttivät kauhuissaan henkeään haukkoen. Nyt oli Kristallin vuoro olla ällistyksissään. Mikäs rosvoja vaivasi? Miten he tuolla tavoin säikkyivät häntä, vaikka hän oli heitä selvästi pienempi ja heiveröisempi.

”Öh, selvä”, Kristalli sanoi epäröiden ja laski miekkaansa, ”en satuta teitä, jos palautatte varastamanne asiat kiltisti.”

Puro ja Kaarna olivat hiipineet Kristallin jäljestä sisään ja katselivat kummastuneena ympärilleen.

”Rosvotko pelkäävät häntä?” Puro kuiskasi kaarnalle suupielestään.
”Pelkäsimmehän mekin aluksi! Hän osaa olla aika säikähdyttävä, eikö?” supatti Kaarna takaisin.

”Tulisittekohan te esille? Minä olen Kristalli, Pakkasukon tytär!” Kristalli esittäytyi tehostaen esittelyään kipakalla kantapään polkaisulla.

”Oi, sinä olet varmaan meille hirveän vihainen, kun me veimme teidän revontulenne”, toinen gangsteri sanoi arastellen.

”Olemme pahoillamme, anna anteeksi. Mutta meillä oli niin hyvä syy!”

”Kertokaa!” Kristalli pyysi kiinnostuneena ja kaikki istahtivat tupaan takkavalkean äärelle. Tuvassa oli sisältä päin yllättävän viihtyisää. Seinillä oli kauniita vesivärimaalauksia kaikenmaailman kukkasista ja kissanpoikasista, pehmeästi upottava ja kotoisasti nariseva sohva kutsui istahtamaan ja ikkunoissa oli kauniit kukalliset ja pitsisomisteiset verhot. Ei siellä näyttänyt yhtään sellaiselta kuin he olisivat ajatelleet gangstereiden majassa näyttävän. ”Otatteko keksejä?” sinipipoinen gangsteri kysyi, kun kaikki olivat asettuneet. Kekseihin oli leivottu sateenkaarenvärisiä suklaakarkkeja ja ne olivat herkullisen näköisiä. Kaarna painoi nautinnollisesti silmänsä kiinni, niin herkullisia keksejä ne olivat. ”Kiitos”, hän mumisi ihastuksissaan.

Punapipoinen gangsteri oli istahtanut sohvalle. Repolainen oli käynyt ystävällisesti lipaisemassa kylmällä kielellään Kristallin nenää, mutta nyt se taas kiipesi gangsterin syliin.

”Minäpä kerron”, suuri korsto alkoi puhua, ” me olemme asuneet tässä mökissä lapsesta asti. Kun vielä olimme pieniä, asui täällä meidän Babamme meidän kanssamme. Täällä oli ihanaa leikkiä ja asua, Baba opetti meille kaiken, mitä vain keksimme kysyä tai halusimme oppia. Meillä oli täällä aivan valtava kirjasto, sillä Baba rakasti kirjoja yli kaiken ja opetti meidätkin niitä rakastamaan. Opimme kumpikin lukemaan, kun olimme neljä vuotta! Baba sanoi, ettei ollut ikinä kuullut sellaisesta.”

”Kun minä täytin seitsemän vuotta, Baba antoi minulle oman eläintiedon kirjan” sinipipoinen puuttui puheeseen. ”Se oli minun kaikkien aikojen lempikirjani. Sen nimi oli ZOOLOGIA ja siinä oli kaikkien tunnettujen eläinten nimet ja kuvat aakkosjärjestyksessä.”

”Meillä on se! Onko se tämä!” Puro puuskahti innoissaan ja kaivoi esille Zoologian. Sinipipoinen korsto ei ollut saada sanaa suustaan, niin iloissaan ja liikuttunut hän oli. Suuri kyynel vierähti hänen silmäkulmastaan karhealle leualle, kun hän kurotti ottamaan vastaan paksun kirjan.

”Se on juuri tuo!” punapipoinen gangsteri puuttui puheeseen, ”mutta vuosia sitten meidän rakas Babamme oli tullut jo niin vanhaksi, että hän kävi päivä päivältä heikommaksi ja heikommaksi. Eräänä päivänä hän ei enää lainkaan jaksanut nousta sängystä ja sitten hän nukahti, eikä enää herännyt.” Nyt hänkin jo itki vuolaasti niistäen nenäänsä suureen punaiseen nenäliinaan.

Toisiakin oli alkanut niiskututtaa korstojen liikutus ja varovasti he taputtivat heitä kädelle tai käsivarrelle lohdutukseksi.

”Sinä päivänä, kun Baba ei enää herännyt revontulet sammuivat taivaalta!” Gert puuskahti. ”Meidän oli pakko Gurtin kanssa keksiä jokin keino saada revontulet takaisin, niin kovasti me ikävöimme Babaa!”

”Onpa surullista”, Kristalli nyyhkäisi, ”mutta minun mummonikin on kovasti suruissaan… Ei saisi varastaa, vaikka tarvitsisi kovasti jotain.” Hän huokaisi syvään ja hymyili: ”Te voitte saada vähän lankaa lahjaksi. Sen verran, että muistatte Babanne ja minä vien loput pohjoiseen, ettei sieltäkään taivaan valo kokonaan sammu.”

”Voi-voisitko sinä olla niin kiltti?” rosvot hymyilivät kyyneltensä läpi, ”vaikka me teimme väärin sinulle ja perheellesi varastamalla.”

”Totta kai!” Kristalli hihkaisi nyt jo hyvillä mielin. ”Ystävällisyydestä tulee aina hyvä olo.”

Ja yhtäkkiä kaikkien suupielet kääntyivät ylöspäin ja hersyvä iloinen nauru täytti pienen mökin

Hekotettuaan riittävästi, he kattoivat pöytään lisää keksejä ja vadelmamehua ja Gert sitoi vyötäisilleen suuren ruusukuvioisen esiliinan ja alkoi sekoittaa kakkutaikinaa. Nyt pidettäisiin oikein ystävyyden juhlat.

Sohvassa Repolainen kiertyi tyytyväisenä, täysin vatsoin ja kammattuna tiiville kerälle ja tarkkaili seuruetta silmät viiruina ja hymyillen. Näytti siltä, että se ja Kristalli olivat nyt saaneet koko joukon erilaisia, uusia ystäviä.