Vatsat oli nyt syöty Mummon antimista aivan täpötäysiksi ja kaikki istuskelivat Mummon kamarissa loimuavan valkean äärellä. Kristalli käänteli koristeellista peiliä käsissään kunnioittavasti. Liekit välkehtivät kuvajaisina peilin sileällä lasilla. ”Peili on upea… mutta mitä minä voin sillä tehdä? Mainitsit tarinasta…”

”Niin, peili on toden totta hyvin vanhaa tekoa. Haltijat ovat sen takoneet ja koristeet kaivertaneet ammoisina alkuaikoina. Kerrotaan, että se taottiin nuorelle haltijaprinssi Tryffelille syntymäpäivälahjaksi. Haltijat ovat asuneet kaikissa näissä metsissä kauan ennen kuin muita otuksia on ollutkaan. Aikojen saatossa, kun metsä on täyttynyt muistakin asukkaista: eläimistä, menninkäisistä, keijukaisista ja ihmisistäkin, ovat he muuttaneet kauemmaksi, uusille maille, sateenkaarinotkoihin ja höyhensaarille ja sen semmoisiin paikkoihin.

”Mutta me olemme nähneet haltijoita! Vaikka kuinka!” Puro ei malttanut olla hihkaisematta keskeyttäen Mummon. ”Näimme aamuauringon ihanuudessa A-haltijan, pelottavan E-haltijan, kirkastavan I-haltija, lämmittävän O-haltijan, unien U-haltijan, ylhäällä lentävän kapean Y-haltijan ja…” Puro laski sormillaan puhuessaan ja koitti muistella, mitä muita he olivat nähneet. ”Näimme röyhelöiset tätisiskokset Å:n ja Ä:n ja vielä mahtavan setä Ö:nkin. He kaikki juhlivat kanssamme jouluaattoa juurakossa.”

Mummo kuunteli kärsivällisesti lasten ilohehkuisena pulppuavaa puhetta ja jatkoi:

”Niinpä tietysti! Olette olleet tarkkaavaisia ja rauhallisia, kun noin monet muinaiset haltijat ovat teille näyttäytyneet. Minä olen aina tiennyt, että te olette erityislaatuisia lapsia.” Mummo myhäili.

”Mutta minun tarinani kertoo siis nuoresta haltijasta, Tryffelistä, joka eli vielä kauan ennen noita kaikkia muitakin. Tryffelin koko perhe asui mahtavassa voimatammessa. T-t-tammi oli heidän kotinsa. Sen vankka runko kannatteli kaikkein vanhimpia vahvoja vaakaoksia ja pienet oksat haarautuivat kaikkialle vaakaoksien ympärille. Jykevän tammen rungon sisällä sijaitsivat kaikki heidän koristeelliset salinsa ja kamarinsa. Tryffelin oma kamari oli aivan tammen latvassa ja sieltä hän tähysteli kaikkiin ilmansuuntiin kauniissa nuoressa metsässä… Tiedättekös lapset!” Mummo äkkiä keskeytti kertomuksensa. ”Voimatammi on yhä tässä aika lähellä! Me voisimme huomenna kipaista sitä katsomaan ja kerron tarinan loppuun. Nyt alkavat silmäluomeni jo painaa niin kovasti ja huomaan, että lämmin takkavalkea alkaa teitäkin unettaa, joten käydäänhän levolle.” Puhuessaan Mummo nousi ähkäisten kiikkustuolistaan, nouti muhkeita villa- ja tilkkuhuopia ja peitteli huolellisesti kaikki kolme matkalaista. Hän puhalsi kynttilän sammuksiin ja antoi punaisina hehkuvien hiilien pehmeän, lempeän kajon valaista huonetta ja nukahtavia lapsia samalla kun itse hiippaili omaan petiinsä.

”T-t-tammi.. vankka voimatammi” Kristalli huokaili unelmoivasti vielä juuri ennen nukahtamistaan.