Illanvietto jatkui hyväntuulisessa tunnelmassa. Å-haltiatar tirkisti Puroa ja kaarnaa monokkelinsa läpi ja Ä-haltiatar maisteli silmät ummessä nautiskellen suussasulavaa kerkkäpateeta. Äkkiä ovelle kolkutettiin taas. Tädit näyttivät myhäileviltä, aivan kuin he olisivat tienneet kuka nyt on tulossa. Puro ja Kaarna katsoivat kysyvästi toisiinsa ja haltiatartäteihin. Nämä vain hymyilivät leveästi sanomatta mitään.

”Sisään?” Kaarna kuiskasi ja Puro nyökytteli päätään, vaikkei oven takana olija tietenkään voinut häntä nähdä. Ovi tempautui voimalla auki ja sisään astui lumiset kenkänsä tömistäen varsinainen ilmestys!

Suuren suuri haltija, joka oli pukeutunut upean syvän vihreään asuun sinisin koristein. Hänellä oli sammaleen väriset samettisaappaat, piukat polvihousut ja vihreä hännystakki pitkillä liepeillä. Haltijan iho oli syvän pähkinänruskea, eikä hänellä ollut lainkaan hiuksia. Pää oli kiiltävän kalju ja pyöreä kuin vesimeloni. Päässä oli suuret vihreät aurinkolasit, jotka tuo mahtava ilmestys nosti otsalleen ja kajautti ilmoille uhkean, matalan ja syvä-äänisen ”ÖÖÖ”:n. Se oli kuin mahtavin fanfaari, syvä ja laulava jylinä! Tädit räpsyttivät ihaillen silmiään ja myhäilivät selvästi mielissään kuin tuo vihreä haltija marssi itsevarmasti heidän kaikkien seuraan ruokapöydän ääreen ja istahti vapaalle – turhan pienelle ja kiikkerälle hänen uhkeaa olemustaan ajatellen – jakkaralle. ”ÖÖ-ö-öö-öö-öö-öö-öö-ööö! Hän alkoi laulaa kuin paraskin oopperan tähti ja tädit yhtyivät kuoroon!

Puro ja Kaarna runsivat olevansa kovin iloisia tämän värikkään näyn ääressä ja katselivat ihaillen laulavia haltijoita. Ö-haltija oli jättänyt tuvan oven auki ja sen perässä sisään astuivat omia laulujaan hyräillen kaikki muutkin haltijat ja pieni tupa täyttyi oitis taianomaisten haltijain hehkusta, kun kaikki astuivat pyöreän pöydän ympärille herkuttelemaan! E-haltija kantoi hartioillaan tuuheaa joulukuusta ja O-tulihaltija tuikkasi siitä pienet kynttiöät palamaan lystikkäästi tuikkien. U-haltija ripotteli hopeahilettä kuusen oksille ja I-haltija kurotti kultaisena loistavan tähden aivan kuusen latvaan. Sisään lennähti hoikkana vilauksena Y-haltija, joka vihelsi tullessaan omaa lauluaan. Viimeisenä tupaan astui upeaan silkkileninkiin pukeutunut, hohtava oranssinhehkuinen auringonnousun haltija. Kun se astui tupaan hiljenivät kaikki äkisti. Niin kaunis se oli kullanhohtoisine kutreineen etteivät he voineet kuin huokaista yhteen ääneen: ”Aaa!”

Siellä, Puron ja Kaarnan juurakkotuvassa olivat nyt koolla kaikki vokaalisuvun ikivanhat ja arvokkaat haltijat ja haltijattaret: A, E, I, O, U, Y, Å, Ä, Ö!