Askolan lukion 12 saksan opiskelijaa ja saksan opettaja Kaisa Nielikäinen lähtivät perjantaina 2.5. kieli- ja kulttuurimatkalle Saksan Leutkirchiin, pikkukaupunkiin Münchenin ja Alppien välissä. Reissun tarkoituksena oli avittaa opiskelijoiden saksan kielen taitoja tositilanteessa, sillä he majoittuivat isäntäperheisiin viikon ajaksi. Jokaisessa isäntäperheessä oli myös samanikäinen nuori, joka vieraili viime keväällä Suomessa. Projekti perustui siis vastavuoroisuuteen ja suurimmasta osasta kustannuksia vastasi Veikko Pohjanpellon –rahasto.

Matkamme alku kangerteli lähes ensi kilometreillä, kun ensimmäinen Müncheniin lähtenyt lento peruuntui teknisten ongelmien vuoksi ja matkaan pääsimme kaksi tuntia myöhässä. Münchenissäkään ei meitä päästetty helpolla, sillä puolen porukan matkatavarat olikin lähetetty Tanskaan! Lopulta muutaman tunnin ajomatkan jälkeen kaikki pääsivät majoittautumaan isäntiensä ja emäntiensä luokse ja nämä avuliaasti auttoivat lainaamalla puuttuvia tavaroita.

Perjantain ankeiden tunnelmien jälkeen elämä voitti, sillä matkatavarat saapuivat heti aamupäivästä ”kotiinkuljetuksella” ja jokaisen naamalla paistoi hymy kauniissa kevätsäässä, kun kokoonnuimme istumaan iltapäivää erään isäntäperheen terassille. Saksalaiset talot ovat suomalaisia taloja suurempia ja avarampia, mutta kunnon lämmitystä niistä ei löytynyt - iltaisin sai etsiä villasukkia. Terassilla meille tarjottiin heti kunnon saksalaista makkaraa ja se maistui. Ihmetystä herätti saksalaisten kova suolan ja hiilihapotettujen juomien käyttö ruokailtaessa. Illalla lähdimme ensin ostoksille ja sitten keilaamaan saksalaisten nuorten kanssa ja maaottelu päättyi pitkälle samoihin lukuihin, kuin jääkiekko-ottelu eli Suomen murskavoittoon. Hauskaa riitti silti kaikilla.

Sunnuntai vietettiin ohjelman mukaan isäntäperheissä, jotka järjestivät kukin keksimäänsä ohjelmaa. Jotkut vierailivat sukulaisilla, muutamat kävivät lentämässä moottorittomilla lentokoneilla ja toiset lähtivät katselemaan Stutgartin kaupunkia. Illalla osa meistä kokoontui vielä yhteen ja lähdimme elokuviin katsomaan toiminta/draamaelokuvaa 21, joka oli tietysti dupattu saksaksi. Elokuvan jälkeen kaikkia ihmetytti, että elokuvastahan ymmärsikin jotain. Ihmetystä aiheutti myös se, että saksalaiset paikkasivat muuten kovaa suolan käyttöään laittamalla popcorneihin sokeria!

Aikainen herätys oli tiedossa maanantaina, kun paikalliseen teknilliseen oppikouluun piti selvitä jo 7.20, mikä tiesi meille kovaa paluuta ”arkeen” monen pitkäksi menneen aamun ja illan jälkeen. Koulussa pääsimme oikein tositoimiin tekemään rintamerkkejä saksalaisten kanssa ja tuntien jälkeen kaikilla komeili paidassa joko Muumipeikko tai Suomenlippu. Illemmalla koko porukka, niin saksalaiset kuin me suomalaiset, suuntasimme Saksan puolella projektia vetävän opettajan, Werner Bollingerin talolle grillaamaan ja olihan isäntä hankkinut Suomesta legendaarista suomipoppia, jota illan aikana fiilisteltiin ruokailun ohessa.

Tiistaina oli vuorossa reissu Pfänder-vuorelle, joka sijaitsikin kaikkien yllätykseksi Itävallan puolella. Matka sinne taittui autobaanaa pitkin, toisilta jopa 180 km/h vauhtia ja kyllä se vähän Suomi-poikaa hirvitti. Vuorelle tai enemmänkin mäelle (korkeus vain 1100 m) noustiin hissillä ja siellä kävimme katsomassa mahtavan näköalan lisäksi ”kotkashowta”, jossa koulutetut kotkat lensivät silmiemme edessä tehden hallittuja temppujaan. Vaikuttavan näytöksen jälkeen lähdimme kävelemään mäkeä alas ja siinähän vierähtikin pidemmälle toista tuntia. Alhaalla lähdimme takaisin Saksan puolelle ja Lindaun kaupunkiin, joka sijaitsi kauniilla Bodenjärven saarella. Kaupungin siisteys ja kauneus tekivät vaikutuksen meihin.

Keskiviikko olikin jo viimeinen kokonainen matkapäivä ja sen aloitimme muutamalla oppitunnilla sekä tutustumiskierroksella Leutkirchin kaupunkiin. N. 22 000 asukkaan pikkukaupunki oli sekin hyvin siisti ja rauhallinen. Iltapäivällä osa meistä lähti kelkkailemaan ja loput huvipuistoon huvittelemaan. Illalla saksalaiset nuoret olivat järjestäneet meille oppilaille läksiäisjuhlat paikallisessa katollisen kirkon nuorisotilassa, jossa sitten pelailimme biljardia, pöytäjalkapalloa ja seurustelimme.

Torstaina lähdön ollessa edessä me kaikki olisimme halunneet jäädä vielä toiseksi viikoksi. Eihän reissu tuntunut muulta kuin lomalta, vaikka kaikki jouduimme jossain tilanteissa kielitaitoomme turvautumaan. Saksalaiset olivat kaikkien mielestä todella vieraanvaraisia ja ystävällisiä, mutta ainakin käsitys saksalaisten täsmällisyydestä tuli kumottua – isännät itse myöhästelivät. Suomi-kuvakin jäi kuuleman perusteella positiiviseksi, vaikka me suomalaisethan kuulemma syömme ”koko ajan” – Saksassa kun ruokaa ei syöty kun enintään kolmesti päivässä. Hyvästelimme ja lähdimme haikein mielin kohti Suomea.

Saksan opiskelijoista matkalle osallistuivat: Ahola Kalle, Ala-Sippola Jella, Bergman Jenita, Hakala Senja, Hiltunen Henna, Homma Iiris, Koivisto Reetta, Leino Jaakko, Leino Janina, Snirvi Niko, Sorsa Petra, Tuppurainen Marianne. Jutun kirjoitti Niko Snirvi.