Viikko 8

Tekijä: sanna ojala
Tällä viikolla kaveri/tunnetaidoissa olemme harjoitelleet erilaisten tunteiden tunnistamista mm. muistipelin avulla. Askartelimme myös omat tähdet joihin lapset piirsivät oman kuvansa ja miettivät itselleen mieluisia/tärkeitä asioita.



Tiistaina pakkasen paukkuessa pienet innostuivat vesileikeistä ja vesi olikin lasten sanoin toosi märkää :)

Eskarilaiset kävivät kovasta pakkasesta huolimatta ulkona kokeilemassa mitä tapahtuu jos puhaltaa saippuakuplia? Ja entäs kun heittää kiehuvaa vettä ilmaan? 



Tällä viikolla ollaan tutustuttu Lunna lumiukkoon kuvitettuna satuna. Sadun loputtua tutkimme mitä muotoja kuvista löytyikään...pyöreä liukuri ja lumipallot, neliö talo ja ikkunat, kolmio katto ja lumiukon nenä jne.
Tarinan innoittamana askartelimme myös omat Lunna lumiukot :)

 

Torstaina leppoisa kirjojen katselu hetki ennen rentoutusharjoitusta. Rentoutusharjoituksessa lähdettiin mielikuvitusmatkalle kupari ketun tarinan myötä.


Perjantaina tehtiin erilaisia tehtäviä koko porukalla. Tehtävissä oli mm. värien ja muotojen tunnistamista, mallin/ohjeen mukaan toimimista, kynäharjoituksia, kirjaintehtäviä ja matikkatehtäviä

 










Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä