Viikko 46

Tekijä: sanna ojala

Maanantaina meidän pienimmät pääsivät pallomereen. Olihan mukavaa :)


Tiistaina menimme metsään auttamaan päiväkotimme oravia Onnia ja Pihlaa. Heillä oli suuri huoli, kun heidän talvisäilöönsä laittamat mustikat ja puolukat olivat kadoneet eikä he olleet ystäviensä kanssa löytäneet niitä. Lapset lähtivät innoissaan, etsimään talvivarastosta kadonneita marjoja ja löytyihän ne loppujen lopuksi. Matkalta löytyi myös siili ja pöllö, jotka lopuksi tunnustivat vieneensä marjat. Metsäseikkailu päätyi sopuun ja kaikki eläimet tekivät yhteisen talvi säilön löydetyille marjoille.

Keskiviikkona liikuimme salissa. Heittelimme koreja, ylitettiin ja alitettiin esteitä, tehtiin kuperkeikkoja ja numeroihin/muotoihin tutustuttiin juoksu tehtävässä.











Torstaina tehtäviä pienillä ja isoilla. Pienet tekivät "tussitehtäviä" joissa oli sokkeloita ja mallin mukaan piirtämistä. Eskareilla/viskareilla oli mm. numero tehtäviä ja vertailua pieni/keskikokoinen/iso.




Perjantaina pujoteltiin lumipallo nauhoja Onni ja Pihla oravien metsään. Ja ikkunoihin maalattiin lumisia kuusia pitsikankaan päälle tuputtelemalla.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä