Viikko2

Maanantai aloitettiin jumpalla, pienillä aiheena kehonosat. Eskarit/viskarit suunnittelivat saliin oman temppuradan.


Tiistaina taiteiltiin maalia töpöttämällä lumiukkoja. Teen, teen, lumiukon teen. Lumiukolleni laitan jalat paikalleen.....

Keskiviikkona eskarit tutustuivat M-kirjaimeen toiminnallisesti ja kynätehtävien parissa.
Muilla lapsilla kahden keskistä aikaa aikuisen kanssa keskustellen kuulumisista, toiveista ja mielenkiinnon kohteista.


Torstaina päästiin ekaa kertaa jäälle tänä talvena, voi sitä riemua!
Tunnusteltiin ensin miltä se jää tuntuukaan luistimen alla ja miten pääsee ylös jos kaatuu. Ohjelmassa oli myös pujottelua, tasapainoharjoituksia ja kuka pelkää jäämiestä-leikki.
"Tää oli niin kivaa" "Mä kaipaan jäätä" " Mä kokoajan kaaduin, ku mä menin niin lujaa"

Perjantaina leikimme roolivaate/käsinukke leikkejä.
Yllä olevassa kuvassa on kaverit nimeltään Mauku-kissa, Vuh-koira ja Juusto-hiiri. Hiirellä oli välillä kovasti töitä että pääsi kavereitaan pakoon, mutta hän oli niin vikkelä ettei jäänyt lainkaan kiinni.
Roolileikeissä tavattiin myös mm. loma nainen( joka oli ruusun voittaja), arvon prinsessa (voitti petshoppeja kauneuskisassa), pikku-keiju (joka rakensi taloa) ja merirosvo kapteeni koukku (hänen työ oli rakentaa lauttaa).