Viikko 7
Maanantaina päästiin taasen luistelemaan koko joukolla. Tällä kertaa etsittiin jäältä erivärisiä tähtiä ja timantteja. Näissä leikeissä harjoiteltiin mm. tasapainoa,jarruttamista, ylösnousuja ja värejä.

Isommista lapsista kuvattiin myös pienet luistelu videot perheille jaettavaksi. Tänä talvena on ollut vaihtelevat talvi säät, mutta onneksi on päästy lähes joka viikko luistelemaan ainakin kerran. Ja se näkyy lasten luistelu taitojen kehittymisessä. Ihanasti lapset ovat itsekin huomanneet miten luistelut sujuu joka kerta paremmin ja paremmin.

Tiistaina vahvuusvaris hetkellä kuultiin kertomus huumorista. Vahvuusvariksen tanssi sai myös hymyn huulille.

Nallematikassa aiheena numerot 1,2 ja 3.

Ulkoilussa käytiin isompien lasten kanssa kiipeilemässä ja leikkimässä lasten sanoin vuorella.
Päiväpiirillä 112 päivän merkeissä lapset pohtivat eri tilanteita.Oliko kyseessä hassu tilanne vai hätä tilanne?

Keskiviikkona ja torstaina ollaan leikitty ja pelailtu.

Perjantaina sadutusta ja ystävänpäivän viettoa! Jokainen lapsi sai sydämen mihin oli kirjoitettu hänestä jokin kiva asia.
Hyvää Ystävänpäivää !