Viikko 6

Tekijä: sanna ojala
Maanantaina saimme vierailulle paloauton. Tämä olikin odotettu vierailu. Mitä kaikkea paloauto pitikään sisällään.





 Maanantaina leivottiin myös perinteisesti Runebergin torttuja. Leipuritkin olivat tyytyväisiä, että tulipas niistä hyviä.




Tiistain hiihtoretki jätettiin väliin kovan pakkasen vuoksi ja vietettiinkin leikkipäivää. Legoleikkejä,piirtämistä,muovailua, kotileikkiä ja pelejä.



Pakastimesta löytyi vielä aiemmin jäädytettyjä eläinhahmoja,joilla leikittiinkin varsin innokkaasti luistelukisa leikkejä. 

Keskiviikkona nallematikka 4-vuotiailla. Karhukirje on tärkeä kotiin vieminen nallematikan jälkeen.



Halinallessa 3-vuotiailla soitinten äänten tunnistamista ja eläinten äänien kuuntelemista/matkimista. 


5-vuotiaat jatkoivat paloauto teemalla kynätehtävien parissa.


Torstaina viskarien kanssa toiminnallisia tehtäviä liittyen mm.väreihin,numeroihin ja muotoihin. 





Muulla ryhmällä oli pitkästä aikaa vesileikkejä. 


Perjantaina pakkasen paukkuessa vietimme elokuva aamua. Tällä kertaa äänestyksen voitti Muumi ja vaarallinen juhannus.
Leikeissä pikku legot, dinosaurukset, patjojen rakentelu leikki ja duploleikit oli mieluisia,


















Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä