Viikko 40

Tekijä: sanna ojala
Maanantaina aistiseikailussa Piki kissan tarina toisintona. Tällä kertaa keskityttiin käsitteisiin päällä ja alla.

Viskareilla tunteet hukassa tuokiolla tutustuttiin kiitolliseen pöllöön, pelokkaaseen jänikseen ja kateelliseen harakkaan.
Aamupiirillä jatkoimme ruoan tuotantoon perehtymistä katsomalla videon viljan kulusta pellolta pöytään. Meidän lapset on tosi kiinnostuneita mistä mikäkin ruoka on tehty ja mistä se tulee? Näistä asioita keskustelemme lähes päivittäin.

Tiistaina leikkejä niin sisällä kuin ulkonakin. 




Keskiviikkona metsäretkeiltiin majalle niin kauniissa syksyisessä säässä. Matkalla ihasteltiin jälleen toinen toistaan hienompia hämähäkin seittejä, kurkisteltiin näkyykö muuraiskeossa ketään ja miten isoja sieniä on tupsahdellut tienvierille.


Metsäretkelle otettiin tällä kertaa mukaan myös leluja lasten toiveesta. Sankoihin oli kiva keräillä käpyjä ja lehtiä sytykkeiksi saunaan ja nuotioon. Tässä kuvassa nuotioon tulossa lisää poltettavaa.


Metsään sai rakennettua itse myös keinulaudan. Siinä oli kiva kaverin kanssa keinutella, kiikkuu,kaakkuu......

Torstaina lähdimme myöskin metsään. Metsässä leikkien lisäksi isommilla pieniä matikka tehtäviä. Hae 2 kiveä, etsi 5 käpyä jne. Teimme metsään myös sangoista puntarin. Sankoihin laitettiin mm. toiseen käpyjä ja toiseen lehtiä. Sitten katsottiin kumpi sangoista laskeutuu alemmas ja on näin ollen painavampi. Hienosti lapset osasivat päätellä jo etukäteen kumpi sanko on painavampi ja miksi. Metsä on kyllä meidän lapsille mieluinen oppimisympäristö, kun saa itse tehdä ja toimia.




Huomenna vielä jatketaan metsäretkeilyä ja silloin rentoudutaan satuhieronnan parissa.