Viikko 4
Maanantaina päästiin isompien kanssa luistelemaan. Jää oli epätasainen ja roskainen, mutta hyvin selvitiin. Lasten toiveesta leikittiin kuka pelkää jäämiestä leikkiä. Leikittiin myös popcorn kone leikkiä jossa popcorneja pomppi ympäri jäätä jotka lapset sitten keräävät takaisin koneeseen. Olipas mukavia leikkejä.

Tiistaina nelivuotiailla nallematikassa yksi yhteen vastaavuuden harjoittelua. Viisivuotiailla vahvuusvariksesta satu ja sen teeman mukaisesti järjestimme nelivuotiaille pienen mehutarjoilun. Pienimmillä kirjan lukua,katselua ja nimeämistä.

Pipari ja mehu maistui. Hienosti viisivuotiaat hoitivat mehutarjoilun muistaen kohteliaisuudet. (kiitos,ole hyvä)

Tämän päivän leikeissä rakenneltiin zoob-paloilla monenlaisia juttuja.
Hernepusseista lapset keksi kivan leikin, jossa käännettiin pussi ja tunnistettiin numero.

Keskiviikkona kokeiltiin uutta maalaustekniikaa lasten kanssa. Tiputeltiin veteen öljy/elintarvikeväri seosta, laitettiin paperi veteen ja nostettiin pois. Hienoja maalauksia tuli tälläkin tekniikalla.

Torstaina vietettiin leikkipäivää. Tässä kuvia mieluisista leikeistä.

Perjantaina seurakunnan vieras Virve luki meille tarinan Verneristä. Virvellä oli meille myös mukavia yhteisiä laululeikkejä.

Mukavaa viikonloppua kaikille!