Viikko 3

Tekijä: sanna ojala
Maanantaina päästiin ekaa kertaa luistelemaan. Voi miten rohkeita luistelijoita oli niin isot kuin pienetkin. Isoja askelia otettiin eteenpäin jo ensimmäisellä luistelukerralla. Toivottavasti luistelukelit jatkuisi pitkään.


Tiistaina nelivuotiailla nallematikkaa, jossa käytiin nallejen kanssa leikin keinoin käsitteitä suurempi ja pienempi. 5-vuotiailla vahvuusvaris satu ja siihen liittyen tehtiin oman nimen alkukirjain taulut. Pienillä lauluja ja soittimia talveen liittyen.



Tiistaina ulkoiltiin iltapäivällä päiväkodin takametsässä. Kakkujen teko oli mukavaa puuhaa, kun oli suoja keli.

Keskiviikkona vietettiin pelipäivää. Tällä kertaa pelailtiin väreihin ja muotoihin liittyviä pelejä. Hienosti lapset osasivat noudattaa sääntöjä ja odottaa omaa vuoroaan.




Torstaina mentiin pitkästä aikaa majalle metsäretkelle. Metsässä olikin vielä kivasti lunta. Majalla keksittiin monenlaisia kivoja leikkejä. Matkalla nähtiin myös monenlaisia eläinten jälkiä.

Vesilätäkköön menossa ongelle, tuleekohan kalaa?

Polttopuiden keräämistä kaverin kanssa.

Risumajassa on kiva leikkiä ja olla piilosilla.