Viikko 39
Arkiseikkailuviikkoa vietetään metsässä touhuten koko viikko. Meidän seikkailuviikon teemat on tällä kertaa lasten toiveista nousseita tekemisiä. Myös kotiin jaettiin pieni haaste lähteä yhdessä ulos seikkailemaan.
Maanantain metsäretkellä leikittiin ja etsittiin syksyn värejä metsästä. Innokkkaasti lapset katselivat mikä värisävy kuvaa parhaiten omaa löydettyä asiaa. Lopuksi kaikki värit metsästä löytyi vaikka osa väreistä asetti ensin hieman haasteitakin.

Metsässä oli paljon puista pudonneita lehtiä ja niitä sai hyvin siivottua vetämällä kuusen oksia perässään. Hyvä keksintö :)

Tiistain metsäretkellä lapset saivat valita mieleisensä kohteen mitä halusivat tabletilla kuvata. Kuvausta varten oli valittavissa erilaisia kuvauspohjia.

Keskiviikkona paistettiin makkaraa nuotiolla.Makkaranpaisto oli odotettu hetki. Vielä,kun sai itse paistaa oman makkaran niin se maistu entistä paremmalta.

Torstain metsäretkellä vanhat leikit jatkui ja uusiakin leikkejä keksittiin.

Tällä viikolla ollaan oltu metsässä päivittäin ja voi miten kiva oppimis/leikkiympäristö se onkaan. Perjantaina pienillä oli metsässä eläimiä piilossa, joita nimettiin ja matkittiin miten ne ääntelee.
Isommilla leikit jatkui majalla. Siellä mm. siivottiin metsää, sahailtiin ja saalistettiin kaikkea mitä luonnosta löytyy.