Viikko 37

Tekijä: sanna ojala
Maanantaina tehtiin puolukkaretki koko porukalla. Puolukoita piti ensin hieman etsiskellä, mutta löytyihän niitä loppujen lopuksi hyvinkin. Lähempää kun arvasimmekaan.
Retken päätteeksi isommat lapset perkasi ulkona puolukat huomista smoothien tekoa varten.



Tiistaina puolukkateeman parissa jatkettiin kädentaidoissa. Valmistimme puolukkabanaani-smoothieta ja teimme puolukka työn piirtäen ja rypistellen.


Keskiviikkona isompien kanssa piirrettiin omat kuvat ja harjoiteltiin oman nimen kirjoittamista.



Torstaina vietettiin leikkipäivää. Pyöräilyviikolla tuttu kauppa leikki jatkui nyt sisätiloissa autoillen. Osa lapsista autoili ja osa oli kaupassa myyjinä. Hyvin muistui lapsille leikki mieleen ja niin kohteliaita myyjiä oli kaupassa. " Heippa! Mitä saisi olla?Mitä muuta? Kaksi rahaa. Kiitos. Heippa!


Perjantaina 4-ja 5-vuotiailla odotettu "tehtäväpäivä". Toiminnallista tekemistä liittyen mm. väreihin, muotoihin, lajitteluun ja luokitteluun.



Pienemmillä musiikkihetki laulaen ja soittaen.