Viikko 37
Maanantaina koitti lasten lemppari viikko, pyöräilyviikko. Pyöräilyt aloitettiin keskustelemalla tärkeistä asioista liikenteessä. Tutustuimme myös uuteen, teemaan sopivaan nallen vakat lauluun nimeltään turvallinen maailma.

Syksyn satoa olemme saaneet perheiltä ja työntekijöiden kotoa.
Maanantaina maisteltiin kesäkurpitsaa. Kesäkurpitsa oli hieman vieraampi lapsille niin näön kun maunkin suhteen. Innokkaasti kuitenkin kaikki maistoi ja tutki miltä se näyttää.

Tiistaina pyöräiltiin majalle sumuisessa aamussa. Olipa mukava mennä metsäretkelle omalla pyörällä.
Metsässä jatkui tutut leikit.

Ihanat ystävykset kivellä.

Tänä syksynä on tehty usein kävyistä hämähäkkejä. "Tämä on vahva hämähäkki,joka menee näin ylös"
Ennen pyöräilyä saimme pientä huikopalaa maistelemalla luumupuusta kerättyjä luumuja. Luumujen syöminen olikin jännää puuhaa, kun täytyi syödessä muistaa että sisällä on kivi.

Keskiviikkona ohjelmassa oli pyöräsuunnistusta. Metsätien varrelta löytyi rasteja joissa oli jo lapsille tutuksi tulleita qr-koodeja. Koodien takaa löytyi erilaisia ääniä. Hienosti lapset tunnistivat ääniä.
Keskiviikkona meillä oli myös poistumisharjoitus.

Torstaina luettiin pyöräilyyn liittyvä kirja, Ruu osaa pyöräillä. Lapset värittivät myös unelmiensa polkupyörän.

Perjantaina pyöräiltiin liikennemerkkien mukaan metsätiellä. "Tää on kivaa" kuului liikenneympyrässä ajettaessa. Tiellä oli myös liikkuvat liikennevalot joita piti tarkkailla ettei ajanut päin punaisia.
Tänään lähtivät päiväkodin maskotit Pihla- ja Onni oravat ensimmäiseen perheeseen vierailulle.