Viikko 20
Maanantain metsäretkellä ihasteltiin keväistä luontoa. Lapset saivat valita mieleisensä paikan, laittaa siihen perhos kehyksen ja ottaa kuvan.

Tiistaina tehtiin kevätretki Tuuriin Riiholle katsomaan lampaita. Voi miten ihana vierailu meillä olikaan. Lapset ihastui lampaisiin ja aikuiset myöskin. Lampaat sai paljon rapsutuksia ja halauksia. Lapset saivat osallistua lampaiden ruokkimiseen tuttipulloilla. Iso kiitos Katariinalle vierailusta! Eväät kävimme syömässä Teeren kiepin luontopolun kodalla. Eväät maistui ja päästiin vielä kiipeilemään metsään isoille kiville ennen kotimatkaa. Olihan kiva retki!

Silitystä ja rapsutusta,tämä lammas kyllä nautti kaikesta huomiosta mitä sai.

Maidonkorviketta vietiin ämpäriin jossa oli monta tuttia kiinni karitsoille.

Tuttipullosta maitoa pikkuisille

Maidonkorvikkeet sekoitettiin ensin hyvin ja vietiin sitten lampaille.

Teerenkiepin kodan lähellä oli isoja kiviä joihin oli kiva kiipeillä.
Keskiviikkona tämän kevään viimeinen vahvuusvaris tuokio. Vahvuusvaris on ilahduttanut tänäkin vuonna isoimpia lapsia ja tuokiot on olleet odotettuja. Vahvuusvariksen tarinoihin on helppo samaistua ja tarinoista on kehkeytynyt paljon hyviä keskusteluita.
Muu ryhmä harjoitteli saksilla leikkaamista ja istuttivat paprikan/tomaatin alkuja isompiin astioihin.

Perjantaina oltiin koolla pienellä porukalla ja saimme vieraaksi länsituulen väkeä. Kivoja yhteisiä leikkejä niin sisällä kuin ulkonakin. Ulkoilussa pestiin ja laitettiin leikkimökki kesä kuntoon.