Viikko 18

Tekijä: sanna ojala


Eskarilaiset ja viskarilaiset tutustuivat numeroihin 8 ja 9. Ulkona niitä olikin mukava harjoitella liitutaululle. Lopuksi vielä hypittiin numeroruutua ykkösestä ysiin oikeassa järjestyksessä.


Äitinepäiväsalaisuuksien tekeminen oli lapsille taasen hyvin mieluista puuhaa. Äitinpäiväsalaisuuksiin liittyen lapset pohtivat kovasti, mistä äiti tykkää? Mikä on äidin lempiväri? Ja mistä äiti ilahtuu? Ihania lahjoja siis tulossa, mutta jätetään niiden sisältö salaisuudeksi vielä.


Lasten suosituinta päiväkodissa vietettävää juhlaa eli vappua vietettiin lasten toiveesta naamiaisten ja tanssien merkeissä. Naamiaisiin olikin saapunut mm. prinsessoja, kissa, krokotiili, kirahvi ja noita. Myös Kengu ja Ruu olivat saapunut puolen hehtaarin metsästä ja ottaneet mukaan Ihaan. Ihaalla olikin lapsille opetettavana hauska aasinhäntä leikki. 





Ratkoimme myös lasten kanssa vappuaiheisia riimejä. Kun riimiin saatiin oikea vastaus siitä sai palkinnoksi yllätyksen, joka olikin hieman haasteellisessa paikassa, nimittäin ilmapallon sisällä. Ilmapallot paukahteli, yllätyksiä löytyi ja naurua riitti.

Tällä kertaa päätimme kokeilla vappupallojen maalaamista vesi-ilmapalloilla. Ja sehän olikin mukavaa ja jännittää puuhaa. Ja voi kuinka kauniita palloja niistä tulikaan.


Ilmapallon lento- soitinrunon myötä toivotamme kaikille Hyvää Vappua!
Sain ilmapallon punaisen, sen lentoa katson ihaillen. Tuuli, kun poskia pullistaa, korkeuksiin pallo matkustaa. Minne lentää palloni punainen, luo auringon, kauniin keltaisen !

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä