Viikko 18
Maanantaina leivonta vuorossa viljoista kaura. Kaurasta tehtiin huomisiin vappujuhliin kauralastuja. Meillä on kyllä lapset niin innokkaita leipureita,samoin leipomusten maistelijoita.

Leivonnan ohella leikittiin. Naulauspuuhissa valmistui hienoja rakennelmia. Duploleikeissä oli työkoneet liikenteessä. Patjaleikissä puolestaan tehtiin majoja.
Tiistaina kauan odotetut naamiaiset. Asuina oli tällä kertaa mm. lohikäärmeitä, panda,prinsessa,keiju,leppäkerttu ja yksi sarvinen. Naamiaisten ohjelmassa oli tanssia, herkuttelua ja pellen nenä sokkona- leikki. Lapset oli tosi tyytyväisiä itse eilen leipomistaan kauralastuista. Niitä toivottiinkin uudelleen leivotattavaksi.

Keskiviikon leikkipäivässä arvottiin jälleen leikkiparit. Leikkiparit päättivät yhdessä leikin. Hienosti lapset on oppineet yhdessä päättämään leikin ja kysymään kaverin mielipidettä leikkiä valittaessa. Isompien kanssa väriteltiin myös vappuun liittyviä värityskuvia.