Viikko 17
Pääsiäsloma on ohitse ja lapsilla olikin kovasti kerrottavaa virpomista ym. pääsiäistouhuista.
Tänään pidettiin lasten palaveri, jossa suunniteltiin eskariin menevien juhlaan ohjelmaa. Teimme myös valmisteluita äitienpäivän kahvitukseen majalle. Sen pidämme vielä salaisuutena mitä siihen liittyi.
Keskiviikkona isoimmilla vahvuusvaris tarina sinnikyydestä. Tarinassa vahvuusvaris teki sinnikkäästi paperilennokkeja saadakseen viestin lähetettyä ystävälle. Tarinan innoittamana lapset tekivät omat lennokit joihin kirjoitettiin heidän itse keksimät viestit joillekin läheisilleen.

Muulla ryhmällä oli pelipäivä. Pelejä mm. väreihin ja muotoihin liittyen.

Torstaina metsäretkeiltiin aurinkoisessa säässä. Majalla leikit jatkui entiseen malliin: majojen tekoa, puiden kantamista, kepeillä onkimista ,tutkimista ja ihmettelyä.

Perjantaina vietettiin oman lelun päivää. Voi miten ihana puheen porina kuului jo aamulla ovelta, kun omasta lelusta oli lapsilla niin paljon kerrottavaa. Omat lelut esiteltiin myöhemmin myös yhteisesti.

Hyvää viikonloppua kaikille! Ensi viikko alkaakin vappunaamiaisten merkeissä!