Viikko 47

Tällä viikolla teemana ovat olleet lasten oikeuksien viikko, mediakasvatus sekä metsäretket. Metsä on tärkeä osa meidän päiväkotia sekä arkea ja hyödynnämme sitä paljon erilaisten juttujen tekemiseen. Lapset ovat aina niin innoissaan lähdössä metsäretkille. 😊

Maanantaina aamupiirillä puhuimme erilaisista lasten oikeuksista, sekä jutustelimme hieman mitä lapsien mielestä olisi kiva tehdä. Ihana aurinkoinen sää kutsui meidät myös metsäretkelle. Lähdimme rämpimään lumisen metsän läpi kohti paikkaa, johon usein pysähdymme leikkimään. Lapset löysivät retkeltä Jekku-jänön, hiiren sekä oravan jälkiä.

Tiistaina saimme vieraaksi Heidi Wartiaisen. Heidi tuli pitämään meille digipajaa. Frozen on todella suosittu meidän lasten keskuudessa ja digipajassa jokainen pienryhmä kerrallaan pääsivätkin Elsan ja Annan lumimaailmaan mukaan. Ensin kuuntelimme pätkän Frozen -satua lukulumosta, jonka jälkeen lapset saivat taikavoimia ja pääsivät piirtämään niillä tableteille. Tämän jälkeen pääsimme maalaamaan papereita, joihin Elsa ja Anna olivat jättäneet salaviestin, joka tuli esille ainoastaan vesiväreillä maalaamalla. Salaviestiksi paljastuivat ihanat sydämet! <3 Sudet kokeilivat myös tehdä animaation Olaf -lumiukosta. Tekeminen sujui todella hienosti sekä katselukokemus oma tekemästä lyhytanimaatiosta oli lasten mielestä hauskaa.

Keskiviikkona lapsilla oli jumppatuokio, jossa harjoiteltiin pyörimistä sekä kuperkeikkojen tekoa. Sudet pääsivät tekemään myös hamahelmiaskartelua. Pilttipurkin sisälle laitoimme vettä ja glitteriä sekä kanteen liimasimme kiinni lapsen tekemän hamahelmityön. Näin purkista syntyi ihana joulukoriste, jota heiluttamalla kimalteet pyörivät purkin sisällä veden mukana.

Torstaina lapset aloittivat poroprojektin. Ensimmäinen vaihe poroa oli painaa käsillä porolle sarvet. Käsiin maalaaminen on aina yhtä hauskaa ja kutittavaa lasten mielestä. Hienoin vaihe on, kun sitten pääsee painamaan kädet paperiin ja niistä jääkin jälki. Ulkoillessa lähdimme jälleen metsään katsomaan, minkälaisia ihania leikkejä sielä syntyisi. Tälläkertaa lapset löysivät hyvän paikan kuvitteelliselle kylpytynnyrille ja niin he kaikki istuivat siellä. Taisi olla lämmintä vettä, kun viihtyivät niin kauan.

Perjantaina aamulla paistoimme kotileikissä pipareita sekä leikimme dinoleikissä piilosta. Osa lapsista lähtivät ulkoilemaan ja kokeilemaan saisikohan lumesta jo tehtyä lumiukon! Sudet jäivät sisälle tutustumaan kamerakynäpedagogiikkaan. Kamerakynäpedagogiikassa on tarkoituksena käyttää tabletin/älypuhelimen videokameraa oppimisvälineenä. Kamera on väline ympäristön havainnointiin, tiedon välittämiseen, vuorovaikutukseen sekä itseilmaisuun. Sudet saivat vuorollaan piilottaa tontun päiväkodissa sisätiloihin, jonka jälkeen he ottivat kuvan tontusta piilopaikassaan. Sitten kuva näytettiin muille lapsille, joiden piti kuvan avulla arvata, mihin tonttu oli laitettu piiloon. Vasta kuvan katsomisen jälkeen lähdettiin etsimään, oliko tonttu arvatussa paikassa. Sudet keksivät todella hyviä piilopaikkoja, mutta päiväkoti on niin tuttu paikka lapsille ja he rekisteröivät mieleensä pieniäkin yksityiskohtia, joten tontun löytäminen olikin yllättävän helppoa.

 

Ihanaa viikonloppua! 😊




Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin