Leikkialuetoiminta

Leikkialuetoiminta

Leikki on lapsen kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle tärkeää. Haluamme antaa leikille riittävästi aikaa, joten olemme ottaneet käyttöön leikkialuetoiminnan.

Leikkialuetoiminnan avulla pyritään luomaan pitkäkestoisia leikkitilanteita ja vähentämään vaeltelua leikistä toiseen sekä samaan aikaan tukemaan positiivisella tavalla myös lapsen omatoimisuutta ja itsemääräämisoikeutta.

Pääsääntöisesti pyrimme järjestämään pitkäkestoiselle leikille aikaa aamupalan, päivälevon ja välipalan jälkeen. Tällöin lapsi saa valita leikin ja leikkipaikan itselleen: hän ottaa taululta nimilappunsa ja vie sen johonkin leikkialueita kuvaavista tauluista ja sen jälkeen valitsee, mitä leikkiä haluaa kyseisessä paikassa leikkiä.

Kuhunkin leikkiin mahtuu aina tietty määrä leikkijöitä ja leikkijöiden määrä on merkitty jokaiseen leikkiä kuvaavaan lappuun. Harjoittelemme samalla siis matematiikkaa! Myös sosiaaliset taidot harjaantuvat, kun lapset saavat mahdollisuuden leikkiä eri lapsiryhmissä.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä