Päiväkirja on tyypillinen reflektion menetelmä. Oppimispäiväkirja, ideapäiväkirja, unipäiväkirja ja luentopäiväkirja ovat esimerkkejä päiväkirjoista, joissa reflektio on olennaista. Lukinsky (teoksessa Mezirow et al. 1995) kutsuu päiväkirjamaista prosessia reflektiiviseksi vetäytymiseksi ja sitä seuraavaksi paluuksi. Hän toteaa että päiväkirjan pitäminen auttaa murtamaan tyypillisiä ajattelumalleja ja mahdollistaa elämän suunnan muuttamisen. Huolellisempaa pohdiskelua tarvitaan, koska elämän syvätasoja ei voi muuttaa nopeasti epämääräisen mietiskelyn pohjalta. Yhtenä keinona ajattelun ja toiminnan yhdistämisessä on juuri päiväkirja, joka tarjoaa henkilökohtaisen fooruminen tunteiden ilmaisulle, puhdistautumiselle, runoilulle ja sellaisten ajatusten muotoilulle, joilla ei ole muita kanavia. Se antaa myös mahdollisuuden muistojen säilyttämiselle ja niiden uudelleen elämiselle (Lukinsky teoksessa Mezirow et al. 1995, 233–234).

Rainer (1978) näkee päiväkirjan erityisesti keinona nähdä omat luovat vahvuusalueet (1978, 278). Päiväkirjassa ei ole mitään määrämittaa eikä laatuvaatimuksia ilmaisun suhteen, jonka vuoksi luovuutta ei rajoita mikään. Päätös siitä, jääkö päiväkirjamerkinnät vain omaan tietoon on täysin tekijän omassa hallinnassa. Hän (1978, 37) kuitenkin mallintaa päiväkirjan neljäksi perusvälineeksi katharsiksen (’puhdistumiskokemus’), kuvaamisen, vapaan ja intuitiivisen kirjoittamisen sekä reflektion. Hän mainitsee päiväkirjan käyttämisen ’aikakoneena’ yhtenä olennaisena mahdollisuutena. Se tarkoittaa, että tiettyyn ajankohtaan, tunnelmaan ja tietoisuuteen on mahdollista päästä palaamalla siihen päiväkirjan avulla. Tässä on yhtymäkohtia myös valokuvan kehollisuuteen, jonka Savolainen (mm. teoksessa Halkola et al. 2009) tuo esille voimauttavan valokuvan menetelmän yhteydessä. Erityisvälineenä on tietoisuuskartta (Map of Consciousness), joka on tietyn mielentilan vangitseva spontaani piirros.

Tietoisuuskartta välineenä näyttäisi olevan lähellä valokuvapäiväkirjan ajatusta, vain tekniikka on erilainen. Tietoisuuskartan avulla työstetään tunteita visuaalisesti. Rainer kuvaa tietoisuuskarttaa tietynlaiseksi meditaatioprosessiksi, joka tekniikkana perustuu vapaaseen piirtämiseen, mutta jonka pohjana voi käyttää vaikkapa valokuvaa. Muita päiväkirjareflektoinnin erityismenetelmiä neljän perusvälineen lisäksi Rainer luettelee erilaiset listat, kirjalliset henkilömuotokuvat, ohjatut kuvittelutekniikat, muunnetut näkökulmat, lähettämättömät kirjeet ja kuvitteelliset dialogit. Näiden tekniikoiden avulla, tietynlaisina etääntymiskeinoina, on mahdollista päästä käsiksi syvemmälle omaan ajatteluun.

Valokuvapäiväkirjatyöskentely on ennen kaikkea oman ajattelun ja toiminnan reflektointia. Työskentelyyn liittyy paljon myös metakognitiivista toimintaa, niin kuin reflektointiin ja refleksiiviseen toimintaan yleensäkin, mutta metakognitioiden mittaaminen ja luotettava analysointi on tällä tutkimusasetelmalla mahdotonta. Se saattaisi olla mahdollista videopäiväkirjojen avulla, jolloin mukana olisi ’ääneen ajattelua’ (loud thinking).