Kiinalainen mustemaalaus, Anne Rantanen

Lyhytkurssin esittely



Kiinalaisen mustemaalauksen kaksi peruselementtiä ovat bambusivellin ja muste. Sen salaisuus on siinä, miten nämä kaksi yhdistetään bambusiveltimen vedoissa ja siihen ladatun musteen sävyissä.
Demonstroidessaan välineiden käyttöä ja maalausaiheita taiteilija kertoo kiinalaisen maalaustaiteen omalaatuisuudesta, missä mm tyhjyys täydentää ja virheetkin korostavat onnistumista.
Työpaja ei vaadi maalauskokemusta, eli se sopii hyvin aloittelijoille.
Työskentely aloitetaan oman työpöydän kokoamisella, jonka jälkeen taiteilija demonstroi yhteisesti sen, miten bambusivellintä käsitellään ja käytetään erilaisissa vedoissa.
Osallistujat harjoittelevat itsenäisesti bambusiveltimen latausta ja erilaisia vetoja riisipaperille. Tämän jälkeen jokainen valitsee mieleisensä maalausaiheen ja toteuttaa sen taiteilijan henkilökohtaisessa ohjauksessa.
Lopuksi jokainen viimeistelee ja taustaa maalauksensa liisteröinti tekniikalla valmiiksi, vaikka kehystettäväksi.
Taide vaikuttaa aina alitajuntaan. Käden ja silmän yhteistyö stimuloi aivoja ja rauhallinen tunnelma virkistää mieltä. Tuntuu kuin heräisit ja olisi uusi aamu.

Haikuruno

Huomenna onni
palaa vihdoin kotiin
valo odottaa ovella

2024-2025 tulevat kurssit

Kiinalainen mustemaalaus,syksy 2024 (lyhytkurssi)

syyslukukausi: 22.11.2024 - 23.11.2024
Päivä ja kello: Pe: 17.15 - 19.45  La: 10.00 - 14.15
Paikka:
 Arthouse, C-210 Wellamo/päiväkäyttö kuvataide, Terijoenkatu 7 c, 2. krs, 15140 Lahti

Kiinalainen mustemaalaus, syventävä, syksy 2024 (lyhytkurssi)

syyslukukausi: 30.11.2024
Päivä ja kello:  La: 10.00 - 12.30
Paikka:
Arthouse, C-110 kuvataide, Terijoenkatu 7 c, 1. krs, 15140 Lahti

Kiinalainen mustemaalaus,kevät 2025 (lyhytkurssi)

kevätlukukausi:14.3.2025-15.3.2025
päivä ja kello: Pe: 17.15-19.45 La: 10.00-14.15
Paikka: Arthouse, C-210 Wellamo/päiväkäyttö kuvataide, Terijoenkatu 7 c, 2. krs, 15140 Lahti

Kiinalainen mustemaalaus,syventävä, kevät 2025 (lyhytkurssi)
kevätlukukausi:22.3.2025
Päivä ja kello:  La: 10.00 - 12.30
Paikka:
Arthouse, C-210 kuvataide, Terijoenkatu 7 c, 1. krs, 15140 Lahti