Kestävän kehityksen mukaiset käytänteet kuvataiteessa ja muotoilussa (blogi)
Kartongista kuljetushelikopteri märille öljymaalauksille
Kertakäyttö?
Kertakäyttökäsineet ovat kuvataiteen eri tekniikoissa välttämätön paha. Niillä suojataan kädet esimerkiksi taidegrafiikan työvaiheissa.
.
Tuntiopettajamme kautta saimme käyttöön ison määrän eräässä hoitokodissa päivämäärältään vanhentuneita käsineitä. Kuvataiteen tekemisen kannalta vanhentumisesta ei ole muuta haittaa kuin että käsineet saattavat rikkoutua helpommin.
Pelastimme siis nämä käyttöön.
Vinyylikäsineet ovat PVC -muovia, josta valmistetut pakkaukset ovat kierrätettävää muovijätettä.
Vinyylikäsineet ovat kuitenkin aina sekajätettä.
Muotoilualustoja hyllyistä
Muotoilualustat ovat keramiikassa rankassa käytössä, niihin menee kosteutta, ja päällä muokataan, leikataan ja kaulitaan savea.
Erilaiset käytetytkin levyt sopivat alustoiksi, kuten lastulevy, vesivaneri, ja paksumpi tavallinen vaneri.
Orimattilan keramiikan opetustilassa oli alunperin kirjaston entinen hyllykkö jo toisessa käytössään, mutta ikä alkoi näkyä. Puretusta kalusteesta saatiin vielä paljon materiaalia muotoilualustoiksi.

Vanhat piirtoheitinkalvot saivat tarkoituksen
Kuviksen varastossa on nököttänyt monta pakkausta vanhoja piirtoheitinkalvoja. Vihdoin löytyi niille hyödyllinen tarkoitus: kalvon palalle voi testata öljy- tai akryylivärin sävyä ja verrata sitä esine- tai kuvamalliin. Kun kalvon laskee aivan mallisävyn päälle, vertailu on helppoa.
Kuvassa Orimattilan kuvataiteen iltaryhmässä etsittiin ryhmätyönä malliesineistä valon ja varjon sävyt
kalvolle siveltyä öljyväriä esineen päällä tarkastelemalla.



