Academia Paraninfo

Hankkeen alkupuoli meni odotellessa ja koronatilannetta seuratessa. Välillä näytti paremmalta, mutta sitten taas tilanne paheni. Vasta elokuun lopulla 2022 toteutui ensimmäinen liikkuvuus, kahden viikon mittainen kielikurssi Madridiin. Korona kyllä mietitytti kesällä varauksia tehdessä ja vähän vielä matkaan lähtiessäkin, mutta kaikki sujui lopulta hyvin. Matkustusrajoituksia ei enää ollut, mutta rokotustodistus oli varalta mukana ja ainakin Espanjassa oli vielä maskipakko mm. lentokoneessa, Madridin paikallisliikenteessä ja kurssillakin. 
Madrid valikoitui kohteeksi pitkälti sen vuoksi, että sieltä löytyi sopiva kurssi ja myös ajankohta oli sopiva, ehdin takaisin ennen syksyn opetuksen alkua. Kursseja ei koronan jälkeen ollut tarjolla vielä normaaliin tapaan ja osa kursseista myös peruuntui, koska niihin ei tullut tarpeeksi osallistujia. Valitsemani kurssinjärjestäjä Academia Paraninfo pitää kursseja muuallakin, mutta halusin nimenomaan Madridiin, koska olen aikaisemmin ollut siellä vain lyhyitä pätkiä ja halusin tutustua maan pääkaupunkiin paremmin.