BIOLOGIA

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet

Oppiaineen tehtävä

Biologian opetuksen tehtävänä on auttaa oppilaita ymmärtämään elämää ja sen kehittymistä, kartuttaa oppilaan luonnontuntemusta sekä ohjata oppilaita ymmärtämään ekosysteemien toimintaa, ihmisen elintoimintoja sekä perinnöllisyyden ja evoluution perusteita.

Biologian opetuksessa työskennellään myös luonnossa ja ohjataan oppilaita tutkivan oppimisen avulla tutustumaan biologisen tiedonhankinnan luonteeseen. Luonnon tutkimisessa käytetään sekä maasto- että laboratoriotyömenetelmiä. Elämyksellinen ja kokemuksellinen oppiminen virittää oppimisen iloa ja herättää kiinnostusta tarkkailla elinympäristön tilaa ja siinä tapahtuvia muutoksia. Opiskelussa hyödynnetään monipuolisesti tieto- ja viestintäteknologiaa. Teknologian käyttö edistää oppilaiden yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa biologian opetuksessa.

Biologian opetuksessa tuetaan oppilaiden ongelmanratkaisu- ja yhteistyötaitojen sekä yhteisöllisyyden kehittymistä ja annetaan valmiuksia biologiaa hyödyntävien alojen opiskeluun sekä työelämään.

Biologian opetus auttaa oppilaita ymmärtämään, miten biologian tietoja ja taitoja voidaan soveltaa ja hyödyntää omassa elämässä, eettisissä pohdinnoissa, ajankohtaisten biologiaan liittyvien uutisten seurannassa sekä siinä, kuinka yhteiskunnalliseen päätöksentekoon voidaan vaikuttaa. Biologian opetus kehittää oppilaiden ympäristötietoisuutta ja halua vaalia luonnon monimuotoisuutta. Oppilaat saavat valmiuksia vaikuttaa ja osallistua oman lähiympäristönsä kehittämiseen ja sen säilymiseen elinvoimaisena. Oppilaita ohjataan kestävään elämäntapaan ja globaalin vastuun ymmärtämiseen.

Biologian opetuksessa korostuu lähialueiden ekosysteemien merkitys ja niihin tutustuminen tutkimusretkien avulla; metsät, vesistöt ja myös suoekosysteemi. Biologian opetuksessa tehdään myös yhteistyötä lähialueen muiden luontotoimijoiden kanssa.

Biologian opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9

7. luokka

Biologian opetuksen tavoitteena on

Opetuksen sisältö ja kuntakohtainen OPS

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Hyvän osaamisen kriteerit

T1 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja toimintaa sekä vertailemaan erilaisia ekosysteemejä ja tunnistamaan


S1 Biologinen tutkimus: Sisältöjä valitaan siten, että biologisen tutkimuksen vaiheet tulevat oppilaan oman toiminnan kautta tutuiksi.

S2 Tutkimusretkiä luontoon ja lähiympäristöön: Sisältöjä valittaessa painotetaan vastuullista luonnossa liikkumista, lajintuntemusta sekä metsän, vesistöjen ja muiden ekosysteemien tutkimista ja vertailua. Maastotyöskentelyssä havainnoidaan ja arvioidaan ympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia sekä ihmisen vaikutusta niihin.

S3 Ekosysteemin perusrakenne ja toiminta: Sisällöt painottuvat suomalaisen metsäekosysteemin rakenteeseen ja toimintaan sekä ihmisen toiminnan vaikutuksiin niissä.Lisäksi käsitellään perustietoja vesi-, suo-, tunturi- ja kaupunkiekosysteemeistä. Tutustutaan maamme peruseliölajistoon ja niiden ekologiaan ja niiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Opetukseen sisältyy eliökokoelman koostaminen. Sisältöjä valittaessa painotetaan ekosysteemien monimuotoisuuden tärkeyttä.

S4 Mitä elämä on?: Sisällöissä keskitytään tutkimaan elämän perusilmiöitä biologialle tyypillisin tutkimusmenetelmin. Opetukseen sisällytetään kasvien kasvatusta. Eliökunnan rakenteeseen ja monimuotoisuuteen perehdytään vertailemalla eliöiden rakenteita, elintoimintoja ja elinympäristöjä.

S6 Kohti kestävää tulevaisuutta: Sisällöt liittyvät luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen, ilmastonmuutokseen, luonnonvarojen kestävään käyttöön ja muutoksiin lähiympäristössä. Pohditaan luonnonvarojen kestävän käytön ekologisia, sosiaalisia, taloudellisia ja eettisiä periaatteita, kestävää ravinnontuotantoa sekä eläinten hyvinvointia. Käsitellään biotalouden ja ekosysteemipalveluiden mahdollisuuksia kestävän tulevaisuuden kannalta. Tutustutaan luonnonsuojelun tavoitteisiin, keinoihin ja saavutuksiin.

Ekosysteemin rakenteen ja toiminnan hahmottaminen



Peruslajiston tuntemus.

















Mahdollisesti eliökokoelman laatiminen.






















Kasvatuskoe.
Eliöiden rakenteiden, niiden samankaltaisuuksien ja toisaalta erojen merkityksen ymmärtäminen.








Monimuotoisuuden (biodiversiteetin) merkityksen ymmärtäminen. Ilmaston muutoksen mekanismin, syiden ja seurauksien ymmärtäminen.












































Oppilas osaa havainnoida luonnonilmiöitä ja liikua luonnossa vastuullisesti.
Oppilas osaa kuvata erilaisten ekosysteemein perusrakennetta ja toimintaa sekä tunnistaa erilaisia ekosysteemejä ja niiden ravintoverkkojen lajeja.
Oppilas osaa laatia eliökokoelman.









Eliöiden rakenteiden, niiden samankaltaisuuksien ja toisaalta erojen merkityksen ymmärtäminen.










Oppilas ymmärtää luonnon monimuotoiduuden merkityksen ja osaa arvostaa sitä. Oppilas ymmärtää ilmastonmuutoksen mekanismin, sen syyt ja seuraukset. Oppilas osaa arvioida ihmisen toimien vaikutusta esim. ilmaston lämpenemiseen ja luonnon monimuotoisuuteen.

T2 auttaa oppilasta kuvailemaan eliöiden rakenteita ja elintoimintoja sekä ymmärtämään eliökunnan rakennetta

S1-S4
Kts. edellä.

Eliökunnan rakenteen ja eliöiden rakenteen ja elintoimintojen hahmottaminen

Oppilas ymmärtää eliökunnan luokittelun perusteita. Oppilas osaa nimetä eliöiden rakenteita sekä osaa kuvata eliöiden keskeisiä elintoimintoja.

T3 ohjata oppilasta tutkimaan eliöiden sopeutumista eri elinympäristöihin ja ymmärtämään erilaisten elinympäristöjen merkitys luonnon monimuotoisuudelle

S1-S4

Eliöiden sopeutumisen ja elinympäristöjen monimuotoisuuden hahmottaminen

Oppilas osaa tehdä havaintoja lajien esiintymisestä, sopeutumisesta ja elinympäristöistä. Oppilas tunnistaa lähiympäristön tyypillisiä eliölajeja.

T7 ohjata oppilasta kehittämään luonnontieteellistä ajattelutaitoa sekä syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämistä

S1-S4, S6

Luonnontieteellinen ajattelutaito

Oppilas osaa esittää kysymyksiä luonnosta ja luonnonilmiöistä, osaa käyttää biologialle ominaisia käsitteitä sekä tutkimus- ja tiedon-hankintamenetelmiä.

T8 opastaa oppilasta käyttämään biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa

S1

Biologisen tutkimusvälineistön ja teknologian käyttö

Oppilas osaa työskennellä turvallisesti ja tavoitteellisesti laboratoriossa ja maastossa. Oppilas osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa.

T9 ohjata oppilasta koostamaan eliökokoelma ja kasvattamaan kasveja biologisten ilmiöiden ymmärtämiseksi

S1, S3, S4

Kasvien kokeellinen kasvattaminen ja mahdollisesti eliökokoelman laatiminen.

Oppilas osaa toteuttaa ohjatusti kasvatuskokeen ja mahdollisesti tehdä eliökokoelman.

T10 ohjata oppilasta tekemään tutkimuksia sekä koulussa että koulun ulkopuolella

S1-S4

Biologisen tutkimuksen tekeminen

Oppilas osaa esittää hypoteeseja ja tehdä ohjatusti pienimuotoisen biologisen tutkimuksen ja osaa raportoida sen tuloksia.

T11 kannustaa oppilasta soveltamaan biologian tietoja ja taitoja omassa elämässä sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa

S1-S4, S6

Biologisten tietojen ja taitojen soveltaminen arjessa

Oppilas osaa kuvata, miten biologisia tietoja ja taitoja voi hyödyntää omassa arjessa ja yhteiskunnassa sekä osaa perustella näkemyksiä biologisen tietämyksen pohjalta.

T12 innostaa oppilasta syventämään kiinnostusta luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan sekä vahvistamaan luontosuhdetta ja ympäristötietoisuutta

S1-S4, S6

Luontosuhteen ja ympäristötietoisuuden merkityksen hahmottaminen

Oppilas tietää, miten toimia luonnossa sitä kunnioittaen ja monimuotoisuutta säilyttävällä tavalla.

T13 ohjata oppilasta tekemään eettisesti perusteltuja valintoja

S1-S4, S6

Eettisten kysymysten pohdinta

Oppilas osaa hyödyntää biologian tietoja ja taitoja ympäristöön liittyvien vastuukysymysten arvioinnissa.

T14 innostaa oppilasta vaikuttamaan ja toimimaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi

S1-S4, S6

Kestävän tulevaisuuden rakentamisen tiedot ja taidot

Oppilas osaa kuvata, miten voidaan toimia kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.

8. luokka

Biologian opetuksen tavoitteena on

Opetuksen sisältö ja kuntakohtainen OPS

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Hyvän osaamisen kriteerit

T1 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja toimintaa sekä vertailemaan erilaisia ekosysteemejä ja tunnistamaan lajeja

S1-S4, S6

Ekosysteemin (metsät, vesistöt ja suo) rakenteen ja toiminnan hahmottaminen. Lajintunnistus.

Oppilas osaa kuvata metsä- ja muiden ekosysteemien perusrakennetta ja toimintaa sekä tunnistaa erilaisia ekosysteemejä ja niiden ravintoverkkojen lajeja. Oppilas tuntee metsien kestävän käytön periaatteen.

T2 auttaa oppilasta kuvailemaan eliöiden rakenteita ja elintoimintoja sekä ymmärtämään eliökunnan rakennetta

S1-S4

Eliökunnan rakenteen jaa eliöiden rakenteen ja elintoimintojen hahmottaminen

Oppilas osaa kuvata eliökunnan luokittelun periaatteita, osaa nimetä eliöiden rakenteita sekä osaa kuvata eliöiden elintoimintoja.

T3 ohjata oppilasta tutkimaan eliöiden sopeutumista eri elinympäristöihin ja ymmärtämään erilaisten elinympäristöjen merkitys luonnon monimuotoisuudelle

S1-S4

Eliöiden sopeutumisen ja elinympäristöjen monimuotoisuuden hahmottaminen

Oppilas osaa tehdä havaintoja lajien esiintymisestä ja kuvata lajien sopeutumista eri elinympäristöihin. Oppilas tunnistaa lähiympäristön tyypillisiä eliölajeja ja ymmärtää niiden merkityksen luonnon monimuotoisuudelle.

T6 ohjata oppilasta arvioimaan luonnonympäristössä tapahtuvia muutoksia ja ihmisen vaikutusta ympäristöön sekä ymmärtämään ekosysteemipalveluiden merkitys

S1-S4, S6

Luonnonympäristössä tapahtuvien muutosten havainnointi. Oppilas ymmärtää ekosysteemipalveluiden
merkityksen ja kestävän elämäntavan ja sen eri osa-alueiden merkityksen.

Oppilas osaa tehdä havaintoja ja pieniä tutkimuksia omassa lähiympäristössä tapahtuvista luonnollisista ja ihmisen toiminnan aiheuttamista luonnonympäristön muutoksista.

Oppilas ymmärtää maapallon luonnonvarojen rajallisuuden ja ekosysteemipalveluiden merkityksen sekä tuntee kestävän elämäntavan perusteet ja jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet.

T7 ohjata oppilasta kehittämään luonnontieteellistä ajattelutaitoa sekä syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämistä

S1-S4, S6

Luonnontieteellinen ajattelutaito

Oppilas osaa esittää kysymyksiä luonnosta ja luonnonilmiöistä, osaa käyttää biologialle ominaisia käsitteitä sekä tutkimus- ja tiedon-hankintamenetelmiä.

T8 opastaa oppilasta käyttämään biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa

S1

Biologisen tutkimusvälineistön ja teknologian käyttö

Oppilas osaa työskennellä turvallisesti ja tavoitteellisesti laboratoriossa ja maastossa. Oppilas osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa.

T9 ohjata oppilasta koostamaan eliökokoelma ja kasvattamaan kasveja biologisten ilmiöiden ymmärtämiseksi

S1-S4, S6

Eliökokoelman laatiminen ja kasvien kokeellinen kasvattaminen

Oppilas osaa koostaa ohjeiden mukaisesti perinteisen tai digitaalisen kasvikokoelman.

T10 ohjata oppilasta tekemään tutkimuksia sekä koulussa että koulun ulkopuolella

S1-S4

Biologisen tutkimuksen tekeminen

Oppilas osaa havainnoida ja tallentaa keräämiään tietoja laboratoriossa ja maastossa.

Oppilas osaa esittää hypoteeseja ja tehdä ohjatusti pienimuotoisen biologisen tutkimuksen ja osaa raportoida sen tuloksia.

T11 kannustaa oppilasta soveltamaan biologian tietoja ja taitoja omassa elämässä sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa

S1-S4, S6

Biologisten tietojen ja taitojen soveltaminen arjessa

Oppilas osaa kuvata, miten biologisia tietoja ja taitoja voi hyödyntää omassa arjessa ja yhteiskunnassasekä osaa perustella näkemyksiä biologisen tietämyksen pohjalta.

Oppilas osallistuu lähiluonnon vaalimisprojektiin, sen toteuttamiseen ja tulosten raportointiin.

T12 innostaa oppilasta syventämään kiinnostusta luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan sekä vahvistamaan luontosuhdetta ja ympäristötietoisuutta

S1-S4, S6

Luontosuhteen ja ympäristötietoisuuden merkityksen hahmottaminen

Oppilaan osaa perustella esimerkkien avulla, miten luonnossa toimitaan kestävällä ja luonnon monimuotoisuutta säilyttävällä tavalla.

T13 ohjata oppilasta tekemään eettisesti perusteltuja valintoja

S1-S4, S6

Eettisten kysymysten pohdinta

Oppilas osaa hyödyntää biologian tietoja ja taitoja ihmiseen ja ympäristöön liittyvien vastuukysymysten arvioinnissa ja esittää perusteluja eettisesti kestäville valinnoille.

T14 innostaa oppilasta vaikuttamaan ja toimimaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi

S1-S4, S6

Kestävän tulevaisuuden rakentamisen tiedot ja taidot

Oppilas osaa kuvata, miten toimitaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.

9. luokka

Biologian opetuksen tavoitteena on

Opetuksen sisältö ja kuntakohtainen OPS

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Hyvän osaamisen kriteerit

T2 auttaa oppilasta kuvailemaan eliöiden rakenteita ja elintoimintoja sekä ymmärtämään eliökunnan rakennetta

S1, S4, S5
Opiskelu keskittyy ihmisen biologiaan: kehon rakenteisiin ja niiden toiminnan tutkimiseen ja ymmärtämiseen.

Eliökunnan rakenteen jaa eliöiden rakenteen ja elintoimintojen hahmottaminen

Oppilas osaa kuvata eliökunnan luokittelun periaatteita, osaa nimetä eliöiden rakenteita sekä osaa kuvata eliöiden elintoimintoja.

Oppilas osaa vertailla eri eliöryhmien sukulaisuutta rakenteellisten ja toiminnallisten sopeutumien pohjalta. Oppilas ymmärtää ihmisen aseman eliökunnan luokitteliussa.

T3 ohjata oppilasta tutkimaan eliöiden sopeutumista eri elinympäristöihin ja ymmärtämään erilaisten elinympäristöjen merkitys luonnon monimuotoisuudelle

S1, S4, S5

Eliöiden sopeutumisen ja elinympäristöjen monimuotoisuuden hahmottaminen

Oppilas osaa tehdä havaintoja lajien esiintymisestä ja osaa kuvata lajien sopeutumista eri elinympäristöihin. Keskitytään ihmiseen sekä ihmisen ja ympäristönsä suhteeseen.

T4 ohjata oppilasta ymmärtämään perinnöllisyyden ja evoluution perusperiaatteita

S5
Genetiikan eli perinnöllisyystieteen
peruskäsitteet (DNA, geeni, kromosomi, perimä). Ympäristön vaikutus ilmiasuun. Evoluution perusteet.

Perinnöllisyyden ja evoluution perusperiaatteiden hahmottaminen

Oppilas ymmärtää ja osaa kuvata perimän ja ympäristön vaikutusta ilmiasussa.

Oppilas osaa kuvata, miten elämä ja luonnon monimuotoisuus ja ihminen ovat kehittyneet maapallolla.

T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen kehitystä ja elimistön perustoimintoja

S5
Tutustutaan ihmisen anatomiaan ja fysiologiaan. Tutustutaan myö erilaisiin elimistön häiriötiloihin ja niiden tunnistamiseen sekä syihin.

Ihmiselimistön rakenteen ja toiminnan hahmottaminen. Yleisimpien sairaustilojen tunnistaminen ja syiden ymmärtäminen.

Oppilas osaa kuvata ihmiselimistön perusrakenteita ja elintoimintoja sekä ymmärtää ihmisen kasvun ja kehittymisen pääperiaatteitä. Oppilas osaa tunnistaa joitakin yleisimpiä sairaustiloja.

T6 ohjata oppilasta arvioimaan luonnonympäristössä tapahtuvia muutoksia ja ihmisen vaikutusta ympäristöön sekä ymmärtämään ekosysteemipalveluiden merkitys

S1, S4, S5

Luonnonympäristössä tapahtuvien muutosten havainnointi

Oppilas osaa tehdä havaintoja ja pieniä tutkimuksia omassa lähiympäristössä.

Oppilas ymmärtää maapallon luonnonvarojen rajallisuuden ja ekosysteemipalveluiden merkityksen.

T7 ohjata oppilasta kehittämään luonnontieteellistä ajattelutaitoa sekä syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämistä

S1, S4, S5

Luonnontieteellinen ajattelutaito

Oppilas osaa esittää kysymyksiä luonnosta, luonnonilmiöistä ja erityisesti ihmisen biologiasta ja osaa käyttää biologialle ominaisia käsitteitä sekä tutkimus- ja tiedon-hankintamenetelmiä.

Oppilas osaa esittää perusteltuja luonnontieteellisiä käsityksiä ja päätelmiä.

T8 opastaa oppilasta käyttämään biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa

S1, S4
Erilaiset ihmisen elimistöön ja sen toimintaan liittyvät laboroinnit ja harjoitukset.

Biologisen tutkimusvälineistön ja teknologian käyttö

Oppilas osaa työskennellä turvallisesti ja tavoitteellisesti laboratoriossa ja maastossa. Oppilas osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa.

T10 ohjata oppilasta tekemään tutkimuksia sekä koulussa että koulun ulkopuolella

S1, S4

Biologisen tutkimuksen tekeminen

Oppilas osaa havainnoida ja tallentaa keräämiään biologisia tietoja. Oppilas osaa esittää hypoteeseja, tehdä ohjatusti pienimuotoisen biologisen tutkimuksen ja osaa raportoida sen tuloksia.

T11 kannustaa oppilasta soveltamaan biologian tietoja ja taitoja omassa elämässä sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa

S1, S4,S5, S6

Biologisten tietojen ja taitojen soveltaminen arjessa

Oppilas osaa kuvata, miten biologisia tietoja ja taitoja voi hyödyntää omassa arjessa ja yhteiskunnassa.

T12 innostaa oppilasta syventämään kiinnostusta luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan sekä vahvistamaan luontosuhdetta ja ympäristötietoisuutta

S1, S4, S6

Luontosuhteen ja ympäristötietoisuuden merkityksen hahmottaminen

Oppilas osaa perustella, miten luonnossa toimitaan kestävällä tavalla.

T13 ohjata oppilasta tekemään eettisesti perusteltuja valintoja

S6

Eettisten kysymysten pohdinta

Oppilas osaa hyödyntää biologian tietoja ja taitoja ihmiseen ja ympäristöön liittyvien vastuukysymysten pohtimiseen ja esittää perusteluja eettisesti kestäville valinnoille.

T14 innostaa oppilasta vaikuttamaan ja toimimaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi

S6

Kestävän tulevaisuuden rakentamisen tiedot ja taidot

Oppilas osaa kuvata, miten toimitaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.


Opetuksen tavoitteet

Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Laaja-alainen osaaminen

Biologinen tieto ja ymmärrys

T1 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja toimintaa sekä vertailemaan erilaisia ekosysteemejä ja tunnistamaan lajeja

S1-S4, S6

L4, L5

T2 auttaa oppilasta kuvailemaan eliöiden rakenteita ja elintoimintoja sekä ymmärtämään eliökunnan rakennetta

S1-S5

L4, L5

T3 ohjata oppilasta tutkimaan eliöiden sopeutumista eri elinympäristöihin ja ymmärtämään erilaisten elinympäristöjen merkitys luonnon monimuotoisuudelle

S1-S4, S6

L4, L7

T4 ohjata oppilasta ymmärtämään perinnöllisyyden ja evoluution perusperiaatteita

S1, S4, S5

L1

T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen kehitystä ja elimistön perustoimintoja

S5

L3

T6 ohjata oppilasta arvioimaan luonnonympäristössä tapahtuvia muutoksia ja ihmisen vaikutusta ympäristöön sekä ymmärtämään ekosysteemipalvelujen merkitys

S6

L4, L7

Biologiset taidot

T7 ohjata oppilasta kehittämään luonnontieteellistä ajattelutaitoa sekä syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämistä

S1-S6

L1

T8 opastaa oppilasta käyttämään biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa

S1-S5

L1, L5

T9 ohjata oppilasta koostamaan eliökokoelma ja kasvattamaan kasveja biologisten ilmiöiden ymmärtämiseksi

S1-S4, S6

L5, L6, L7

T10 ohjata oppilasta tekemään tutkimuksia sekä koulussa että koulun ulkopuolella

S1-S6

L1, L5

T11 kannustaa oppilasta soveltamaan biologian tietoja ja taitoja omassa elämässä sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa

S6

L2, L3, L7

Biologian asenne- ja arvotavoitteet

T12 innostaa oppilasta syventämään kiinnostusta luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan sekä vahvistamaan luontosuhdetta ja ympäristötietoisuutta

S1-S6

L7

T13 ohjata oppilasta tekemään eettisesti perusteltuja valintoja

S6

L7

T14 innostaa oppilasta vaikuttamaan ja toimimaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi

S6

L5, L7

Biologian tavoitteisiin liittyvät keskeiset sisältöalueet vuosiluokilla 7-9

Sisällöt valitaan siten, että ne tukevat tavoitteiden saavuttamista ja hyödyntävät paikallisia mahdollisuuksia. Sisällöt liittyvät toisiinsa siten, että biologinen tutkimus (S1) ja tutkimusretkiä luontoon ja lähiympäristöön (S2) sisällytetään muihin sisältöalueisiin. Sisältöalueista muodostetaan kokonaisuuksia eri vuosiluokille.

S1 Biologinen tutkimus: Sisältöjä valitaan siten, että biologisen tutkimuksen vaiheet tulevat oppilaan oman toiminnan kautta tutuiksi.

S2 Tutkimusretkiä luontoon ja lähiympäristöön: Sisältöjä valittaessa painotetaan vastuullista luonnossa liikkumista, lajintuntemusta sekä metsän ja muiden ekosysteemien tutkimista ja vertailua. Maastotyöskentelyssä havainnoidaan ja arvioidaan ympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia sekä ihmisen vaikutusta niihin.

S3 Ekosysteemin perusrakenne ja toiminta: Sisällöt painottuvat suomalaisen metsäekosysteemin rakenteeseen ja toimintaan sekä ihmisen toiminnan vaikutuksiin niissä.Lisäksi käsitellään perustietoja vesi-, suo-, tunturi- ja kaupunkiekosysteemeistä. Tutustutaan lajien ekologiaan ja niiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Opetukseen sisältyy eliökokoelman koostaminen. Sisältöjä valittaessa painotetaan ekosysteemien monimuotoisuuden tärkeyttä.

S4 Mitä elämä on?: Sisällöissä keskitytään tutkimaan elämän perusilmiöitä biologialle tyypillisin tutkimusmenetelmin. Opetukseen sisällytetään kasvien kasvatusta. Eliökunnan rakenteeseen ja monimuotoisuuteen perehdytään vertailemalla eliöiden rakenteita, elintoimintoja ja elinympäristöjä. Tutustutaan perinnöllisyyden ja evoluution perusteisiin. Tarkastellaan bioteknologian mahdollisuuksia ja haasteita.

S5 Ihminen: Sisällöissä keskitytään tutkimaan ihmiskehon toimintaa ja syvennetään tietämystä ihmisen rakenteesta, elintoiminnoista ja säätelyjärjestelmistä. Tarkastellaan kasvuun, kehitykseen ja terveyteen vaikuttavien biologisten tekijöiden perusteita. Tutustutaan, miten perimä ja ympäristö vaikuttavat ihmisen eri ominaisuuksien kehittymiseen.


S6 Kohti kestävää tulevaisuutta: Sisällöt liittyvät luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen, ilmastonmuutokseen, luonnonvarojen kestävään käyttöön ja muutoksiin lähiympäristössä. Pohditaan luonnonvarojen kestävän käytön ekologisia, sosiaalisia, taloudellisia ja eettisiä periaatteita, kestävää ravinnontuotantoa sekä eläinten hyvinvointia. Käsitellään biotalouden ja ekosysteemipalveluiden mahdollisuuksia kestävän tulevaisuuden kannalta. Tutustutaan luonnonsuojelun tavoitteisiin, keinoihin ja saavutuksiin.

BIOLOGIAN TAVOITTEISIIN LIITTYVÄT KESKEISET SISÄLTÖTAVOITTEET VUOSILUOKITTAIN
7 LUOKKA 8 LUOKKA 9 LUOKKA
S1 Biologinen tutkimus: Biologisen tutkimuksen vaiheet tulevat oppilaalle tutuiksi oman toiminnan kautta. Tehdään pieniä tutkimuksia yksin tai ryhmissä.
Aiheena esim. metsä- tai vesistöekosysteemit. Käytetään erilaisia näytteenottomenetelmiä ja tutkimusvälineitä. Laaditaan tutkimuksista myös selostuksia. Aiheena esim. metsä- tai vesistöekosysteemit. Käytetään erilaisia näytteenottomenetelmiä ja tutkimusvälineitä. Laaditaan tutkimuksista myös selostuksia. Aiheena ihmisen oma keho ja sen toiminta. Käytetään erilaisia näytteenotto- ja tutkimusvälineitä sekä hankitaan aiheesta tietoa monipuolisesti eri lähteistä. Laaditaan tutkimuksesta selostus.
S2 Tutkimusretkiä luontoon ja lähiympäristöön: Opetuksessa painotetaan vastuullista luonnossa liikkumista, lajintuntemusta sekä metsän, vesistöjen ja muiden ekosysteemien tutkimista ja vertailua. Maastotyöskentelyssä tutkitaan ja arvioidaan ympäristöä erilaisin tavoin ja havainnoidaan siinä tapahtuvia muutoksia sekä ihmisen vaikutusta niihin. Tutkimusretket suuntautuvat esim. lähimetsiin ja vesistöille.
S3 Ekosysteemin perusrakenne ja toiminta: Sisällöt painottuvat suomalaisen metsä- ja vesiekosysteemin rakenteeseen ja toimintaan sekä ihmisen toiminnan vaikutuksiin niissä.Lisäksi käsitellään perustietoja vesi-, suo-, tunturi- ja kaupunkiekosysteemeistä. Opiskellaan metsä- ja vesiekosyysteemien lajistoa. Tutustutaan lajien ekologiaan ja niiden välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Opetukseen sisältyy eliökokoelman koostaminen. Opetuksessa painotetaan ekosysteemien monimuotoisuuden tärkeyttä.

S4 Mitä elämä on?: Opetuksessa keskitytään tutkimaan elämän perusilmiöitä biologialle tyypillisin tutkimusmenetelmin.

Opetukseen sisällytetään jollakin vuosiluokalla kasvien kasvatusta. Eliökunnan rakenteeseen ja monimuotoisuuteen perehdytään tutustumalla erilaisten solujen rakenteeseen ja vertailemalla eliöiden rakenteita, elintoimintoja sekä elinympäristöjä. Tutustutaan ihmiskehon rakenteeseen solutasoa myöten. Opiskellaan perinnöllisyyden ja evoluution perusteita.

S5 Ihminen: Opetuksessa keskitytään tutkimaan ihmiskehon toimintaa ja syvennetään tietämystä ihmisen rakenteesta, elintoiminnoista ja säätelyjärjestelmistä. Tehdään erilaisia laborointeja sekä pieniä tutkimuksia. Tarkastellaan kasvuun, kehitykseen ja terveyteen vaikuttavien biologisten tekijöiden perusteita unohtamatta lisääntymisbiologiaa ja seksuaalisuutta. Tutustutaan, miten perimä ja ympäristö vaikuttavat ihmisen eri ominaisuuksien kehittymiseen.


S6 Kohti kestävää tulevaisuutta: Sisällöt liittyvät luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen, ilmastonmuutokseen, luonnonvarojen kestävään käyttöön ja muutoksiin lähiympäristössä. Pohditaan luonnonvarojen kestävän käytön ekologisia, sosiaalisia, taloudellisia ja eettisiä periaatteita, kestävää ravinnontuotantoa sekä eläinten hyvinvointia. Käsitellään biotalouden ja ekosysteemipalveluiden mahdollisuuksia kestävän tulevaisuuden kannalta. Tutustutaan luonnonsuojelun tavoitteisiin, keinoihin ja saavutuksiin. Mietitään yksilön vaikuttamiskeinoja suhteessa kestävään tulevaisuuteen.


Biologian oppimisympäristöihin ja työtapoihin liittyvät tavoitteet vuosiluokalla 7-9

Tavoitteena on, että biologian opetuksessa oppilailla on mahdollisuus työskennellä erilaisissa tutkimuksellisuutta tukevissa oppimisympäristöissä sekä koulussa että koulun ulkopuolella. Maasto- ja laboratoriotyöskentelyssä oppilaita ohjataan havainnoimaan ja käyttämään biologialle ominaisia tutkimusmenetelmiä. Biologian opetuksen tavoitteiden kannalta keskeistä on, että oppilaita ohjataan käyttämään myös sähköisiä oppimisympäristöjä biologisen tiedon hankinnassa, käsittelyssä, tulkinnassa ja esittämisessä.


Biologian työtapoja valittaessa painotetaan vuorovaikutusta ja yhteisöllisyyttä ottaen huomioon oppilaiden erilaiset tarpeet. Monipuolisten työtapojen avulla jokainen oppilas saa erilaisia kokemuksia, pystyy omaksumaan luonnontieteelle luonteenomaisia tutkimusmenetelmiä ja harjaantuu tekemään johtopäätöksiä sekä raportoimaan ja soveltamaan oppimaansa. Biologian opetuksen tavoitteiden mukaisesti elämyksellisyys, kokemuksellisuus ja toiminnallisuus kehittävät oppilaiden taitoa pohtia omia arvovalintoja. Lisäksi oppilaille kehittyy taito tarkastella kriittisesti ilmiöitä ja erilaisia tietolähteitä.

Ohjaus, eriyttäminen ja tuki biologiassa vuosiluokilla 7-9

Biologian opetuksen tavoitteiden kannalta keskeistä on ohjata oppilaita omakohtaiseen havainnointiin ja tutkimiseen itsenäisesti ja ryhmissä sekä erilaisissa oppimisympäristöissä. Maasto- ja laboratoriotyöskentely toteutetaan siten, että turvallisuuskysymykset otetaan huomioon. Oppilaiden yksilöllisen tuen tarpeet huomioidaan erilaisten työmenetelmien valinnassa. Kasvua, kehitystä sekä oppimisen iloa tukevat tutkimuksellisuus, yhdessä tekeminen, vastuullisuus omasta työskentelystä, luontosuhteen syveneminen sekä tiedon liittäminen jo ennestään opittuun. Biologian tavoitteiden kannalta on keskeistä tiedostaa oppilaiden mahdolliset vaikeudet laboratorio- ja maastotyöskentelyssä. Oppilaita tuetaan työskentelyssä kunkin omien vahvuuksien pohjalta sekä tarvittaessa vahvistamalla oppilaiden taitoja eri tukimuotoja hyödyntäen. Eriyttäminen on mahdollista yhteisissä tutkimustehtävissä, joissa oppilaat toimivat erilaisissa rooleissa ja etenevät yksilöllisesti ajattelun taitojen eri tasoille.

Oppilaan oppimisen arviointi biologiassa vuosiluokilla 7-9

Biologian opetuksessa kannustava ja rakentava palaute opintojen aikana tukee oppilaiden motivaation rakentumista, tutkimustaitojen kehittymistä sekä auttaa jokaista löytämään omat vahvuutensa. Oppilaille annetaan säännöllisesti tietoa oppimisen edistymisestä ja suoriutumisesta suhteessa asetettuihin biologian tavoitteisiin. Palautteen avulla oppilaita rohkaistaan toimimaan aktiivisesti ja vastuullisesti omassa lähiympäristössä ja soveltamaan käytännössä oppimaansa biologista tietoa. Biologian arvioinnissa oppilailla tulee olla mahdollisuus osoittaa osaamistaan monipuolisesti. Arviointi kohdistuu sekä oppilaan tiedolliseen osaamiseen että biologisiin taitoihin erilaisissa oppimistilanteissa ja -ympäristöissä. Opettaja seuraa oppilaan taitoa tehdä havaintoja, kerätä, käsitellä, tulkita, arvioida ja esittää erilaisia aineistoja. Lisäksi arvioidaan oppilaan taitoa käyttää biologialle ominaista välineistöä, tieto- ja viestintäteknologiaa sekä taitoa toteuttaa pienimuotoisia kokeita ja tutkimuksia koulussa ja sen ulkopuolella. Arvioinnin ja palautteen tehtävänä on osaltaan kehittää jokaisen oppilaan työskentelytaitoja.

Päättöarviointi sijoittuu siihen lukuvuoteen, jona biologian opiskelu päättyy kaikille yhteisenä oppiaineena. Päättöarvioinnilla määritellään, miten oppilas on opiskelun päättyessä saavuttanut biologian oppimäärän tavoitteet. Päättöarvosana muodostetaan suhteuttamalla oppilaan osaamisen taso biologian valtakunnallisiin päättöarvioinnin kriteereihin. Biologiassa oppilaan osaaminen kehittyy yleensä eri tavoitealueilla oppimäärän päättövaiheeseen saakka. Päättöarvosanan muodostamisessa otetaan huomioon kaikki valtakunnalliset päättöarvioinnin kriteerit riippumatta siitä, mille vuosiluokalle vastaava tavoite on asetettu paikallisessa opetussuunnitelmassa. Oppilas saa arvosanan kahdeksan (8), mikäli hän osoittaa keskimäärin kriteerien määrittämää osaamista. Arvosanan kahdeksan tason ylittäminen joidenkin tavoitteiden osalta voi kompensoida tasoa heikomman suoriutumisen joidenkin muiden tavoitteiden osalta.


Biologian päättöarvioinnin kriteerit hyvälle osaamiselle (arvosanalle 8) oppimäärän päättyessä

Biologian opetuksen tavoitteena on

Sisältö-alueet

Arvioinnin kohteet oppiaineessa

Arvosanan kahdeksan osaaminen

Biologinen tieto ja ymmärrys

T1 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja toimintaa sekä vertailemaan erilaisia ekosysteemejä ja tunnistamaan lajeja

S1-S4, S6

Ekosysteemin rakenteen ja toiminnan hahmottaminen

Oppilas osaa kuvata metsäekosysteemin perusrakennetta ja toimintaa sekä tunnistaa erilaisia ekosysteemejä ja niiden ravintoverkkojen lajeja.

Oppilas osaa kuvata monimuotoisuuden merkitystä ekosysteemien toiminnalle sekä pohtia metsien kestävän käytön merkitystä eliöille ja ihmiselle.

T2 auttaa oppilasta kuvailemaan eliöiden rakenteita ja elintoimintoja sekä ymmärtämään eliökunnan rakennetta

S1-S5

Eliökunnan rakenteen jaa eliöiden rakenteen ja elintoimintojen hahmottaminen

Oppilas osaa kuvata eliökunnan luokittelun periaatteita, osaa nimetä eliöiden rakenteita sekä osaa kuvata eliöiden elintoimintoja.

Oppilas osaa vertailla eri eliöryhmien sukulaisuutta rakenteellisten ja toiminnallisten sopeutumien pohjalta sekä tunnistaa, luokittelee ja vertailee eliöryhmiä.

T3 ohjata oppilasta tutkimaan eliöiden sopeutumista eri elinympäristöihin ja ymmärtämään erilaisten elinympäristöjen merkitys luonnon monimuotoisuudelle

S1-S4, S6

Eliöiden sopeutumisen ja elinympäristöjen monimuotoisuuden hahmottaminen

Oppilas osaa tehdä havaintoja lajien esiintymisestäja osaa kuvata lajien sopeutumista eri elinympäristöihin. Oppilas tunnistaa lähiympäristön tyypillisiä eliölajeja ja ymmärtää niiden merkityksen luonnon monimuotoisuudelle.

T4 ohjata oppilasta ymmärtämään perinnöllisyyden ja evoluution perusperiaatteita

S1, S4, S5

Perinnöllisyyden ja evoluution perusperiaatteiden hahmottaminen

Oppilas osaa kuvata miten elämä ja luonnon monimuotoisuus ovat kehittyneet maapallolla evoluution tuloksena.0

Oppilas ymmärtää ja osaa kuvata perimän ja ympäristön vaikutusta eliöiden yksilönkehityksessä.

T5 ohjata oppilasta ymmärtämään ihmisen kehitystä ja elimistön perustoimintoja

S5

Ihmiselimistön rakenteen ja toiminnan hahmottaminen

Oppilas osaa kuvata ihmiselimistön perusrakenteita ja elintoimintoja sekä osaa selostaa ihmisen kasvun ja kehittymisen pääperiaatteita.

T6 ohjata oppilasta arvioimaan luonnonympäristössä tapahtuvia muutoksia ja ihmisen vaikutusta ympäristöön sekä ymmärtämään ekosysteemipalveluiden merkitys

S6

Luonnonympäristössä tapahtuvien muutosten havainnointi

Oppilas osaa tehdä havaintoja ja pieniä tutkimuksia omassa lähiympäristössä tapahtuvista luonnollisista ja ihmisen toiminnan aiheuttamista luonnonympäristön muutoksista.

Oppilas ymmärtää maapallon luonnonvarojen rajallisuuden ja ekosysteemipalveluiden merkityksen sekä tuntee kestävän elämäntavan perusteet ja jokamiehen oikeudet ja velvollisuudet.

T7 ohjata oppilasta kehittämään luonnontieteellistä ajattelutaitoa sekä syy- ja seuraussuhteiden ymmärtämistä

S1-S6

Luonnontieteellinen ajattelutaito

Oppilas osaa esittää mielekkäitä kysymyksiä luonnosta ja luonnonilmiöistä, osaa käyttää biologialle ominaisia peruskäsitteitä sekä tutkimus- ja tiedon-hankintamenetelmiä.

Oppilas osaa esittää perusteltuja luonnontieteellisiä käsityksiä ja päätelmiä.

T8 opastaa oppilasta käyttämään biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa

S1-S5

Biologisen tutkimusvälineistön ja teknologian käyttö

Oppilas osaa työskennellä turvallisesti ja tavoitteellisesti laboratoriossa ja maastossa. Oppilas osaa käyttää tarkoituksenmukaisesti biologian tutkimusvälineistöä ja tieto- ja viestintäteknologiaa.

T9 ohjata oppilasta koostamaan eliökokoelma ja kasvattamaan kasveja biologisten ilmiöiden ymmärtämiseksi

S1-S4, S6

Eliökokoelman laatiminen ja kasvien kokeellinen kasvattaminen

Oppilas osaa koostaa ohjeiden mukaisesti perinteisen tai digitaalisen kasvikokoelman tai muun digitaalisen eliökokoelman.

Oppilas toteuttaa ohjatusti kasvatuskokeen.

T10 ohjata oppilasta tekemään tutkimuksia sekä koulussa että koulun ulkopuolella

S1-S6

Biologisen tutkimuksen tekeminen

Oppilas osaa havainnoida ja tallentaa keräämiään tietoja laboratoriossa ja maastossa.

Oppilas osaa esittää hypoteeseja ja tehdä ohjatusti pienimuotoisen biologisen tutkimuksen ja osaa raportoida sen tuloksia.

T11 kannustaa oppilasta soveltamaan biologian tietoja ja taitoja omassa elämässä sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa

S6

Biologisten tietojen ja taitojen soveltaminen arjessa

Oppilas osaa kuvata, miten biologisia tietoja ja taitoja voi hyödyntää omassa arjessa ja yhteiskunnassa

sekä osaa perustella näkemyksiä biologisen tietämyksen pohjalta.

Oppilas osallistuu lähiluonnon vaalimisprojektiin, sen toteuttamiseen ja tulosten raportointiin.

Biologian asenne- ja arvotavoitteet

T12 innostaa oppilasta syventämään kiinnostusta luontoa ja sen ilmiöitä kohtaan sekä vahvistamaan luontosuhdetta ja ympäristötietoisuutta

S1-S6

Luontosuhteen ja ympäristötietoisyyden merkityksen hahmottaminen.

Oppilaan osaa perustella esimerkkien avulla miten luonnossa toimitaan kestävällä ja luonnon monimuotoisuutta säilyttävällä tavalla.

T13 ohjata oppilasta tekemään eettisesti perusteltuja valintoja

S6

Eettisten kysymysten pohdinta

Oppilas osaa hyödyntää biologian tietoja ja taitoja ihmiseen ja ympäristöön liittyvien vastuukysymysten arvioinnissa ja esittää perusteluja eettisesti kestäville valinnoille.

T14 innostaa oppilasta vaikuttamaan ja toimimaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi

S6

Kestävän tulevaisuuden rakentamisen tiedot ja taidot

Oppilas osaa kuvata, miten toimitaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi.

Kunnan OPS-sisältö

Mitkä ovat kunkin oppiaineen tavoitteet, keskeiset sisällöt sekä oppilaan oppimisen arvioinnin käytänteet vuosiluokilla 7, 8 ja 9.

Oppiaineen tehtävä

Tekstiä, kuvia, videota

Ohjaus ja tuki

Tekstiä, kuvia, videota

Sisältöalueet

Tekstiä, kuvia, videota


Opetuksen tavoitteet

Merkitys, arvot asenteet

Tukea oppilaan innostusta jne....

Laaja alainen osaaminen

Ajattelu ja oppimaan oppiminen, Kulttuurien osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu, Itsestä huolehtiminen ja arjenhallinta (linkkejä kunnan OPSin vastaavaan kohtaan)

Sisältöalueet

Ajattelun taidot, Joku muu, Joku muu (linkkejä kunnan OPSin vastaavaan kohtaan)

Arviointi

Arvioinnin kohde Arvion "hyvä" osaaminen
Ensimmäinen kohde Oppilas tekee asian A ja B
Toinen kohde Oppilas tekee asian C ja D ilman ohjausta


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä