Viimeinen koulupäivä 22.12.2021

Koulumme pihassa on itsenäisyyspäivästä lähtien ollut käynnissä erilaisia sotaharjoituksia, joihin osallistuu oppilaita kaikilta luokilta. Strategiat ovat muutamien viikkojen aikana hioutuneet aika hienoiksi taktiikkapeleiksi. Tänään lukuvuoden viimeisenä koulupäivänä sotaa käytiin monella rintamalla. "Rätätätä-täää, sarja-sarja, pum-pum, kuolit, Emmi kuoli..."

Osuman (, joka on vihollisen ilmoittama "pum kuolit") saatuaan pitää maata maassa ja laskea itselleen kuolinajan pituus. Pihassa ryömitään, maastoudutaan, tulitetaan puskista, heitettään kranaatteja ja välillä edetään yhtenä rintamana. Välineinä on muutama keppi, lumilinnan raunioita ja kova ääni. Muuta ei tarvita. Välitunnin päätyttyä tullaan sisälle ja ollaan aivan kuumissaan, vaikka pakkasta on 15 astetta. Eilen teknisentyön tulevaksi työksi ehdotettiin periskooppia, jolla voisi vaklata luistinkopin taakse saamatta kuolettavaa osumaa.

Alkuviikosta poikain armeija käytti taktiikkanaan hyökkäyssotaa, mutta se koitui heidän kohtalokseen ja likat tulittivat kaikki tantereeseen laskemaan lukua. Tänään oli sitten opittu tappiosta ja otettiin käyttöön tarkka-ampujan linja ja tulitettiin poteroista rauhalliseen tahtiin likkojen joukkoja kohti.

Kyllä ne nykylapsetkin keksivät tekemistä ja liikkuvat ihan spontaanisti. Koulumme piha antaa oivat puitteet tällaiseen lasten omaan tekemiseen, koska siinä ei tehdasvalmisteisia virikeleluja paljoa ole. Tätä toimintaa oli ilo seurata. Onneksi tuli kunnon talvi ja lunta.

Ulkoleikkien jälkeen jaoimme todistukset ja söimme joulupuurot. Keittäjä ilmoitti, että jos löydät puurostasi jotain ylimääräistä, niin tule käymään keittiöllä. Söimme puuroa napa tutisten ja etsimme mantelia. Mantelinmetsästys kuitenkin loppui, kun Juuso sanoi: "Mun puurossa on makaroni." Juuso palkittiin yllätyslahjalla ja pari muutakin oppilasta löysivät puurostaan gluteenittoman makaronin.

Vatsat täynnä puuroa - makaronilla tai ilman - lähdimme iloisin mielin hyvin ansaitulle joululomalle.