Kodin ja koulun iltapäivä 15.9.2025
Mitä iso edellä sitä pieni perässä. Yhtenäiskoululla pidettiin lauantaina 13.9. vanhempien koulupäivä, jossa kotiväki tutustui koulun arkeen. Niinpä mekin toteutimme parituntisen iltapäivän, jolloin vanhemmat pääsivät kouluun elämään koululaisensa arkea.
Alaluokassa oppilaat opettivat erilaisilla työpisteillä vanhempiaan mm. liuttamaan tavuja ja kirjoittamaan. Kovin oli aikuisissa vakavannäköistä porukkaa. Vallankin pojat olivat elementissään, kun saivat opettaa iskää ja äiskää.
Yläluokan puolella Hanna-ope laittoi enkkupajat toimintaan ja aikuinen-lapsi parit kiiruhtivat englanninkielisten sanojen siivittämänä pitkin koulun käytävää pisteeltä toiselle. Se on sitä toiminnallista kielen opiskelua.
Toiminnallisuus jäi sitten vähemmälle, kun alkoi 3. - 6.-luokkalaisten äidinkielen tunti. Kotiväki tuli tietoiseksi siitä miten tarkkaavainen oppilaan tulee olla, kun opetetaan neljää vuosiluokka kerrallaan. Eivätkä ne vuorosanojen kirjoittamiset ihan lonkalta menneet näiltä entisiltä oppilailta. Kaikkien teksti oli kuitenkin ihan luettavaa, jota se ei meidän oikeilla oppilailla aina ole. Kolkki-nelkin yhdyssanatehtävässä pohdittiin viivalla vai ei juttuja ihan samalla sykkeellä kuin oppilaatkin aprikoivat: ärsyttäviä ovat.
Kertotaulun hallinta testattiin matikan tunnilla kolmen minuutin testillä. Innokkaita ”VALMIS!” huutoja kuului sieltä täältä. Kaikki olivat sitä mieltä, että oma suoritus oli erinomainen tai ainakin hyvä. Huonosti ei mennyt kenelläkään.
Oli kiva parituntinen iltapäivä yhdessä kotiporukoiden kanssa. Koulussamme on 22 perhettä ja paikalla oli 23 aikuista. Ihan kaikki eivät paikalle päässeet, mutta muutamasta kodista oli aikuisia paikalla kaksin kappalein, joten kokonaisuutena voi sanoa, että Kodin ja koulun iltapäivä oli yleisömenestys.