Maanantai 12.1.
97. eskaripäivä 🤍
Tällä viikolla ulkoleikkinä lapion piilotusta.
Aamulauluna Siinan taikastudion Talvella.
Kalenterihetken jälkeen lapset saivat äänestää PRO-palkinnon perjantaiksi. Vaihtoehtoina olivat oman kirjan päivä sekä liukurimäki. Mäenlasku vei tällä kertaa voiton, joten perjantaina voi ottaa oman liukurin mukaan eskariin.
Toimintahetkellä laulettiin talvilauluja. Laulut oli kirjoitettu palapelin palojen taakse. Paloista muodostui kuva 100-päivään liittyen. Laulupussiin kurkistaja arvottiin onnenpyörällä.
Lauloimme ja leikimme mm. seuraavat laulut: