Tiistai 7.4.
151. eskaripäivä💜
Tämän viikon liikuntaleikki on Paljonko kello on? Valitaan eläin, jolla pelataan, esimerkiksi susi. Susi on pelialueen keskellä. Lapset kysyvät häneltä paljonko kello on. Susi vastaa kellonajan (esim. "kello on kolme"), jolloin muut ottavat sen verran askelia eteenpäin. Kun susi huutaa "ruoka-aika!", lapset juoksevat karkuun takaisin aloitusviivalle. Se, jonka susi saa kiinni, muuttuu seuraavaksi sudeksi.
Tämän viikon laulu on Kielinupun Kello on yksi.
Toimintahetkellä jakaannuimme pitkästä aikaa värirytmiin. Sininen ryhmä🔵tutustui Saijan kanssa lukujonoihin. Vihreät🟢tekivät Virpin kanssa pluslaskuja. Punaisen ryhmä🔴tutustui Johannan kanssa hahmottamiseen ja lukujonoihin suullisesti. Keltainen ryhmä🟡tutustui Miian kanssa lukujen 2-10 hajotelmiin.
Ennen ruokailua harjoittelimme eskariräppiä ja tutkimme saman kuuloisia sanoja Kristan kanssa, esimerkiksi uni ja uuni, palo ja pallo.
Vatsat täytettiin kasvissosekeitolla ja ruisleivällä.