Maanantai 30.3.
147. eskaripäivä 💛
Tänään pupuäiti oli laittanut lapsipupulle yllätyksiä (lauluja) pääsiäismuniin. Lapset nimesivät pupun Pupsukaksi. Munista paljastui kuva, jonka lapset liimasivat omiin papereihinsa. Lisäksi laulettiin ja leikittiin kuvaan liittyvä laulu.
Arviointikierros lauluhetken jälkeen kertoi, että kaikki laulut olivat mieluisia, mutta eniten taidettiin tykätä Kukon aamujumpasta ja Kanapolkasta.
Ruokailulle lähdettiin liikkumalla pääsiäiseen liittyvien asioiden mukaisesti. Masut täytettiin riisillä, kanakastikkeella ja salaatilla.
aulettiin pääsiäislauluja.