Keskiviikko 18.3.

139. eskaripäivä 💚

Tänään lapset pääsivät tutustumaan Kristan kanssa maailman kahteen yleisimpään uskontoon: kristinuskoon ja islamiin.

Tuokiolla tutkittiin luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkon ja moskeijan tiloja.

Pohdimme muun muassa:
-Mitä värejä tiloista löytyy?
-Ovatko tilat valoisia vai pimeitä?
-Mitä muotoja tiloista löytyy?
-Onko tilojen seinillä paljon vai vähän maalauksia ym.?
-Missä ja miten tiloissa istutaan?
-Mennäänkö tilaan kengät jalassa vai paljain jaloin?

Kuuntelimme, miltä luterilaiset kirkonkellot, ortodoksiset kirkonkellot ja islamin rukouskutsu kuulostavat.

Katsoimme Google Mapsista, mistä kyseiset tilat löytyvät Varkaudesta ja lähialueelta.
-Varkauden pääkirkko
-Varkauden ortodoksinen seurakunta
-Savon Islamilainen Yhdyskunta (Kuopio)

Tutustuimme myös tilojen keskeisiin esineisiin.
Luterilaisesta kirkosta löytyy muun muassa kynttilöitä, raamattuja, virsikirjoja ja urut.
Ortodoksisesta kirkosta löytyy muun muassa evankeliumeita, tuohustelineitä, ikoneita ja kuninkaan ovet.
Moskeijasta löytyy muun muassa kalligrafioita, koraaneja, kupoli ja rukousmattoja.

Lisäksi päivän ohjelmassa oli musisointia sekä leikkiä. Lapset saivat myös esittää toiveita pääsiäisaskarteluihin.