Kannustevapaat 2017 (Populus)

Kannustevapaat UKK

K: Mikä on kannustevapaa?
V: Kannustevapaa on harkinnanvarainen virka- tai työvapaa, joka on työntekijälle edullisempi kuin tavallinen harkinnanvarainen virka- tai työvapaa, sillä viidesta kannustevapaasta saa ylimääräisen palkallisen vapaan. Viiden päivän kannustevapaa ei myöskään vie palkkaa viikonlopun ajalta.

K: Mikä on porkkanavapaa?
V: Sama asia. Nyt käytetään kuitenkin Populuksessa olevaa nimikettä. Entisen palkkiovapaan sijaan käytetään samasta syystä nimitystä ylimääräinen palkallinen vapaa.

K: Mihin kannustevapailla pyritään?
V: Kannustevapailla pyritään supistamaan kaupungin talousarvion toteutuman alijäämää. Tällaisilla vapaaehtoisilla talkoilla pyritään ehkäisemään esimerkiksi mahdollisia myöhempiä henkilöstön lomautustarpeita.

K: Onko kannustevapaita pakko pitää?
V: Ei ole. Kannustevapaat ovat vapaaehtoisia ja niitä on kunkin henkilön itse kirjallisesti anottava. Kannustevapaisiin kuitenkin kannustetaan.

K: Onko esimiehen pakko myöntää kannustevapaata?
V: Ei ole. Esimies päättää tapauskohtaisesti harkiten, myöntääkö hän harkinnanvaraisen palkattoman virka- tai työvapaan vai ei. Huomaa, että esimies ei voi muuttaa hakemusta, ainoastaan hyväksyä tai hylätä sen.

K: Voiko kannustevapaita anoa yksittäin?
V: Kyllä. Kuitenkin vasta siinä vaiheessa, kun viides kannustevapaa anotaan, myönnetään myös ylimääräinen palkallinen vapaa. Anomuksesta täytyy aina näkyä jo aiemmin myönnetyt kannustevapaat.

K: Voiko vapaiden päivämääriä muuttaa?
V: Kyllä. Päätöksessä pitää päivämäärä tai päivämäärät nimetä, mutta kaupunki työnantajana lupaa, että päivien ajankohtia voidaan uusilla päätöksillä myöhemmin perustellusta syystä, esimerkiksi sairausloman takia, vaihtaa.

K: Voiko päivämääriä siirtää seuraavalle kalenterivuodelle?
V: Ei. Ne on pidettävä kuluvan kalenterivuoden aikana.

K: Entä ylimääräisen palkallisen vapaan päivämäärä, onko sekin tiedettävä jo kun viisi päivää tulee täyteen?
V: Kyllä. Kun viides kannustevapaa anotaan, pitää samalla anoa ylimääräinen palkallinen vapaapäivä eri lomakkeella. Työnantaja kuitenkin lupaa, että päivien ajankohtia voidaan uusilla päätöksillä myöhemmin perustellusta syystä vaihtaa.

K: Pitääkö ylimääräinen palkallinen vapaakin pitää ilman sijaista?
V: Se, että sijainen on pakko ottaa, ei saa estää vapaan pitämistä. Täytyy kuitenkin huomata, että mikäli palkalliseksi vapaapäiviksi otetaan sijainen, säästövaikutus kutistuu. Sen vuoksi suositellaan, että ylimääräiset palkalliset vapaatkin pyritään hoitamaan ilman sijaisia.

K: Pitääkö viisi kannustevapaapäivää olla peräkkäin, jotta saa ylimääräisen palkallisen vapaan?
V: Ei tarvitse. Päivät voidaan sijoitella hajautetusti kaleterivuoden loppuun asti, kunhan myös ylimääräinen palkallinen vapaapäivä ehditään pitää.

K: Voiko palkallisen vapaan pitää ennen kuin on pitänyt kannustevapaat?
V: Ei voi. Kaikki viisi kannustevapaapäivää on pidettävä ennen kuin voi pitää niiden tuoman ylimääräisen palkallisen vapaan.

K: Voiko opettaja pitää kannustevapaan ves-päivinä?
V: Kyllä, mikäli rehtori niin hyväksi ja järkeväksi katsoo ja myöntää vapaan opettajatyöpäiväksi. Vapaan voi pitää sekä yhtenä suunnittelu- että kahtena opintopäivänä.

K: Miten veso-päivänä pidetty kannustevapaa merkitään koulutuksen seurantaan Primukselle?
V: Koulutuksen aiheen kohdalle merkitään "virkavapaus".

K: Onko opettajan pakko suostua otoiluun (toisen luokan hoitaminen oman tehtävän ohella)?
V: Kyllä on. Nykyisen virkaehtosopimuksen mukaan niin on tehtävä, mikäli esimies määrää. Aiemmin ollut ns. yllättävä tilanne -edellytys on poistunut. Ensi sijassa tulee kuitenkin pyrkiä vapaaehtoisuuteen.

K: Voiko laaja-alainen erityisopettaja otoilla?
V: Kyllä voi tavallisen opettajan tavoin. Hän saa virkaehtosopimuksen mukaisen korvauksen. Määräyksen voi antaa vain hänen pääkoulunsa esimies. Toiminta ei saa kuitenkaan vaarantaa opetussuunnitelman mukaista osa-aikaisen erityisopetuksen järjestämistä.

K: Voiko koulunkäyntiavustaja hoitaa opettajan sijaisuutta otona?
V. Ei voi. Opettajana toimiminen on viranhoitoa ja siihen tarvitaan viranhoitomääräys. Ennen kuin koulunkäyntiavustaja voidaan määrätä opettajan sijaiseksi, hänet täytyy vapauttaa omasta tehtävästään. Lisäksi hänelle tulee ottaa sijainen, sillä yleensä koulunkäyntiavustajan palvelut on erityisen tuen päätöksessä määritelty jonkun oppilaan subjektiiviseksi oikeudeksi.

K: Miksi opettajille sallitaan otoilu kannustevapaiden yhteydessä?
V: Vastuu luokan oppilaista pitää aina määrätä jollekin viranhaltijalle. Tämä tapahtuu oto- tai otu-määräyksellä. Toinen mahdollisuus on, että vastuun ottaa rehtori tai opinto-ohjaaja kokonaistyöaikansa puitteissa. Tällöin ei kuitenkaan makseta erillistä korvausta

K: Jos pitää 20 kannustevapaata, saako silloin neljä päivää ylimääräistä palkallista vapaata?
V: Ei saa. Niiden yläraja on kolme työpäivää.

K: Jos pitää kannustevapaita maanantaista perjantaihin, niin meneekö palkka lauantailta ja sunnuntailta.
V: Ei mene. Mutta silloin niitä ei myöskään pidä anoa palkattomiksi. Tällä tavalla pitää sen sijaan tehdä silloin, kun anotaan normaalia harkinnanvaraista palkatonta vapaata.

K: Entä jos pitää perjantain ja maanantain, meneekö viikonloppu?
V: Ei mene, kunhan muistaa tehdä kaksi erillistä Populus-anomusta, toisen perjantaille ja toisen maanantaille. Jos ne anoo jatkumona, menee palkka myös viikonlopulta.

K: Meneekö kannustevapaa hukkaan, jos sattuukin sairastumaan?
V: Ei mene. Jos kyse olisi normaalista harkinnanvaraisesta palkattomasta vapaasta, niin silloin menisi, mutta kaupunki työnantajana poikkeuksellisesti sallii, että jo myönnetyn kannustevapaan ajankohtaa voidaan sairauden tai muun perustellun syyn vuoksi muuttaa.

K: Voiko kannustevapaan peruuttaa kokonaan?
V: Kyllä voi, mutta samalla peruuntuu siihen liitoksissa oleva ylimääräinen palkallinen vapaa, ja peruuttamiseen pitää olla perusteltu syy.

K: Miten käy, jos myönnetyn kannustevapaan ajaksi joudutaankin yllättäen ottamaan sijainen?
V: Työntekijän tulee tehdä uusi anomus tavallisesta palkattomasta harkinnanvaraisesta työ- tai virkavapaasta ja esimiehen pitää tehdä uusi päätös. Tällöin ei tietenkään ylimääräistä palkallista vapaata voida enää myöntää.