Laaja-alaiset osaamisalueet

Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 3–6

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Yhteiskuntaopin opiskelussa harjoitellaan niin itsenäistä työskentelyä kuin ryhmässä toimimistakin. Vertaisoppimisen kautta harjoitellaan vuorovaikutusta ja ryhmässä työskentelyn taitoja. Ajattelutaitoja kehitetään monipuolisin tehtävin ja työtavoin, joissa huomioidaan myös elämyksellisyys ja toiminnallisuus. Kannustetaan oman työn suunnitteluun ja arviointiin sekä itselle parhaiten sopivien oppimistyylien löytämiseen. Yhteiskuntaopin opetuksessa kannustetaan myös mielipiteiden esittämiseen ja perustelemiseen sekä ohjataan vähitellen tarkastelemaan asioita kriittisestä näkökulmasta.

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)

Yhteiskuntaopissa tutustutaan oppilaan omaan yhteiskuntaan sekä paikallisyhteisöön ja niiden piirteisiin. Oppiaineessa ohjataan arvostamaan oman yhteisön arvoja, kriittisyyttä unohtamatta. Yhteiskuntaopissa tuodaan esille myös ihmisoikeuksien rooli yhteiskunnassa perehtymällä erityisesti Lasten oikeuksien sopimukseen. Oppilaita kannustetaan omien perusteltujen mielipiteiden luomiseen sekä kunnioittamaan toisten esittämiä omasta mielipiteestä eriäviä näkemyksiä.

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)

Yhteiskuntaopissa oppilasta ohjataan huolehtimaan oppimisympäristön siisteydestä, viihtyisyydestä ja ilmapiiristä. Oppilas tutustuu kouluyhteisön yhteisiin sääntöihin, osallistuu niiden laadintaan ja toimintatapojen kehittämiseen. Tehtävien ja pelien kautta oppilasta tuetaan ymmärtämää sääntöjen, sopimusten ja luottamuksen merkitystä yhteisön toiminnassa. Yhteiskuntaopissa tutustaan teknologian vastuulliseen ja turvalliseen käyttöön ja pohditaan yhdessä siihen liittyviä eettisiä kysymyksiä. Oppilaat tutustuvat ja harjoittelevat myös kestävän kuluttamisen käytäntöjä, sekä pohtivat säästäväisyyden sekä talouden suunnittelun merkitystä. He saavat ohjausta kuluttajana toimimiseen sekä mainonnan ja median vaikutusten kriittiseen tarkasteluun.

Monilukutaito (L4)

Yhteiskuntaopissa opitaan tuottamaan ja tulkitsemaan erilaisia viestejä yhteiskunnassamme. Opitaan tekstien, äänien, kuvien ja numeroiden käyttöä ja tulkintaa. Kannustetaan seuraamaan ajankohtaisia asioita ja rohkaistaan muodostamaan oma peruteltu mielipide. Opetellaan vuorovaikutustaitoja käyttäen eri medioita.

Tieto- ja vietsintäteknologinen osaaminen (L5)

Yhteiskunnallisen tiedon tärkein lähde on internet. Yhteiskuntaopin opetuksessa harjoitellaan tiedonhakutaitoja ja lähdekriittisyyttä. Yhteiskuntaopissa harjoitellaan turvallisuuteen ja tietoturvaan liittyviä asioita. Median roolia taloudellisessa ja yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa tarkastellaan Internetistä käsin. Opiskeluun liittyviä koulutöitä tuotetaan tieto- ja viestintätekniikkaa hyväksi käyttäen.

Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)

Yhteiskuntaopissa kannustetaan järjestelmälliseen ja pitkäjänteiseen työskentelyyn. Oppilaita kannustetaan ottamaan vastuuta ja löytämään omia vahvuuksiaan. Erilaisten projektien ja tempausten avulla voidaan harjoittaa yhteistyötaitoja ja saavuttaa yhteisesti asetettuja tavoitteita. Yhteiskuntaopissa voidaan tutustua eri ammatteihin mm. vierailijoiden tai lyhytaikaisten työharjoittelujen kautta esim. koulun sisällä. Pyritään löytämään koulun ulkopuolisia tahoja, joiden kanssa yhteistyö on luontevaa. Yrittäjyyttä voidaan harjoitella esim. yritysprojektien tai luokkamyyjäisten järjestämisen avulla.

Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)

Yhteiskuntaopissa pyritään nostamaan oppilaiden kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita kohtaan. Oppiaineessa perehdytään yhteisten sääntöjen luomisen ja niihin sitoutumisen tärkeyteen rakentamalla esimerkiksi luokan yhteisiä pelisääntöjä sekä kannustamalla oppilaita muun muassa oppilaskuntatoimintaan. Oppilaita ohjataan huomaamaan oman vastuullisen käytöksen ja toiminnan tärkeys yhteisön kaikkien jäsenten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Yhteiskuntaopissa tutustutaan eri medioihin vaikuttamisen välineenä.