LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN VUOSILUOKILLA 1–2
Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)
• Lähtökohtana ovat oppilaiden omat kokemukset, havainnot ja kysymykset.
• Oppilaiden mielikuvitusta ruokitaan eri tavoin.
• Oppilaita kannustetaan kysymään ja kuuntelemaan.
• Luetaan satuja, tarinoita ja loruja.
• Laajennetaan oppilaiden sanavarastoa.
• Harjoitellaan toimimista ryhmässä.
• Harjoitellaan draamatyöskentelyä.
Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)
• Tarjotaan mahdollisuuksia tutustua omaan kulttuuriperintöön sekä taiteeseen.
• Huomataan, että on olemassa myös muita kulttuureita.
• Harjoitellaan omaa ilmaisua.
• Kehitetään oppilaiden mielikuvitusta, kekseliäisyyttä ja ilmaisutaitoa draaman, saduttamisen ja mediaesitysten keinoin.
• Ohjataan ystävällisyyteen ja hyviin tapoihin.
Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot (L3)
• Kehitetään sosiaalisia ja tunnetaitoja leikkien ja draaman avulla.
• Ohjataan hahmottamaan aikaan ja paikkaan liittyviä käsitteitä.
• Opitaan tarkastelemaan mainontaa ja median vaikutuksia.
Monilukutaito (L4)
• Opetellaan lukemaan erilaisia tekstejä.
• Kehitetään perusluku- ja kirjoitustaitoja.
• Ohjataan pohtimaan kuvitteellisen ja todellisen maailman suhdetta ja tekstin tarkoitusta.
• Tarjotaan tilaisuuksia kertoa tarinoita, esittää näkemyksiään ja jakaa kokemuksiaan.
• Ohjataan turvalliseen median käyttöön.
Tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen (L5)
• Hyödynnetään esiopetuksen aikana ja koulun ulkopuolella oppilaille karttuneita tieto- ja viestintäteknologian tietoja ja taitoja.
• Harjoitellaan tvt-taitoja ja opitaan käyttämään niitä opiskelun välineinä.
• Harjoitellaan näppäintaitoja ja muita tekstin tuottamisen ja käsittelyn perustaitoja.
• Hyödynnetään pelillisyyttä (esim. Eka peli, Molla ABC -sovellus).
• Harjoitellaan käyttämään keskeisiä hakupalveluita ja tekemään pienimuotoisia tiedonhankintatehtäviä.
Työelämätaidot ja yrittäjyys (L6)
• Harjoitellaan ryhmässä toimimista ja yhteistyötä.
Osallistuminen, vaikuttaminen ja kestävän tulevaisuuden rakentaminen (L7)
• Harjoitellaan vuorovaikutustaitoja ja omaa ilmaisua.