Lukuvuosi 2018-2019

Digitutoreiden koordinointi

Digitutoreiden koordinointi on tapahtunut pääasiassa digitutor-tapaamisten ja Teamsin kautta. Koska tänä vuonna on ollut monta kehitettävää asiaa, tapaamisia on ollut kolme lukukaudessa. Tavallisesti niitä on ollut kaksi lukukaudessa. Minulla on ollut ilo työskennellä motivoituneen ja osaavan tiimin kanssa tämän hankkeen puitteissa. Lukuvuonna 2018-2019 digitutoreina toimivat

  • Elina Laiho, Friitalan koulu
  • Anna-Liisa Nordberg, Friitalan koulu (syksy 2018)
  • Oili Hirvelä, Friitalan koulu (kevät 2019)
  • Terhi Lehtinen, Harjunpään koulu
  • Sanna Helin, Kaasmarkun koulu
  • Leena Karilahti, Koskin koulu
  • Susanna Sillanpää, Olavin koulu (helmikuuhun 2019)
  • Anne Kalliomäki, Olavin koulu (maaliskuusta 2019)
  • Meri Martikainen, Ulvilan yhteiskoulu
  • Marika Karpale, Ulvilan yhteiskoulu
  • Joonas Ryynänen, Vanhankylän koulu

Ensimmäisessä tapaamisessa kartoitimme kunkin koulun ja digitutorin senhetkistä tilannetta, laitekantaa, osaamista ja koulutustarvetta.

Digitutoreiden tehtävänkuvaus

Digitutorin TVA-lisä on noussut vuoden 2019 alusta ja siksi on tarpeen myös päivittää digitutoreiden tehtävänkuvaus.

Alakoulujen digitutoreiden tehtävänkuvaus:

  • Keskeisimmät tehtävät
    • Arjessa auttaminen
      • Opettajien tukena laitteiden ja digitaalisten oppimisympäristöjen käyttöönotossa
      • Opettajien rohkaiseminen ja myönteisen ilmapiirin luominen
    • OppilasAgentti-toiminnan koordinointi eli OpettajaAgenttina toimiminen
      • OppilasAgenttien tapaamiset 
      • OppilasAgentti-toiminnan dokumentoinnin ohjaaminen (peda.net)
      • Linkkinä Agenttien ja opettajien välillä
      • OppilasAgenttien perus- ja jatkokoulutus 
    • Digitutor-tapaamisiin osallistuminen
      • 2-3 lukukaudessa
      • Koollekutsujana digitutorkoordinaattori
    • Kouluttautuminen ja tiedon jakaminen 
      • Opettajainkokousten yhteydessä
      • Koulutuksesta saadun sähköisen materiaalin jakaminen esim. Peda.netissä tai Teamsissa
      • Digivälkät tai muu koulukohtainen tapa jakaa osaamista muille opettajille

 

  • Lisäksi digitutorin tehtäviin kuuluu
    • Koulun peda.net-sivujen ylläpito yhteistyössä rehtorin kanssa
    • Linkkinä toimiminen tietohallintoon oppilaskäytössä olevista laitteista
    • Koulun oman TVT-strategian kehittäminen
      • Laitteiston uusiminen (rehtorin muistuttelu)
      • Ulvilan digipolku (opettajien muistuttelu)
    • Verkostoituminen koulujen välille (eskari-yläkoulu)
      • Sisältyy osin digitutor-tapaamisiin
    • Vuosikellon tarkistaminen
    • Laiteinventaarion tekeminen 

 

Yläkoulun digitutoreiden tehtävänkuvaus:

  • Toimia opettajien tukena laitteiden ja digitaalisten oppimisympäristöjen käyttöönotossa
  • Opettajien rohkaiseminen ja myönteisen ilmapiirin luominen
  • TVT-työryhmässä toiminen
  • Kouluttautuminen ja hyödyllisistä koulutuksista tiedottaminen
  • Digivinkit opettajille
  • OppilasAgentti-toiminnan ohjaaminen (digitutor avustaa, atk-vastaavalla päävastuu)
  • Osallistua yhteisiin digitutor-tapaamisiin, joiden aiheet liittyvät myös yläkouluun (noin kerran lukukaudessa)



Tehtäviä on mahdollista jakaa koulukohtaisesti useammallekin henkilölle.

1. digitutor-tapaaminen 6.9.2018

Vanhankylän koululla klo 14.30-16.00

Paikalla olivat Kaisa Nygård, Terhi Lehtinen, Susanna Sillanpää, Sanna Helin, Anna-Liisa Nordberg, Marika Karpale, Joonas Ryynänen, Meri Martikainen ja Juha Ratola 

 

Aiheena 

  1. tilannekartoitus: missä kullakin koululla mennään (tätä ei käsitelty kovin tarkasti, lähinnä sivuttiin)
  2. koulutustarpeet
  3. oppilasagenttitoiminnan käynnistäminen


Toiminnan lähtökohta: Digitutor-t
apaamisten tavoitteena on muodostaa digitutoreista toimiva tiimi ja vertaistukiryhmä, josta jokainen saa enemmän kuin siihen antaa.

Tilannekartoitus
Aloitimme tapaamisen kahvin ja välipalan äärellä yhteisellä kierroksella:
 

  • Kuka olet? 
  • Miten olet päätynyt digitutoriksi ja koska? 
  • Millä fiiliksellä olet tänään täällä? 
  • Mitkä ovat erityiset osaamisalueesi?


Seuraavaksi keskustelimme siitä, mitä haluaisimme seuraavaksi oppia eli koulutustarpeista. Esiin nousivat erityisesti Teams, O365 sekä robotiikka ja koodaus. Lisäksi kaivattiin vinkkejä siihen, miten pienten oppilaiden kanssa kannattaisi lähteä liikkeelle O365 ja erityisesti OneDriven kanssa.

Oppilasagenttitoiminta 

  • https://oppilasagentti.fi/tule-mukaan/ 
  • Opettajat pyytävät toimintaan oppilaita, jotka sopisivat hommaan ja isommat oppilaat voivat myös hakea. 
  • Alakoulussa 4.lk alkaen, 2.-3.lk voivat toimia apulaisina omissa luokissaan jollain muulla nimellä (diginalle :) 
  • Määrä sellainen, että kaikille riittää tekemistä viikoittain. 
  • Sovittiin, että tutoropettaja tilaa OppilasAgenteille alkukoulutuksen Ilona.it:ltä.

 

Pohdimme myös kysymystä Teams vai peda.net 

  • Tulimme siihen tulokseen, että valinta riippuu aineesta, opettajasta ja laitteista eikä kumpaankaan pidä pakottaa, jos tuntee toisen itselleen toimivaksi.

 
Lopuksi Juha piti pienen esittelykierroksen halukkaille Vanhankylän koulun uusissa tiloissa. 

2. digitutor-tapaaminen 11.10.2019

Vanhankylän koululla 11.10.2018 klo 14.30-16.00

Paikalla Kaisa Nygård, Terhi Lehtinen, Anna-Liisa Nordberg, Sanna Helin, Meri Martikainen, Marika Karpale, Joonas Ryynänen (lähti kesken) ja Juha Ratola

OppilasAgentti-toiminnan aloittaminen
Ilona.it:n Riikka Marttinen on tulossa kouluttamaan OppilasAgentteja ja OpettajaAgentteja 19.11.2018 Vanhankylän koululle. Tapaamisessa keskusteltiin koulutuksen sisällöstä, OppilasAgenttien rekrytoinnista sekä siitä, millaista OppilasAgentti-toimintaa kouluilla voisi jatkossa olla.

  • Ideoita käytännön Agentti-toimintaan 
    • Pitkä välkkä kerran viikossa 
    • Opettaja mukana tarvittaessa 
    • Esimerkiksi niin, että kukin esittelee jonkin sovelluksen vuorollaan 
    • Tai yhdessä pohditaan, miten joku ongelma voitaisiin ratkaista tai toteuttaa 
    • Etäyhteys käyttöön - laitteet agenteille? - ei ole hankkeen kautta mahdollista 
    • Minkä kanavan kautta agentit pitävät yhteyttä? Entä missä esittelevät ja mainostavat toimintaansa? 

3. digitutor-tapaaminen

Vanhankylän koululla 31.1.2019 klo 14.30-16.00

Paikalla Kaisa Nygård, Marika Karpale, Terhi Lehtinen, Meri Martikainen, Sanna Helin, Susanna Sillanpää, Elina Laiho ja Joonas Ryynänen (lähti kesken)

Aiheena

  • Miten OppilasAgentti-toiminta on käynnistynyt kouluissa?
  • Digipolun luominen alkuopetuksesta peruskoulun loppuun saakka
  • Digitutoreiden erityisosaamisen kartoittaminen

  

Aluksi keskustelimme siitä, miten OppilasAgentti-toiminta on lähtenyt kouluissa liikkeelle. Vaihtelua oli suuresti riippuen oppilaiden innokkuudesta.

 

Johdanto digipolun luomiseen: 

Ulvilan OPS:issa on hienot ja monipuoliset osaamistaitokuvaukset oppilaiden digitaidoista, mutta se on kovin laaja ollakseen toimiva opettajan työkalu. Se pitää siis puristaa tiiviimpään ja konkreettisempaan muotoon.  

Kokouksessa ryhdyttiin työstämään taulukkomuotoista kokonaisuutta, johon on tarkoitus upottaa linkit tarkempiin ohjeisiin ja esimerkkeihin siitä, miten mitäkin voisi tehdä. Tätä työtä jatketaan seuraavalla lukuvuodella ja siinä kannattaa hyödyntää jo olemassa olevaa strategiaa, jotta kuvasta ei tule liian suppea. Se löytyy alla olevasta linkistä. 

 https://peda.net/ulvila/ops-2016/ol/tjvs/oo 

 

Digipolku – miten etenemistä arvioidaan? 

  • Ehdotettiin ajokorttia, jonka suorittamisessa oppilas osoittaisi hallitsevansa harjoitellut asiat.
  • Esim. Näppistaituri-jakso, ekalla arviointi vaikkapa sanelu tai tavujen kirjoittamista.
  • Joka vuodelle omat tavoitteet ja tehtävät.
  • Missä muodossa passi? Sähköinen vai paperinen? 


Digitutoreiden erityisosaaminen
Digitutoreidenkin tuntuu olevan vaikea arvioida omaa erityisosaamistaan, koska oma osaaminen ei tunnu erityiseltä. Opettajienkin osaamisen arviointiin kaivataan siis työkalua, jota voisi käyttää myös omien taitojen kehittämisen tukena.

4. digitutor-tapaaminen

Vanhakylän koululla 21.3.2019 klo 14.30-16.00

Paikalla: Kaisa Nygård, Terhi Lehtinen, Anne Kalliomäki, Leena Karilahti, Sanna Helin, Joonas Ryynänen, Oili Hirvelä ja Juha Ratola

Aiheena:
  • Digitutorin tehtävänkuvaus
  • Digitutorin vuosikello


Digitutorin tehtävänkuvaus
Digitutoreille maksettavaa TVA-lisää on korotettu vuoden 2019 alusta, joten oli paikallaan kirjata tarkemmin ylös, mitä digitutorin tehtäviin kuuluu
. Muotoilimme tehtävänkuvauksen sen perusteella, mitä digitutorit ovat tehneet tai mitä heiltä on toivottu. Juha Ratola oli mukana antamassa rehtorin näkökulmaa digitutorin tehtäviin. Tehtävänkuvaus löytyy kokonaisuudessaan täältä.


Digitutorin vuosikello

Tätä aihetta vain aloittaa ja päätimme, että jatkamme aiheesta seuraavassa tapaamisessa.

 

Lisäksi tapaamisessa mietittiin seuraavia asioita: 

  • OppilasAgenttien huomioiminen
  • OppilasAgenteille Agentti-kortit ja kaulanauhat
  • OppilasAgenttien osaaminen ja kouluttaminen
  • Digitutoreiden ja OppilasAgenttien osaamisen jakaminen oman koulun sisällä ja myös koulujen välillä 

5. digitutor-tapaaminen

Vanhankylän koululla 16.5.2019 klo 14.30-16.00

Paikalla Kaisa Nygård, Oili Hirvelä, Sanna Helin, Marika Karpale ja Terhi Lehtinen
 

Aiheena:
  • Yhteenvetoa tästä vuodesta
  • Toiveita ja toimintasuunnitelmaa ensi vuodelle (vuosikello)
  • Vuoden viimeiset tehtävät

Vuoden viimeisessä tapaamisessa tehtiin yhteenvetoa kuluneesta lukuvuodesta. Hyväksi tämän vuoden digitutor-toiminnassa on koettu säännölliset kokoukset ja OppilasAgentti-toiminta.

Ensi vuodelle toivottiin selkeitä toimintamalleja yhteiskäyttölaitteiden säilytykselle, lataukselle ja varaamiselle. iPadeille tarvitaan sopivat laatikot, joita voi kantaa. Mielellään sellaiset, että laitteet voisi myös ladata niissä. Yhteiskoulussa yhteiskäytössä ovat kannettavat säilytetään laatikoissa, joita kuljetetaan kärryillä, koska ne ovat liian painavia kannettaviksi. Päätettiin esittää, että ensi vuonna kaikkien laitteiden varaus siirtyisi Wilmaan, jotta ne saadaan tehokkaammin käyttöön ja jotta ne myös palautettaisiin ajallaan ja paikoilleen. Sovittiin myös, että ensi vuonna digitutorit tapaavat kaksi kertaa lukukaudessa ja yläkoulun edustajat tulevat mukaan silloin, kun käsiteltävät asiat koskevat myös heitä, eli noin kerran lukukaudessa.

Vuosikelloa lähdettiin rakentamaan erityisesti syksyn aloitus mielessä. Vuosikello jäi jälleen hieman kesken, joten sovittiin, että poissaolijat jatkavat vuosikellon työstämistä eteenpäin. Tutoropettaja teki vuosikelloon vielä muutamia lisäyksiä ja muokkauksia, joten nyt se näyttää tältä.


Tämä vuoden loppuun

Viimeksi mietimme mahdollisuutta järjestää vuoden loppuun OppilasAgenteille yhteistä tapahtumaa palkinnoksi toimintaan osallistumisesta, mutta totesimme, että toiminta on lähtenyt eri kouluissa liikkeelle niin erilaisella aktiivisuudella, että jokainen OpettajaAgentti miettii itse, miten omia agenttejaan huomioi. Joka tapauksessa jokainen Agentti, sekä opettaja että oppilas, sai Oppiva Ulvila-hankkeen kustantaman OppilasAgentti-avainnauhan, johon jokaiselle tehdään myös oma Agentti-passi. Nämä toimivat jatkossa Agenttien "työasuna," josta heidät tunnistaa. Opettajien nauhat puolestaan mainostavat ja muistuttavat toiminnasta muitakin opettajia. Agentti-passien tiedot siirretään lisäksi peda.net-sivuille, joita opettajat voivat hyödyntää OppilasAgentteja varatessaan.

Tapaamisessa sovittiin myös, että jokainen varmistaa koulullaan kuinka moni OppilasAgentti jatkaa toiminnassa myös ensi lukuvuonna. Tarkoitus on toki, että kun tehtävän on ottanut vastaan, siinä myös uskollisesti pysytään, mutta tämä käynnistämisvuosi on siinä tapauksessa poikkeus. Uusien OppilasAgenttien rekrytointia mietittiin myös. Päätettiin, että v
anhat agentit esittelevät toimintaa nuoremmille, halukkaat ilmoittautuvat ja yhdessä opettajan kanssa mietitään, ketkä pääsevät mukaan toimintaan. On tärkeää, ettei OppilasAgenttien määrä kasva liikaa, jotta toimintaa on helpompi organisoida ja jotta jokaiselle riittää tekemistä.

Jokaisen koulun peda.net-sivujen alle luodaan OppilasAgenttien oma sivu, jossa ovat OppilasAgenttien esittelyt (vain opettajille), Agenttien tekemät ohjeet ja ohjevideot, tietoa toiminnasta sekä linkki Oppiva Ulvilan-sivuille.


 

Yleisiä huomioita, jotka toivottiin 

  • 1.-2. luokilla, kun laitteena oovat ensisijaisesti iPadit, kannattaa alustana olla Peda.net. O365:n käyttö onnistuu lähinnä isommilta. Jos laitteena ovat kannettavat tai pöytäkoneet, pieniltäkin sujuu O365 käyttö.
  • O365 toimii uusimmilla padeilla (OneDrive, Word). Kirjautumisen ja erityisesti uloskirjautumisen kannalta selkeämpää on käyttää O365:tä selaimen kautta kuin sovelluksesta. Esim. PowerPoint yrittää silti avata koko ajan sovelluksen. Sitäkin voi käyttää, mutta siinä tapauksessa pitää vain muistaa erikseen kirjautua ulos kaikista sovelluksista. 

Digitutorin vuosikello - alakoulu

Syksy

Elo-syyskuu

  • Digitutorin valinta/esittäytyminen ja tehtäväkuvaus tiedoksi kaikille
  • Koulun laitteiden hallinta ja käytänteet
    • Sovitaan tiimissä ja tiedotetaan kaikille opettajille kokouksessa ja peda.netissä
    • Laitteiden säilytys ja lataus
      • Yhteiset vai luokkakohtaiset?
      • Kuka vastaa luokkakohtaisten laitteiden latauksesta?
      • Säilytykseen ja siirtämiseen soveltuvat laatikot tai korit niille kouluille, joilla ei sellaisia vielä ole.
    • Laitteiden varausmenettely (Koulun kaikki laitteet Wilmaan, myös alkuopetuksen iPadit ja ulkoiset näppäimistöt, jotta ne saadaan tehokkaammalle käytölle)
  • Kaikille tunnukset kuntoon eli ensimmäinen salasananvaihtoviikko
    • Alkaen 6. luokkalaisista
    • Ainakin O365 ja peda.net. Muita?
    • OppilasAgentit mukana tunnusten uusimisessa 
  • Ensimmäinen digitutor-tapaaminen
  • (Jos laitekantaan ei tule muutoksia, Uusien OppilasAgenttien rekrytointi ja alkukoulutus)

 Loka-marraskuu

  • Toinen digitutor-tapaaminen
  • Uusien OppilasAgenttien rekrytointi ja alkukoulutus
  • OppilasAgentti-toiminnan koordinointi ja tapaamiset noin 2 kertaa kuussa.
  • Toinen salasananvaihtoviikko OppilasAgenttien avulla. Digitutor ohjaa.

 

Kevät

 Tammi-helmikuu

  • Vuosikellon tarkistaminen
  • Kolmas digitutor-tapaaminen
  • OppilasAgentti-toiminnan koordinointi ja tapaamiset noin 2 kertaa kuussa.
  • Kolmas salasananvaihtoviikko OppilasAgenttien avulla. Digitutor ohjaa.

 Maalis-huhtikuu

  • Neljäs digitutor-tapaaminen
  • OppilasAgentti-toiminnan koordinointi ja tapaamiset noin 2 kertaa kuussa.
  • Neljäs salasananvaihtoviikko OppilasAgenttien avulla. Digitutor ohjaa.

Toukokuu

  • OppilasAgenttien palkitseminen ja koulusta lähtevien Agenttien muistaminen
  • Laiteinventaario
    • Ovatko kaikki laitteet ja tarvikkeet tallessa ja kunnossa? Pitääkö jotain tilata? 

 

Pitkin vuotta ja tarvittaessa

  • Opettajien tukena laitteiden ja digitaalisten oppimisympäristöjen käyttöönotossa
  • Opettajien rohkaiseminen ja myönteisen ilmapiirin luominen
  • Uuden henkilöstön perehdyttäminen
  • Osaava Satakunnan koulutustarjonnon seuraaminen, koulutuksiin osallistuminen ja niistä tiedottaminen
  • Koulun peda.net-sivujen ylläpito yhteistyössä rehtorin kanssa
  • Yhteys tietohallintoon oppilaskäytössä olevien laitteiden ongelmista
  • Koulun oman TVT-strategian kehittäminen
    • Laitteiston uusiminen (rehtorin muistuttelu)
    • Ulvilan digipolku (opettajien muistuttelu)