LI4 Yhdessä liikkuen

LI04 Yhdessä liikkuen (2 op)

Syksy 2022

Kurssilla syvennetään erityisesti sosiaalisen toimintakyvyn osa-alueen taitoja ja tietoja. Kurssin tavoitteena on edistää opiskelijoiden sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Työtavoissa painottuu opiskelijaryhmän aktiivinen osallisuus, toiminnallisuus ja yhteistoiminta.

Opintojaksoa ei voi suorittaa itsenäisesti.

 
Keskeiset sisällöt
  • yhdessä toteutettava liikunta, kuten vanhojenpäivän tanssit, luontoliikunta, yhteiset pelit
  • Sisällöt valitaan opintojakson alussa opiskelijoiden kanssa yhdessä keskustellen siten, että ne mahdollistavat opintojakson tavoitteiden saavuttamisen.
Opintojakson arviointi:

Liikunnan arviointi koostuu sekä fyysisen toimintakyvyn että sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn opetuksen tavoitteiden saavuttamisesta. Fyysisten kunto-ominaisuuksien tasoa ei käytetä arvioinnin perusteena. Fyysisen toimintakyvyn osalta tavoitteena on oppia soveltamaan liikunnallisia perustaitoja ja -tietoja erilaisissa liikuntatehtävissä, -muodoissa ja -lajeissa eri vuodenaikoina ja eri olosuhteissa. Opiskelija oppii arvioimaan ja sen pohjalta harjoittamaan fyysisiä ominaisuuksiaan. Tällä kurssilla painottuvat sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn tavoitteet, joita ovat parhaansa yrittäminen, aktiivinen työskenteleminen, pitkäjänteinen itsensä kehittäminen sekä toisia kunnioittava vuorovaikutus. Opiskelija ottaa vastuuta omasta ja yhteisestä toiminnasta, ottaa toiset huomioon sekä oppii auttamaan ja avustamaan muita liikuntatunneilla. Opintojaksosta annetaan numeroarvosana 4-10.

Poissaolot:
Luvattomat poissaolot voivat johtaa kurssin arvostelematta jättämiseen. Jos poissaoloja on yli 10, kurssi on keskeytynyt. Poissaolot sairauden takia korvataan lisänäytöillä tarvittaessa.

Ajankohta: Syksy 2022 tiistaisin klo 12.45 – 14.20

Tuntisisällöt:

4.10: jalkapallo koulun kenttä

11.10: lentopallo; liikuntasali

vko 42 syysloma

25.10: Salibandypelit liikuntasali

1.11: polttopallopelit/heittopelit; liikuntasali

8.11: Sulkapallo liikuntasali

15.11: Kuntosalitreeni, kunnantalon kuntosali

22.11: Luistelu ja pelit koulun kentällä

29.11: Luistelu ja pelit koulun kentällä

6.12 itsenäisyyspäivä (lomapäivä)

13.12: Wanhojentanssitreenit liikuntasali

20.12: Wanhojentanssitreenit liikuntasali

Liikunnanopettaja Anniina Kulluvaara, anniina.kulluvaara@tervola.fi

 Ota rohkeasti yhteyttä, jos jokin asia kurssissa askarruttaa!