Viikolla 39 tapahtunutta

Maanantaina kävimme läpi viikonlopun kuulumisia ja pelailimme lasten toiveesta Aliasta sekä sanaa selittäen että näytellen. Näytteleminen oli jännittävää. Tämän jälkeen lapset saivat etsiä päiväkodin sisätiloista nukkuvaa kissaa, joka oli tullut päiväkotiin meille kylään. Kissa löytyikin nopeasti. Lapset kuulivat tarinaa kissasta: kissaa jännittää helposti erilaisissa tilanteissa ja silloin kissan sydän alkaa pamppailemaan ja pulssi nousee. Mietimme, mikä siinä tilanteessa voisi rauhoittaa: esim rauhoittava hengitys. Katsoimme Ihmeellinen ihminen sarjasta jakson, joka kertoi sydämestä ja verisuonista. Puhuimme siitä, että tulemme tämän viikon aikana tekemään asioita, jotka saavat sydämen sykkeen nousemaan ja lisäksi harjoittelemme rauhoittamista ja sykkeen tasaamista. Lasten toiveesta leikimme vielä päiväkodin pihalla.


Tiistaina kuvasuunnistimme päiväkodin pihalla. Suunnistus tehtiin ryhmän yhteistyönä. Jokaisen kuvarastin luona oli joku liikunnallinen tehtävä, kuten vanteen pyöritys, hyppynarulla hyppiminen, kuperkeikka, esteiden ylitys, pomppupallolla pomppinen tai silta -liikkeen tekeminen. Suunnistuksen jälkeen vierailimme Siilien, Kettujen ja Susien pihalla leikkimässä.


Keskiviikkona teimme Timantti-ilvesten kanssa leikkipariarvonnan ja arvoimme myös leikit. Leikkien jälkeen Kulta-ilvekset pääsivät nostamaan sykettä ilmapalloja pomputellen reippaan musiikin tahdissa. Tämän jälkeen kokeilimme pulssiamme: sydän tykytti kaikilla kovaa. Siirryimme patjoille, joissa oli valmiiksi kaikille oma nimetty paikka sekä hernepussi hengityskaveriksi. Laitoimme hernepussit vatsan päälle ja kuuntelimme Nalle ja hengityskaveri -tarinan Yle Areenalta. Siinä harjoiteltiin rauhoittavaa hengitystä, joka toimii ihmisellä kuin auton jarrupoljin. Kokeilimme taas tämän jälkeen sykettä: se oli rauhoittunut. Piirsimme vielä kaverin selkään kuvia, joita kaveri sai arvata. Tämän jälkeen lähdimme ulkoilemaan ja leikkimään Pupujen ja Oravien pihalle.


Torstaina lähdimme liikuntakeskukselle liikkumaan. Leikittiin hippaa, jossa turvan sai, kun meni kyykkyyn ja sanoi jonkun sienen nimen. Leikimme myös patsashippaa sekä Kapteeni käskee -leikkiä. Lopuksi leikimme lipunryöstöleikkiä. Tunnustelimme liikkumisen jälkeen taas sykettämme. Eväät söimme kentän laidalla ja niiden jälkeen menimme vielä kodalle ja metsään leikkimään.


Perjantaina leikimme kaikki Ilvekset kodan metsässä. Suunnittelimme ensin, minne kepparitalli ja myyntikoju olisi hyvä rakentaa. Siivoilimme myös lahoja lautoja poisvietävien kasaan. Tämän jälkeen saimme keskittyä pitkäkestoisiin leikkeihin: metsässä mm vuoltiin puukolla, taiteiltiin, leikittiin vakoojia, vasaroitiin ja leikittiin kivityömaata murskaamalla kalliota vasaralla.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä