Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä

YHR 13.3.2024

Kokouksessa läsnä:
Koulunjohtaja, luokanopettajat, ohjaaja, terveydenhoitaja, koulupsykologi, kuraattori, someturvavastaava ja 2 oppilasta.

Koulunjohtaja esitteli THL:n kouluterveyskyselyn tuloksia Tammelan 4. Ja 5. luokan osalta verrattuna vuoteen 2021 ja valtakunnallisiin tuloksiin.

Todettiin ikävä käänne huonompaan kautta linjan varsinkin Tammelan tyttöjen osalta. Mielenterveyden, hyvinvoinnin ja kouluviihtyvyyden tulokset huolestuttavat.

Oman koulun tuloksia ei pienen ryhmän takia ole erikseen saatavilla, mutta oletuksena on, että meillä tilanne on parempi.

Jotain pitäisi tehdä, jotta suuntaus saadaan kääntymään!

YHR kokous keskiviikkona 16.9.2020 klo 14.

Aiheena painopistealueittain opiskelu ja mitä yläkoululaiselta odotetaan.
Läsnä:
Ilona Hackzell (kirjuri)
Saija Markula, Mari Lampela, Susanna Lahti, Hanna Susi-Entonen, Viivi Ruotanen (koulupsykologi) ja eo Mirva Tiensuu (Teamsin kautta).

* Mirva esitteli yläkoululaisten ajatuksia ala- ja yläkoulun eroista ja siitä, mitä yläkouluun menevältä odotetaan.
* Keskusteltiin aiheesta. Mirva laittaa PP-esityksensä jakoon.
* Esille tuli myös, miten alakoulussa tuen piirissä olevien opiskelu sujuu yläkoulussa. Viivi kertoi, että päätökset ovat näyttäytyneet aiheellisilta yläkoulussakin.
* Tarjolla olevien tukitoimien riittävyys puhutti: sosiaalipuolen tavoitettavuus ja toiminta. Tilanteisiin toivotaan nopeampaa reagointia. Työvoimapula osaltaan viivästyttää puuttumista. Koulupsykologin otteeseen ollaan tyytyväisiä.

Painopistealueisiin ei juuri puututtu, koska asiasta on seuraavalla viikolla suunnittelupäivät.

Myllykylässä 16.9.2020
kirjasi Ilona Hackzell, koulunjohtaja

YHR 7.4.2020 klo 14

Kokous Teamsin kautta.
Aiheena jatketaan oppilashuollon roolit ja tukitoimien toteutuminen.

YHR 27.11.2019

Paikalla: koulukuraattori Mari Hokka, erityisopettaja Hanna Susi-Entonen, koulunjohtaja Ilona Hackzell, luokanopettajat Susanna Lahti, Saija Markula sekä Mari Lampela. 

Kokouksessa käytiin läpi kouluterveyskyselyn kuntakohtaisia tuloksia. Kyselyyn vastasivat 4. ja 5. luokan oppilaat keväällä 2019. Tuloksia vertailtiin vuoden 2017 tuloksiin. 

Huomio: yli neljäsosa 4. ja 5. luokan oppilasta kertoo kyselyssä, että ei syö aamuisin aamupalaa. Koulukiusaaminen näyttää tulosten perusteella vähentyneen. Osallisuuden tunne oli lisääntynyt. Yksinäisyys oli vähentynyt. 




YHR-kokous 27.11. klo 14.

Aiheena THL:n terveyskyselyn tulokset. Koulukohtaiset tulokset eivät olleet vielä saatavilla, joten kävimme läpi Tammelan koulujen tilannetta. 

Paikalla olivat kuraattori Mari Hokka, opettajat Mari Lampela, Saija Markula, Susanna Lahti ja Hanna Susi-Entonen sekä koulunjohtaja Ilona Hackzell. Koulupsykologi ja terveydenhoitaja eivät päässeet paikalle.

Tulokset ovat nähtävillä THl:n sivuilla otsikolla kouluterveyskysely.

YHR 9.11.2018

Aiheena matalan kynnyksen palvelut ja eri tahojen työnjako oppilaiden ja perheiden tukemisessa. Paikalla koulun henkilökunnan lisäksi kuraattori, koulupsykologi, terveydenhoitaja, Kati Humalainen perheneuvolan matalan kynnyksen palvelusta ja sosiaaliohjaaja Nadja Koistinen vammaispalveluista. Krista Heikkilä edusti vanhempia.

Jokainen esitteli omaa työtään ja yhteistyömuotoja muiden kanssa. Melkein aina tarvitaan yhteistyötä, kun oppilaan tuen tarvetta kartoitetaan. Erityisopettaja on avainasemassa koulun suunnalta, myös suorat oppilaiden yhteydenotot ovat hyvä tapa saada nopeasti apua eri vaikeuksissa, varsinkin ylemmillä luokilla. Todettiin, että vielä on tehtävää, jotta palvelut löytyisivät helposti samasta paikasta. Helppokäyttöinen nettisivu ja koordinaattori olisivat tarpeen, jotta avunhakija ohjautuisi heti oikeaan paikkaan.Matalan kynnyksen palveluita käytetään jo paljon, mutta tietoa on syytä levittää edelleen.

Asperger- ja autismilapset jäävät helposti väliinputoajaksi joka vaiheessa. Heille kaivataan tukimuotoja. On tärkeää, että oireet ja vaikeudet kirjataan pedagogisiin asiakirjoihin, saadaan diagnoosi ja sen avulla todellista tukea myös myöhemmin.

YHR6.4.2018

Aiheena ensi syksy

Läsnä
olivat
Ilona Haczell, Heli Parikka, Susanna Lahti, Saija Markula, Mika Mali, Ritva Martiskainen, Hanna Vehmas, Mona Pääjärvi (koulupykologi), Erica Syrjälä (oppilasedustaja), Mari Sundholm (koulukurattori), neljä huoltajaa.

Kokouksen aiheena oli tulevien kuudesluokkalaisten mahdollinen siirtyminen koulukeskukseen elokuussa 2018. Ilona kertoi lähettäneensä kaikille nykyisten viidesluokkalaisten huoltajille wilmaviestin aiheesta ja pyytänyt kommentteja. Kaikissa hänelle toimitetuissa vastauksissa suhtautuminen muutokseen oli positiivista. Kaikki huoltajat eivät olleet vastanneet.

Kokouksessa oli paikalla koulun henkilökunnan lisäksi oppilasedustaja ja huoltajia. He kertoivat suhtautuvansa periaatteessa myönteisesti siirtymiseen, mutta toivat esille muutamia huolenaiheita. Heitä mietitytti luokkaryhmien jakaminen. Hajoaako tuttu ja turvallinen ryhmä ja kaveriporukat? Saadaanko koulukyydit järjestymään järkevästi? Kuinka uudet oppilaat ryhmäytetään koulukeskuksen oppilaisiin? Muutokseen liittyi haikeutta monissa perheissä, joissa usean sukupolven hyvät kokemukset Myllykylän koulusta. Oppilasedustajan mukaan tilanne vähän jännitti, mutta suhtautuminen oli myönteistä muutokseen.

Koulun opettajat toivat esille muutoksen hyviä puolia: Siirtyminen olisi joka tapauksessa edessä viimeistään vuoden päästä yläkoulun alkaessa, ennen murrosiän huippua voisi olla hyvä aika muutokseen. Yhdysluokkaopiskelu vaihtuisi opiskeluun pelkän 6. luokan kanssa. Tämä helpottaa monen oppimista. Mahdollinen ryhmän tuuletus ryhmäjaon muutosten myötä voisi olla positiivista joillekin oppilaille. Koulukeskuksella pystytään huomioimaan valinnaisaineet paremmin, koska henkilökuntaa on enemmän. Oppilaat saavat koulukeskuksella liikkua myös sisätiloissa liikuntatunneilla monipuolisesti.

Myllykylän koululla moni asia helpottuisi: Suurin helpotus olisi tilan riittäminen paremmin niille luokille, jotka jäävät Myllykylään. Ruotsin opetusta ei tarvitse enää Myllykylässä järjestää. Yhdysluokkien määrä saataisiin vähemmäksi.

Yhteisessä keskustelussa päätettiin, että Ilona voi viedä asian lautakunnan valmisteltavaksi. Tiedotetaan oppilaita, kun asiat etenevät. Jos lautakunta päättää siirron, valmistellaan oppilaat hyvin muutokseen jo keväällä. Pyydetään seurakunnalta ja nuorisotoimelta apua ryhmäyttämiseen. Tutustumista jo ennen kesälomille singahtamista.



Muistiin kirjasi Susanna Lahti





YHR 13.10.2017. Aiheena hyvinvointi ja terveyskyselyn tulokset


Aika 13.10.2017 klo 8 – 8.45

Läsnä olivat Ilona Hackzell, Saija Markula, Mika Mali, Heli Parikka, Suvi Jussila, Ritva Martiskainen, Hanna Vehmas, Outi Niemelä, Mona Pääjärvi, Mari Sundholm, vanhempien edustaja Katriina Patjas ja oppilaskunnan pj. Erika Pyykkö

 

Aluksi Ilona esitteli terveyskyselyn tuloksia Tammelan alakoulun osalta. Tehtiin havainto, että täällä tyttöjen ja poikien ero on suurempi kuin muualla maassa. Positiivista on, ettei ollut ketään, jolla ei olisi edes yksi ystävä.

Välituntipiha on koulussamme viihtyisä ja virikkeellinen, vaikka sisätilat ovatkin puutteelliset. Kouluviihtyvyydessä ei ole suurta eroa muuhun Suomeen verrattuna.

Oppilasedustajan mukaan myöskään Myllykylän koulussa ei ole tällä hetkellä ketään yksinjäävää oppilasta. Opettajien kanssa on helppo jutella. Samaa mieltä oli myös vanhempien edustaja.

Mari Sundholm ja Mona Pääjärvi kertoivat lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelmasta Forssan seudulla. Kiusaaminen on edelleen oppilaiden päähuolena alakoulussa. Esille tuotiin arvelu, että kiusaamisesta puhuminen synnyttää helposti ylireagointia silloinkin, kun kyse ei on normaalista konfliktista oppilaiden välillä. Tänä syksynä on ollut viime vuotta vähemmän riitojen selvittelyä, mikä on hyvä juttu.

Soten vaikutus tuleviin palveluihin ei ole vielä selvillä, mutta arveltiin ja toivottiin, ettei se tule juuri näkymään koulujen arjessa.

Kaiken kaikkiaan Myllykylässä asioiden nähtiin olevan suhteellisen hyvällä tolalla.

Seuraavan kerran kokoonnumme perjantaina 6.4.2018 klo 8.

 

Muistion kirjasi Ilona Hackzell




YHR 29.3.2017

läsnä Heli Parikka, Anu Rusanen, Ilona Hackzell, Katariina Patjas, Anu Stenberg, Mari Sundholm, Suvi Jussila, Hanna Vehmas, Susanna Lahti, Saija Markula

Koulun lakkautus, puhuako oppilaille vai ei. Hankala puhua, kun kukaan ei tiedä mitään. Jos vanhemmilla huoli, viestivät kouluun ja voidaan sitten tarvittaessa keskustella.

Ensi vuoden luokkajaosta keskusteltiin. Maria Valta ilmoitti kiinnostuksensa osallistua, jos toiminnallinen vanhempainilta järjestetään syksyllä. Mietittiin myös tarvitaanko uusille yhdysluokille ryhmäytystä, esim päivä Kaitalammilla syksyn alussa. Koululla on aikaisemmin ollut myös jatkona toiminnallisia tuokioita.

Keskusteltiin monialaisen oppimiskokonaisuuden sujumisesta.

Askeleittain. Tunnetaitojen harjoitteluohjeilma. Mari Sundholm kertoi oltuaan koulutuksessa. Opettaja voi käyttää luokassa ja oppilaan voi tarvittaessa ohjata kuraattorille ”jatkotreeneihin”. Käytössä jo Tammelan varhaiskasvatuksessa. Materiaalia tarjolla 1-5 luokille. Keskusteltiin, kuinka olisi paras lähteä asiassa eteenpäin.

Keskusteltiin tutor-toiminnasta.

Myllykylän koulun YHR-kokous 26.10.2016

Läsnä koulun opettajat 7 kpl, psykologi Mona Pääjärvi, kuraattori Mari Sundholm, terveydenhoitaja Anu Stenberg, seurakunnan nuorisotyöntekijä Pasi Simola, vanhempainkerholta ei edustusta.

Jatkossa YHR liitetään lukuvuosisuunnitelmaan, niin kaikilla on mahdollisuus laittaa päivämäärät valmiiksi kalentereihin.

Kokouksen asiasisältö lähtee koulun arjen tarpeista:

Lukuvuoden kuluessa tarvetta järjestää YHR saattaa ilmetä, jos kouluverkkoverkkoselvityksessä Myllykylän koulun osalta tulee muutoksia. Silloin olisi hyvä pohtia yhdessä kuinka muutoksia käsitellään lasten kanssa ja miten tilanteessa edetään.

Koulun aikuiset ovat olleet aikaisempaa enemmän koulutuksissa yms, mikä rikkoo koulun arjessa jatkuvuutta.

Koululla päätetty kokeilun jälkeen yhteinen pysyvä linja kriisitilanteisiin, joissa oppilas ei väkivaltaisen käytöksen tai muun käytöshäiriön vuoksi pysty opiskelemaan omassa ryhmässään. Jotta muu ryhmä saa työrauhan ja kyseinen oppilas saa mahdollisuuden rauhoittua, siirtyy hän opiskelemaan pienryhmään. Pienryhmää pitää erityisopettaja, paitsi tiistaisin, jolloin hän on muilla kouluilla. Silloin pienryhmään pitää tuntiopettaja Kirsti Murtola. Pienryhmässä asia käsitellään ja oppilas opiskelee samoja asioita, kuin olisi omassa luokassakin opiskellut. Työskentely pienryhmässä jatkuu myös seuraavan koulupäivän. Oppilaan siirtymisestä pienryhmään ilmoitetaan oppilaan huoltajalle ja jos oppilas ei suostu siirtymään pienryhmään, soitetaan huoltaja hakemaan oppilas kotiin loppupäiväksi. Tällöin oppilas opiskelee seuraavan päivän pienryhmässä.

Koululle toivotaan oppilaiden keskeistä yhteishenkeä lisää. Välitunneilla ei välity yhteishenki eri luokkien oppilaiden välillä toivottavissa määrin. Koulun tilat rajoittavat yhteishengen muotoutumista. Ei ole tilaa, johon koko koulu mahtuisi kokoontumaan. Ennen koululla oli yhteisiä aamunavauksia kerran viikossa ja välillä yhteislaulutunteja. Aamunavausperinnettä kokeillaan jatkossa elvyttää pitämällä kerran kuussa aamunavaus ulkona. Opettajilla aamunavausvuorot. Jokainen toteuttaa aamunavauksen haluamallaan tavalla, oppilaiden kanssa tai itse. Kokeilu alkaa tammikuun alussa. Sitä ennen yhteistä tekemistä tuo joulujuhlan valmistelu.

Koulun aikuiset pyrkivät kiinnittämään huomiota positiivisen palautteen antamiseen oppilaille ja kannustamaan oppilaita tekemään samoin toisilleen. Tässä työvälineenä voisi olla esimerkiksi luokittain toiselle luokalle kirjoitettu kirje positiivisista asioista.

Välituntivalvonnassa kiinnitetään huomiota oppilaiden sään- ja tekemisen mukaiseen pukeutumiseen, mahdollisuuksien mukaan tässäkin positiivinen palaute mielessä.

Seuraava kokous 29.3. klo 15-16.


YHR- yhteisöllinen oppilashuoltoryhmän kokous 23.3.2016

 

Paikalla:

koulunjohtaja Anu Rusanen, puheenjohtaja

luokanopettaja Heli Parikka

Vanhempainkerhon sihteeri Krista Heikkilä

seurakunnan nuoriso-ohjaaja Pasi Simola

luokanopettaja Mika Mali

luokanopettaja Heli Parikka

luokanopettaja Saija Markula

luokanopettajan sijainen Mervi Mali

Koulunkäynninohjaaja Joni Hernberg

Koulunkäynninohjaaja Hanna Vehmas

Terveydenhoitaja Anu Stenberg

1. Järjestäytyminen ja sihteerin valinta ( Hanna )
2. Aiheet: Ensi vuoden YHR:t ja Tammelan kunnan kiusaamissuunnitelman läpikäyminen.

- Laki: 2 kertaa/ lukuvuosi pidettävä YHR
-Ehdotettu, että yhteistyö Kaukjärven koulun kanssa päättyisi tähän -----> suuntana tulevaisuus ja Koulukeskus/ keskusta. (Heli)
LUKUVUOSI 16-17:

- Anu ehdotti, että jo helmikuussa pidettäisi YHR koulukeskuksen kanssa.
- 6.10 TO klo. 14.45-15.30, 24.11 TO klo. 14.45-15.30
2017:
- 16.2 TO klo. 15-16 yhteinen koulukeskuksen kanssa. ( Susanna ja Mika pitävät käsityöt ilman välituntia ja kouklu päättyy 14.45).
- 4.5 TO klo. 15-16 OMA YHR

3. Tammelan kunnan kiusaamissuunnitelma:
- Suunnitelma on käyty läpi luokissa. -------> oppilaiden mielipiteitä---> käytiin läpi.
- Srk ( Pasi ) lupasi viedä asiaa myös 5-6 luokkien hyvinvointi tunneille.----> suunnitelma lähetetään Pasille.
- käytiin läpi, mitä suunnitelma pitää sisällään.

4. Kokous päätettiin

Kokous 6.5. 2015

YHR- yhteisöllinen oppilashuoltoryhmän kokous 6.5.2015

 

Paikalla:

nuoriso-ohjaaja Marja Valta

luokanopettaja Hannu Lehtojärvi

koulunjohtaja Anu Rusanen, puheenjohtaja

luokanopettaja Heli Parikka

Vanhempainkerhon sihteeri Krista Heikkilä

Kouluterveydenhoitaja Anu Stenberg

seurakunnan nuoriso-ohjaaja Pasi Simola

luokanopettaja Mika Mali, sihteeri

kuraattori Mari Sundholm

 

  1. Järjestäytyminen ja esittely
  2. Kouluviihtyvyyskyselyn kevät 2015 esittely.
  • Anu Rusanen esitteli kyselyn tuloksia paikallaolijoille. Keskusteltiin yhdessä tulosten pohjalta, miten yhteisöllisyyttä voisi parantaa Myllykylän koulun oppilaiden kesken. Varsinkin 3-4 lk. ja 5-6 lk. todettiin tarvetta yhteisöllisyyden lisäämiseen.

3. Ryhmäytyminen syksyllä 2015

  • Seurakunnan ja nuorisotoiminnan leiritoiminta voi tarjota jatkossakin mahdollisuuksia koulun tarpeisiin. Mukaan kuraattori ja mahdollisesti koulupsykologi. Kahta leiripäivää ehdotettiin elokuun aikana. Leiripäiviksi sovittiin keskiviikko 26.8. 3-4 luokkalaiset ja perjantai 28.8. 5-6 luokkalaiset alkaen klo 9.00 ja loppuen klo 13.00. Nimilaput tehdään koulussa valmiiksi.
  • Pasin välituntivierailut kuukausittain jatkuvat edelleen.
  • Sovittiin perjantaiksi 25.9. klo 11.15 – 13.00 kohderyhmille kuraattorin ja Anun vetämä luovan toiminnan tunti. Marraskuussa perjantaina 6.11. samaan kellon aikaan kuraattorin ja Marjan yhteinen toiminnallinen tunti.
  • Leiripäivien suunnittelupalaveri pidetään 11.8. klo 14-15.30 kunnantalolla.
  • Koulun ja seurakunnan yhteistoimintaa suunnitellaan myöhemmin syksyllä.

4. Puheenjohtaja päätti kokouksen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä